Luppis sairastaa

Niist kröh särk, kipeys tuli. Onneksi nyt jouluna, ettei näy palkassa niin paljoa. En edes lähde sille linjalle että avautuisin kuinka hanurista moinen pakkolaskelmointi "täytyy sairastaa lomilla"-prekarisaatio on, mut sieltä se justiinkin on.

Näin kipeänä elokuvaunta. Olin öisillä Pariisin kaduilla, etsin lentokentälle johtavaa bussia. Yö oli kirkas ja hiljainen, kuin siinä Maupassantin novellissa, ketään ei näkynyt missään. Kävelin valkoiseksi rapatun talon ohi, jossa oli vihreä kaariportti. Kaariportissa luki asukkaiden nimiä, ja hetken tarkastelun jälkeen huomasin siinä olevan Rakkautta ennen auringonlaskua-elokuvan Jessen ja Celinen nimet alekkain. Ajattelin, että OI ONNEA, nuo kaksi siis löysivät toisensa ja päättivät jäädä asumaan Pariisiin.

Tapasin eilen hollannistuneen ystäväni, joka on joulunvietossa Suomessa ja raskaana. V oli oma, myhäilevä itsensä ja kysyttäessä mahdollisia, jo pitkälle edenneen raskauden oireita, hän ei oikein osannut erikoisemmin sanoa mitään. Paitsi ehkä että ei oikein jaksa syödä yhtä paljon kuin ennen, kun kohtu vie tilaa vatsalaukulta. Ja että pissattaa koko lailla usein. V on täydellisessä ei-problematisoivuudessaan ihana, ja omassa puhkianalysoivassa lähipiirissäni aikamoinen harvinaisuus. V ei taatusti vatkaa kauhuskenaarioita synnytyksestä tai siitä, miten väärällä kasvatuksella mahatyypistä tulee sortava psykopaatti/muiden kynnysmatto. Hollannissa kuulemma pääosa synnytyksistä hoidetan kotona. Himaan tulee kätilö ja tarvittaessa vesipalju, sekä kotiapua noin viikoksi. Kuulostaa aika hienolta ja ei-medikalisoivalta. Riskitapaukset toki hoidetaan sairaalassa.

Pitäisi tehdä rosollia tai jotain sellaista. Onneksi tämä tauti on saatu L:ta, joten ruokaan tyrskiminen ei aiheuta mitään disastereita. Ulkona on kuulasta ja graafista ja kävelylle houkuttavaa, mutta tyydyn tuijottamaan maisemaa sisältä. Huomasin, että iso ja vanttera orava-vekkuli käy parvekkeella syömässä marokkolaisia jättikäpyjäni, jotka olen asetellut esteettisesti Ilves-lasipurkkiin. Orava nakkaa aivan sananmukaisesti paskat estetiikalle ja tuhrii käpyä viedessään valkoisen hyllyn ja tuolin. Ja toinen pehmoturkkisaatana täällä sisätiloissa mähmättää ja paukuttaa ikkunalasia mielipuolen lailla.

Vanhemmilla on hoidossa pieni valkoinen koira. Siellä on siis ennestään pieni musta koira, ja nyt nämä kaksi vastapoolia vetävät yhdessä joululahja-aineksista yli jäänyttä kangasputkeloa kuin Sidoste-sukka-mainoksessa konsanaan.

Skypejoululauluillassa oli aivan ihanaa, se oli taas niitä onnellisia hetkiä. Tallensin mieleeni kuvan, jossa viisihaarainen kynttilänjalka loi keltaista valoa mandariineille ja pipareille, nauravat ja laulavat kasvot tähyilivät läppärin sinisemmän valon suuntaan, glögi höyrysi tuoksuen ja joululaulut soivat lähes puhtaasti. Joulun henki tiivistyneenä kalliolaisyksiöön.