maanantaina, joulukuuta 25, 2006

punakuonon jouluaatto

Flunssani (kuinka jännittävää, raportti sairaudesta joka riivaa tällä hetkellä about puolta suomalaisista) on nyt toden teolla räkä ja roiskis-vaiheessa. Inhottava, keinahteleva huippaus on luojan kiitos kadonnut. Vaikka tiedän, mistä se johtuu, en ikinä sen iskiessä pääse täysin eroon aivokasviparanoiasta. Nyt huippaus tulee siis nenästä ulos ja loksuttaa korvakäytävissä joka nielaisulla.

Kaikki nenäliinat ovat pyykissä. Olen kangasnenäliinaihminen henkeen ja vereen, syy miksi ylipäätään viitsin silittää on, että saan silityksen sivutuotteena prässätä nenäliinoja sieviksi, viikatuiksi neliöiksi. Nenäliinoja on kertynyt eri mummoilta varmaan kymmenen, mutta tästäkin huolimatta olen tällä hetkellä pakotettu käyttämään kankaisia servettejä. Sarvikuono on osaltaan auttanut elämää (katsottuani tuota linkkiä alkoi harmittaa, että miksi omistan sinisen enkä RUBIININPUNAISTA sarvikuonoa, höh, apteekissa oli vain yhtä väriä)

Näin tautisena olen oikeastaan helpottunut että kaverijouluidea raukesi, en olisi ollut turisevana ja hitaasti reagoivana kauhean viihdyttävää seuraa. Kävimme tänään tautiakin uhmaten ensin Haukilahden rannalla, jossa oli spirituaalisia vesipyörteitä, kelmeää taivasta, mustia pitsipuita ja iloinen, jääkylmässä merivedessä polskiva noutaja. Ruoan jälkeen oli vielä pakko käydä lähirannassa ihmettelemässä metsärinteeseen aseteltuja soihtuja. Niitä oli kymmenittäin, kannoilla ja kivillä. Yläpuolella loisti maailman kapein kuunsirppi ja länsiväylä oli kerrankin hiljainen.

Sain melko lailla arvattavia lahjoja, kuten Neuvostoliiton historiasta kertovan kirjan (en ikinä olisi uskonut fiksoituvani neukkulandian historiaan, mutta kaikkea kummaa sitä tapahtuu ihmiselle), kaksi huivia (huomenna tulee vielä yksi, hähä) ja muuta kivaa kirjaa ja somaa tavaraa. L sai töistään uskomattoman, luksusta henkivän luomuruokakorin, jossa oli luomuviiniä, luomuspagettia, spelttikeksiä, kalamata-oliiveja ja kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa ihanuutta (ja turvotusta poistavaa teetä post xmas-katumukseen). Kissakin sai lahjoja, jaksoi täpätä niitä aikansa ja keskittyi sitten varastelemaan lahjanaruja.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli liikaa. Kipeys on vaikuttanut normaalisti teinipoikamaiseen ruokahaluuni (ja hyvä niin, mutta olix pakko just jouluna, häh) enkä oikein maistanut pähkinäpateen makuvivahteita. Me muuten veggiet slaidaamme aina jouluisin ja graavaamme lohta (joku puritaani voisi pitää, ja pitääkin meitä ihan vegepettureina tämän takia, mutta olen liian vanha ottamaan moisesta ongelmaa) sekä siikaa. Tai L graavaa, itse jätän sen tason hifistelyn suosiolla asian paremmin osaavalle. Rosolli on muuten ihan huippu keksintö: fennovegaanista, kaloritonta, halpaa ja hyvää. Vähän pitkätekoista tosin.

Uh, voisin yrittää unta. Tulkoon kiltti tonttu ja poistakoon nuhani. Hyvää jouluyötä!

4 kommenttia:

  1. Luulin saavani eilen flunssan myös. Vilunväreitä kapelehti pitkin selkäpiitä ja nokkakin ilmoitti alkavasta tukostuksesta. Toisin kävi. Nyt istun konttorilla ja ihmettelen miksi täällä pitää ylipäätään istua. Koko talo on aivan hiljainen, koska kaikki älykkäät ihmiset ovat kotona lepäämässä ja keräämässä voimia ensi vuotta varten. Joskus sitä toivoisi sellaista pikku flunssaa, jotta voisi jäädä sänkyyn lukemaan joululahjakirjaa ja syömään viheriäisiä kuulia. Kunnon flunssaa nyt ei kukaan halua, joten siitä parempi vaihtoehto on kyllä olla työmaalla - autiollakin.

    VastaaPoista
  2. kangasnenäliinoja! kais keität ne sitten kunnolla pesukoneessa, että flunssabakut kuolee ))

    VastaaPoista
  3. töissä on aika rentoa pikkukipeänä, edellyttäen että työ on siistiä sisätyötä. paljon harmillisempaa on, että flunssassa biletys- ja valvomiskyky kärsivät, ja alkaa hauskoissakin juhlissa nuokkua ja toivoa olevansa jo sängyssä.

    nenikset peseytyy joo ysikympissä. veri ei niistä lähde (yäkkis) kyllä silläkään, pitänee kohta laittaa väripata porisemaan. alun perin aloin kangasnenistyypiksi kun nenä ei kestänyt paperia. nyt niistä on tullut melkeimpä osa IMITSIÄ! (räkäinen kangaspala osana imitsiä, höhhöh)

    VastaaPoista
  4. Nenäkannu on todella pelottava vekotin! Jo sana(kun luin sen kerran ystävän meilistä) sai minut värisemään inhosta ja kauhusta, mutta kuulemma kerran aloitettuasi sen käytön, et lopeta koskaan. Vähän kuin tuon kylmämaskin kanssa.

    Kangasnenäliinoja inhoan myös,ajatuksen tasolla lähinnä, paperisiakaan en osta(ensimmäisen pakettini ostin kai joskus keväällä ja sen jälkeenkin vain yhden), vaan jos on aivan pakko niistää, käytän vessapaperia. Talouspaperikin on minulle ihan tuntematon käsite.

    Äiti piti aikoinaan aina rutistettua nenäliinaa hihassaan, hyi olkoon! Vaikka oli se kuitenkin jotenkin äitimäistä ja kodikasta..

    -minh-

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!