tiistaina, elokuuta 07, 2007

Totuusleikkiä lasikuistilla

Olimme viikonloppuna Nassun kanssa Vihdissä, Lumiksen suvun tiluksilla, Suomi-postikorttimaisemissa. Tarkoitus oli mennä poimimaan marjoja. Huolehdin etukäteen siitä, että "montakohan ämpäriä sitä pitäisi varata" mutta loppujen lopuksi saaliini mahtui pakasterasiaan. Keräsimme nimittäin pelkkää vadelmaa, sitä löytyi hakkuuaukealta hyvin, mutta koska kukaan meistä ei ole oikeastaan marjastajatyyppiä ja koska vadelmia tulee huhmittua suuhun kerätessä, ei kenenkään saalis ollut erityisen runsas. Mutta vadelmat ovat noin ylipäätäänkin niin luksusta, että suuri saalis saattaisi hämärtää niiden arvostusta, pienempää määrää kohtelee kunnioittavammin (eikä esimerkiksi tee niistä mitään, mikä voisi mennä pieleen). Pakastin omani (lykkäsin sen ainokaisen pakasterasian pakastimeen) ja aion tarjoilla sukulaissynttärikakun päällä.

Keskustelimme marjoja kerätessä luontosuhteestamme. Suurin osa Lumiksen sukua on kasvitieteilijöitä ja suhtautuu luontoon varsin pragmaattisesti ja hyödyntäen. Eräskin Lumiksen lähisukulainen oli lentänyt Lappiin ensisijaisesti hillanpoimintatarkoituksessa. Lumis sanoi oman luontosuhteensa olevan ekologis-spirituaalinen, mistä näkökulmasta mustikanpoiminta voi ehkä olla ihan hauskaa mutta ei kovin olennaista. Oivalsin keskustellessamme taas, miten paljon luontoharrastus ja toisaalta ympäristöaktivismi muokkaavat omaa luontosuhdetta. Itse en ole koskaan ollut ensisijaisesti luontotyyppi ehkä juuri siksi, että en ole kiinnostunut lapinvaelluksista tai jäkäläntunnistamisesta. Teininä kävin Luonto-Liiton leirillä Benkussa, jossa oli valtavan kivaa ja oivalsin, etten ole tämän maailman ainoa 12-vuotias hippi. Yritin Porvoossakin vähän harrastella luontoa, osallistuin esimerkiksi linturetkelle, mutta en ikinä täysin tavoittanut jutun clouta. Lintujen merkkaaminen vihkoon vaikutti jotenkin täysin absurdilta, vähän kuten autojen rekisterinumerojen keräily. Jossain vaiheessa harkitsin jopa liittymistä 4H-kerhoon, kunnes oivalsin sen liittyvän jotenkin keskustapuolueeseen, mikä ei tenihipin arvoihin soveltunut. Helsinkiin muuttaessa maailmanparannusintressini suuntautuivatkin sitten anarkismiin ja myöhemmin globalisaatiokritiikkiin, jotka omalta osaltaan sisälsivät ekologisia painotuksia. Eläinaktivismiin en oikein ikinä lämmennyt, olen kuitenkin jo nuoresta asti ollut kukkahattutäti joka ei diggaile sabotaasia eikä kaljupäitä jotka syyllistävät fetansyönnistä.

Luonto-liitosta virtasi jossain vaiheessa porukkaa eläinaktivistien ja anarkistien leireihin. Muistan siitä virinneen tiukkaakin debattia, vanhan koulun Luonto-liittolaiset olivat monasti juuri niitä jäkäläntutkijoita, jotka halusivat syödä meetvurstiaan rauhassa. Tässä kirjoittaessa muistin toimineeni joskus hyvinkin aktiivisena Maan Ystävissä, taisin olla jopa jossain Helsingin paikallisjaoston hallituksessa (noita nakkeja kuului haalia parikymppisenä hirveästi ja valittaa sitten kuinka stressaantunut on). Maan Ystävät oli siihen aikaan arvopohjaltaan suhteellisen laaja ympäristöjärjestö, joukossa oli niin kukkaterapia-hörhöjä kuin fanaattisia moottoritienvastustajiakin. Jollain Maan Ystävien juhannusleirillä, tympäännyttyäni muiden raggareiden kanssa kuunnellaan yhdessä kosmoksen viestejä-hölinään vedin lärvit ja yritin kantaa jonkun makuupussissa nukkuneen piruparan "yöuinnille". Suunnilleen sama tapahtui Ecotopia-leirillä, tosin silloin olin jo liian vanha ja viisas rekkuloimaan aktiivisesti, kunhan naureskelin taikahipeille ja värjöttelin Nassun kanssa läpimärässä teltassa.

Koska vietimme Vihdissä myös Lumiksen syntymäpäivää (nyt on se aika vuodesta, kun olemme pari viikkoa samanikäiset) korkkasimme luomu-cavan. Sen irroittamin kielenkannoin Lumis ehdotti totuusleikkiä, eli sellaista että kaksi puhuu kolmannesta läsnäolijasta kuten hän ei olisi paikalla. Eikä saa loukkaantua, vaikka tulisi jotain kritiikkiäkin, koska kaikki tapahtuu hyvässä hengessä. Idea oli itse asiassa aivan loistava, vaikka olikin vaikeaa sanoa yhtään mitään kriittistä kahdesta niin mahtavasta ihmisestä. Nassun kanssa meillä on suhde, jossa ei ikinä kaihdeta minkään sanomista, mutta Lumiksen kanssa olemme toisiamme kohtaan varovaisia, vältämme yleensä kritiikin antamista, ehkäpä siksi, että olemme molemmat aika herkkiä ja helposti syyllistyviä. Nyt pystyimme kuitenkin sanomaan myös sellaista, mitä ei normaalisti tulisi käsiteltyä ja kaikille jäi selvästi puhdas ja entistäkin läheisempi olo. Kuuntelimme läppäriltä virolaista punkkia, 29 kynttilää paloi ja lasikuistin ikkunasta näkyi järvimaisema. Ja taivaalla tähdenlentoja.

Lähestyvä syksy tekee olon levottomaksi. Kuten monelle, minullekin alkusyksy on se oikea vuodenvaihde, etenkin kun syntymäpäivänikin on elokuun lopussa. Surffaan työväenopiston kursseja ja Juhlaviikkoja. Haluaisin aloittaa metalligrafiikan teon, olen toistaiseksi vähän kyllästynyt öljyväreihin ja vastaavaan. Kaipaan kuitenkin pikselinviilauksen vastapainoksi jotain konkreettista käsillätehtävää, sellaista, jossa virheiden kanssa täytyy tulla toimeen ja kääntää ne voitoksi, koska mitään edit undo-toimintoa ei ole olemassa.

2 kommenttia:

  1. Mä laitoin sulle juuri mailia. :)

    Kiva posti tämä. Mullakin on ollut marjastusfiilarit jo pitempään päällä. Täytyykin setviä minne sitä pääsisi keruuhommiin.

    VastaaPoista
  2. Hellou, pitääpästen tarkistaa lupiinin laatikko :)

    wv on han wtf: uhgvv

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!