En tiedä miten muut bloggaajat menettelevät, mutta itselläni on tapana kirjoittaa muistiin yleensä kalenteriin mieleen tulevia bloggausaiheita. Koska näitä aiheita putkahtelee todennäköisimmin stimuloivan keskustelun lomassa, saatan aina silloin tällöin sutaista pari hämärää hieroglyfiä, joissa onkin jälkeenpäin tulkitsemista. Nyt kalenterissani lukee "luuvu panurttani" enkä lainkaan arvaile, mitä pirua siinä pitäisi lukea. Tapa kirjoittaa asioita ylös johtuu hajamielisyydestäni. Töissä joudun nykyään olemaan hyvin tarkkana ja hallitsemaan monia kokonaisuuksia samaan aikaan ja tässä hajamielisyyteni korostuu. Skarppaan siis hulluna etten antaisi aihetta moitteille, mutta vapaa-ajan pää on ihan yhtä reikäisä kuin ennenkin, ehkä jopa enemmän.
Muistan kyllä, milloin luuvu panurttani on kirjattu ylös. Olin muutama viikko sitten tutun 30-vuotissynttäreillä Wäiskissä, jossa tunsin oikeastaan vain muutaman juhlijan enkä ollut muistanut pukeutumiskoodia joka taisi olla "häpeämätön" tai sitärataa, paikalla oli uhkeapovisia miehettäriä ja päivänsankarin ripset olivat sormenmittaiset. Diskohitit seurasivat toisiaan, mutta koska olin ekoangstisessa piisamirottafiiliksessä keskityin tekstailemaan Lumikselle siitä kuinka sitä vaan shoppailee Hakaniemen hallista luomufetaa ja kuvittelee muka että maailma sillä pelastuu. Ja kuinka typerää on hehkuttaa ruuan ja lentämisen halpuutta ja kuinka halveksittavaa ilmaisnäytteiden kiilusilmäinen hamstraaminen on. Ilta päättyi siihen, että DJ alkoi soittaa Macarenaa ja Village Peoplea jolloin en enää VOINUT kyräillä vaan oli pakko mennä laittamaan jalalla koreasti. Illasta jäi hyvä mieli ja oivallus, että tanssiminen ja seksi ovat vähän samantyyppisiä juttuja; vaikka niihin ryhtyisi ilman erikoisen suurta intoa, yleensä huomaakin että kivaahan tää onkin, eikä kummankaan tekeminen kaduta jälkeenpäin, toisin kuin vaikka riiteleminen tai niin monen punaviinilasillisen juominen, että pitää yrittää nukahtaa toinen silmä auki koska päässä pyörii.
Viime viikonloppuna oli teatteria, blogitapaamista, sukulaistupareita sekä remontointia ystäväpariskunnan ihanassa uudessa kodissa. Viikonloppu oli siis samaan aikaan hyvin onnistunut että kului aivan liian nopeasti. Yritän noin periaatteessa pyhittää jomman kumman päivän pelkästään olemiselle, mutta käytännössä se onnistuu harvoin. Ja toisaalta, hyvä niin. Pidän tapahtumien pyörteessä olemisesta, koska tiedän, että näin ei voi jatkua loputtomiin. Että on sitten jotain mitä muistella ja huokailla nostalgisesti.
Mää menettelen kanssa just nimenomaan noin: kalenteri on aina mukana, koska perushajamielisenä henkilönä en ilman sitä selviäisi elämästä. Sinne sitten raapustelen listoja kaikenlaisesta: tehtävästä, lainattavasta, annettavasta, ostettavasta, blogattavasta. Mulla on selkeä käsiala, mutta ei se aina auta ymmärtämään jossain erityisessä mielentilassa kirjattuja aivoituksia.
VastaaPoistaOon vähän harkinnut erillistä, somaa vihkoa, johon kirjata mieleen tulevia ajatuksia. Nyt harkinta loppui sikäli, että sain työn puolesta tuollaisen Pohjantähti-trilogian paksuisen Assistentti-nimisen kalenterin, jossa on niin maan peevelisti tilaa ja vielä kynäkin ja viivotin. Onhan se aika AIKUISEN näköinen mutta toinen kysymys on, jaksaako tuollaista mötkälettä kanniskella mukanaan?
VastaaPoistaListat koukuttaa kyl, ei melkeen päivääkään mene ilman jotain LISTAA, kuten vaikka tämänpäiväistä, jossa lukee naamavoi, käsivoi, meikkivoi, tarra. (Mikä TARRA, en enää muista :O)