Alle viikossa sitä onnistuu näköjään mähertämään unirytminsä sellaiseksi, että töitä edeltävänä yönä katsoo kelloa vielä neljän aikaan aamuyöstä. Nukahtamista ei mitenkään edistä tulevaan matkaan liittyvien riskien listaaminen, alkaen lento- tai auto-onnettomuudesta johonkin trooppiseen tautiin, ryöstetyksi tulemiseen, polven särkymiseen, hurrikaaniin ja maailmanpaloon. Myös ajatus kymmenen tunnin lentokoneessa istumisesta (puhumattakaan nyt samanmittaisesta bussimatkasta läpi maan, viaton "mehän voidaan tehdä se matka yön aikana"-ehdotus saa korvani lähes lukkiutumaan raivosta (luultavasti siksi, että pidän raivon sisälläni, onneksi), uhraisinko vielä kaiken muun lisäksi yhden sängyssänukkumisyön täristelemällä pilkkopimeän kommunistidiktatuurin läpi (kuulemma moottoritiet Kuubassa ovat aivan käsittämättömän paskassa kunnossa) vaikka TOISAALTA siellä on luultavasti liian kuuma nukkumiseen enivei) tuntuu todella karsealta. Toisin sanoen, tässä vaiheessa antaisin vaikka jonkun ei-kovin-elintärkeän elimeni, ettei minun tarvitsisi lähteä. Kelailen samaa aina ennen matkoja, koska olen yhdistelmä kontrollifriikkiä ja täysin holtitonta boheemia, stressaan hulluna riskeistä mutta lykkään valmistautumisen viime tinkaan. Lohdukseni tiedän muidenkin tuntevan samaa, Intian-reissuaan edeltävänä iltana Nassu soitti minulle vinkuen ahdistuneena pakkaamattomista laukuista, hävyksissä olevista pikkusampoopulloista ja siitä, kuinka perseestä matkustaminen on. Ja Nassu on ystävistäni se eniten reissaava.
Joulu meni kuten sillä on tapana. Kävimme kävelyllä Alppilassa, ihailimme matalia puutaloja ja hiljaista pikkukaupunkitunnelmaa. Olimme melkein ainoat ihmiset liikkeellä, kurkimme sisäpihoille ja katselimme joulutunnelmaa ihmisten kodeissa. Ruokaa oli vähintäänkin riittävästi, erityisesti Caviart teki kauppansa. Caviart on siitä poikkeava korviketuote, että se maistuu paljon paremmalta kuin alkuperäinen. En erikoisemmin välitä mistään soijapohjaisista maidonkorvikkeista, niissä on soijapavun tympeähkö maku, enkä edes tiedä, onko eläimellisten tuotteiden replikointi yleensä mitenkään kauhean olennaista? Vegaaanit tai moniallergiset tarkastellevat tätä asiaa ehkä eri näkökulmasta kuin itse teen, onhan hienoa, että maitotuotteille (johon monen, kuten allekirjoittaneenkin veganismi kaatuu) on olemassa korvaavia tuotteita. Mutta joku valeliha tuntuu jo vähän hassulta, vähän kuten aivan aidon näköinen tekoturkki.
En nyt muista sitä sanaa, jolla Hobitit kutsuvat kiertoon meneviä lahjoja, mutta joka tapauksessa, niitä tuli meille useita. Sekä selvästi jo jollekulle annettuja, että omista käsistämme eteenpäin lähteviä että sellaisia, joiden ketjussa olimme vain yksi linkki. Tavallaan ihan hassua huomata lievästi äkeytyvänsä kierrätyslahjan ajatuksesta, annoinhan itsekin eteenpäin esineitä, joita olin hankkinut vähän niinkuin itselleni huomaten, etteivät ne oikeastaan ole tyyliäni mutta voisivat sopia loistavasti jollekin toiselle. No, tänä vuonna en sentään saanut avattua keksipakettia... ja sitäpaitsi nyt eteiskaapin lahjakorini (yksi keski-iän merkki: lahjakori, johon varastoi kaikkea viemiseksi kelpaavaa) on täynnä hyviä viemisiä kaikkiin tuleviin hippoihin, löytyy serviettiä ja tonttukuvioista tikkuaskia. Tulin taas kerran ajatelleeksi lahjahärdellin mielettömyyttä: kun veimme sukulaislahjat, panikoin, ja lisäsin läheisimmille muutaman pyyhkeen, pelkät Pakolaisavun kirjekuoret tuntuivat liian karulta, etenkin kun meitä odotti kaksi isoa lahjasäkillistä. Kun säkeistä paljastui tosiaan pääasiallisesti näitä pakolla ja kiireessä hankittuja, mahdollisesti jo kertaalleen saatuja lahjoja, kuokat ja siemensäkit tuntuivatkin taas ihan hyviltä ideoilta. Minusta itsestäni on sinällään ihanaa antaa lahjoja, miettiä, mikä kullekin sopisi, tehdä mahdollisesti lahja itse. Olen kerettiläisesti sitä mieltä, että melkeinpä paras lahja (lukuunottamatta kehitysmaihin lähetettäviä lahjoja) on pieni ja soma krumeluuri, koru tai muu koriste, sellainen jota ei itse raaski ostaa itselleen. Sukulaislahjojen joukossa oli yksi tällainen ihanake, punainen emali-edelweiss joka on nyt kaulassani. Omituisin ja hilpein lahjani oli siitakesienipötkylä, joka on jo parin päivän sisällä puskenut hämmästyttävän määrän siitakkeita esiin, luulen että korjaamme ensimmäisen sadon jo ennen matkaa. Kyseessä on siis parikymmentäsenttinen, halkomainen jööti, josta kasvaa sieniä. Koska en ole täysin unohtanut lapsuusaikaista sienikammoani, päästän aina kasvaneet sienet nähdessäni IIK ja YYH -huudahduksia, mutta oikeasti olen sieniperheestäni aika innostunut.
Minua muuten rassaa aivan sairaasti vonkuna lumettomasta joulusta niiden suusta, jotka samaan hengenvetoon päivittelevät keskustaparkkeeraamisen hankaluutta. Kuten myös ajatus siitä, miten ekologinen selkäreppuni muuttuu perhekoon rinkaksi heti vuoden 2008 alusta, kun pörhellän maapallon toiselle puolelle ja takaisin. Lumettomasta joulusta olen huolissani taas enemmänkin ilmiönä, itse lumen puuttuminen ei voisi minua vähempää harmittaa. Talvi on perseestä joka tapauksessa, mutta nolla-asteinen kostea ilma hivelee ihoa ja keuhkoja aivan eri hellyydellä kuin sähköiskuisen kuiva pakkashenkäys, eikä lumi näyttäisi Kalliossa kovin hehkeältä kuitenkaan. Tykkylumiset kuuset ovat kyllä kauniita, mutta ehkä samaan tyyliin kuin tulppaanipuut ja mangrovesuot, kaukaisia ja eksoottisia.
Ahhahaa, edittiä tähän. En lue Lupiini-meiliäni järin usein (lähinnä kirjautuessani bloggeriin, useimmat lukijoistani tietävät oikean nimeni, joka muuten ei ole Lupiini Palko, nyt varmaan yllätyitte) mutta pitäisi varmaan, kun minulle tarjotaan mahdollisuutta HANKKIA LISÄTULOJA myymällä käytettyjä sukkahousuja, sukkia ja ylipolvensukkia. Raitasukista tulisi kuulemma ekstraa. Osoitteeni on kuulemma poimittu satunnaisesti netistä, how flattering! Ja ajatella, juuri tänä aamuna kaivoin aivan perserkkinä sukkalaatikkoani ihmetellen, miten olenkin päästänyt itseni ostamaan monta kymmentä paria mustia polvisukkia enkä silti onnistu löytämään yhtään mätsäävää paria. Tässäpä olisi tilaisuus luopua ylimääräisistä sukista, mutta ehken tee niin kuitenkaan, seksuaaliset fiksaationsa tietenkin kullakin, en paheksu, mutta en myöskään halua olla osa kaupallista seksiä edes noin kotikutoisessa mielessä.
Tsaukkis!
VastaaPoistaLuin monta postausta taaksepäin, kun en ole ehtinyt käydä blogeissa viimeaikoina ollenkaan. Persepoliksen haluaisin nähdä, tykkäsin kirjasta/albumista. Tuosta tuli mieleen, että jos Iran yhtään kiinnostaa, niin Lipstick Jihad on todella mielenkiintoinen ja hyvä kirja, joka kertoo lähinnä nuorista ihmisistä Iranissa ja muutoksista, sekä vertaa asioita USA:an, jossa kirjoittaja on asunut puolet elämästään. Suosittelen.
Niin, ja ihanaa matkaa!
-minh-
Jessus toi sukkasäätö! Kyllä sitä kaikenlaista perverssiä Internetin ihmemaassa luuraa. :)
VastaaPoistaMiellyttävää, oivaltavaa, jännittävää (positiivisella tavalla, pakko lisätä) ja mielenkiintoista matkaa ja muista ne terkut! ;)
Minh, joo oon kuullut Lipstick Jihadista, pitää etsiä kätösiin! Ja kiitos matkatoivotuksista! Ai niin, mainintasi esikoiskirjailijan käyttämistä teennäisistä ilmaisuista oli hulvaton ja yritin etsiä vastaavaa esimerkkiä jostain hiljattain lukemastani kirjasta, mutta koska en löytänyt, se siit sit. Jotain sojumista tai lujumista siinä kuitenkin oli. Rajanveto "oman äänen" ja kikkailun välillä on hiuksenhieno ja vaikea. Ja runoudessa tuollainen on musta vaan hyvä juttu, diggaan omakeksimistä sanoista ja sanaleikeistä ja typografisistakin kikoista, mutta proosassa joku tosi hämärä, kirjan taiteellista vakavastiotettavuutta korottamaan kekkaistu lause lähinnä kiusaannuttaa.
VastaaPoistaPurzi, kiitos, vien terspat sekä Raulille että Fidelille ja toimitan ne ihan livenä sulle kun saavumme :)
Hei,
VastaaPoistaolin juuri Kuubassa kaksi viikkoa marraskuussa, voin kyllä suositella :) Ajatuksia herättävä maa, enimmäkseen erittäin vieraanvaraisia ja vilpittömiä ihmisiä, ja musiikki... sitä on ikävä. Hurrikaanikausi on onneksi jo ohitse, mutta tavaroistaan kannattaa kyllä pitää huolta, myös lentokenttien turvatarkastuksissa voi esimerkiksi rahaa hävitä ja milläs todistat mitään. Meitä oli isompi ryhmä ja yhdelle kävi näin. Ja rahanvaihtopisteissä kannattaa olla tarkkana jos vaihdat isomman summan kerralla, sielläkin voivat yrittää huijata.
Kärsivällisyyttä tarvitaan, asiat etenevät siellä omalla painollaan useimmiten.
Me lensimme Havannasta Santiagoon, ja siellä päässä saarta tiet oli ihan kohtuullisessa kunnossa, varsinkin isommat. Jos yhtään lohduttaa niin sairaanhoito on täysin ilmaista ja asiansa osaavaa, Kuubassa on yksi lääkäri noin 200 asukasta kohti jos oikein muistan.
Ainakin Santiagossa parhaat ateriat saimme ns kotiravintoloissa. Erityisesti jäi mieleeni yksi päivä Bay Cabonin rannalla noin 15km Santiagosta. Siellä pieni nainen, puoliksi intiaani ja puoliksi kiinalainen, valmisti meille vastapyydettyjä hummereita.. Jos Santiagossa liikutte ja kaipaatte tanssimaan illalla, käykää katsastamassa Casa de las Tradiciones, ja kertokaa Ismailille ja Petelle terveisiä Koiton Laululta :)
Ihanaa reissua, nautiskele!
Joonatan, kiitos tosi pitkästä ja informatiivisesta kommentista! Kuulinkin, että Koiton laulu oli hiljattain Kuubassa, aika siistiä, meidän kuoro oli pisimmillään Leppävaarassa :)
VastaaPoistaHyvä tietää noista rahanvaihtojutuista, olemme vaihtaneet jonkin verran rahaa jo täällä mutta kuulemma perilläkin kannattaa vaihtaa euroja.
Oikeasti musta on ihanaa lähteä ja olen odottanut sitä kauan, ja tiedän että Kuuba on turvallisempi kuin muut Väli-Amerikan maat, ja juuri terveydenhuolto, koulutus ja naisen asema ovat omaa luokkaansa. Ja sitäpaitsi on kuulemma tosi eksoottista, kun missään ei ole mainoksia, täällähän ne ovat tunkeutuneet joka paikkaan, ihan konkreettisesti jo ihmisten kotioviinkin.
Ja kuubalainen musiikki, oih! Ja sikarit (joita en kyl itse käytä) ja se rommi (jonka kanssa yritän pitää rodin) ja ne vanhat ameriikanraudat... Ihanaa! Jos satumme mainitsemaasi paikkaan, vien mieluusti terveisiä :)