perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Kasvinmakustelua kissan tapaan


Tässä muutoin ihanassa kodissa on ovia, jotka eivät pysy kiinni. Kissa käyttää asiaintilaa hyväkseen puskemalla niitä vankalla ja kiinteällä kissanruhollaan (nuoren poikakissan kiinteys on jotain ihan hämmästyttävää vanhan narttukissan lerttouden jälkeen, kummatkin kehovaihtoehdot ovat hellyyttäviä) kunnes ovi aukeaa. Tänään oli taas krassintaimia naposteltu ja litistelty. Ruusupavun (Maalattu nainen) idut näyttävät avaruustoukilta valkoisine haaraulokkeineen ja vihreine kauloineen.

Meillä on uusi sänky, joka tuli toissapäivänä. Sänky on ihana, tumma ja vakava. Vuosikaudet 30 vuotta vanhalla litistyneellä bonnelilla ja sitä ennen parven vaahtokumilla nukkuneena en ole tajunnutkaan, että nukkumisfasiliteeteillakin voi olla jotain tasoeroja. Vanhoista sängynpohjista tulee uusi palstalaatikko. Laskimme, että sänky on parvekkeella olevan pikku sälepöydän ohella ainoa uusi esine kodissamme. Asuimme kummatkin pitkään omillamme, ja suotuisien olosuhteiden johdosta meille kertyi vanhoja, kauniita huonekaluja siinä määrin, että yhteen muuttaessa ei tarvinnut hankkia mitään. Omassa perheessäni on suosittu aina vanhoja huonekaluja. En sano antiikkia, ymmärtääkseni sen raja on 100 vuotta, ja sanana antiikkihuonekalu kalskahtaa aika snobismilta (usein syyttä). Opin jo lapsena, että vanhat huonekalut ovat usein paitsi kauniimpia ja kestävämpiä, myös kerta kaikkiaan edullisempia kuin uudet. Huonokuntoisia löytöjä voi tehdä pilkkahintaan ja modata niistä mieleisiä. Ruiskutin teini-iässä lipastoni ja tuolini kulta-spraylla, ja äidin työkaveri meinasi nielaista kielensä kauhusta. No, katselin kultaesineitä aikani, ja maalasin ne sitten uudella värillä, kuinka helppoa ja edullista.

Kissojen söpöydestä: Kissamme on, kuten mainitsin, vankkarakenteinen ja villasukanvärinen maatiaispoika. Sen kaikkia toimia määrittävät pontevuus, äänekkyys ja jääräpäinen yrittäminen. Kaikesta toiminnasta kuuluu ääntä: nukkuessa kehräystä, silityksestä kurinaa, ikkunasta katsoessa mäh mäh-ääntä, ylipäätään ja usein miukumista. Olen tavannut toisenlaisiakin kissoja: siroja, hoikkajäsenisiä, taidokkaasti kuvioituja jalokissoja, joiden prinsessamainen ylenkatse saattaa yhtäkkiä vaihtua luottavaiseksi pörinäksi ja kiehnäykseksi. Tällaiset kissat astelevat parvenkaiteella ja nukkuvat ylähyllyllä. Kumpikin meininki on ihan sairaan söpöä, pötkälemäisyys ja prinsessuus!

PUHUMATTAKAAN nyt koirista, niiden tajuttomista terhakkuus/loppahuulisuus/veikeys/uljaus-vaihteluista!

2 kommenttia:

  1. Hahaa ihanku toi koirajuttu olis nassea varten lisätty!

    VastaaPoista
  2. Nasse rukka, pelkää aina että mun koirarakkaus vähentyis kissarakkauden takia. Niin ei käy, eläinrakkaus on loppumaton luonnonvara joka kasvaa jokaisen viihhauksen ja kurahduksen myötä! Lehdessä oli susivauvoja, joista toinen peitti pikku kuononsa pikku tassullaan. Pienokaiset <3

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!