tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Perunoita ikkunalla

Nyt lienee syytä aloittaa tähän blogiin kirjoittaminen, kun sen luomisestakin on jo yli kuukausi, tai jotain. Otin tänä vuonna uuden viljelyspalstan Rastaalasta, Espoosta. Nimen omaan otin, ei otimme. L:n innostus Puotilan palstaa kohtaan hiipui pikkuhiljaa (apua nyt alan heti selittää L:stä, vaikka lupasin etten mainitse häntä ainakaan kovin taajaan täällä, no minkäs teet, elämäni tärkein henkilö, kuitenkin, ja silleen). Sain kuitenkin palstakaveriksi hieman yllättäen äitini. Vanhempani muuttivat pihallisesta talosta kantakaupunkiin puolisen vuotta sitten, ja äiti on kevään tullen alkanut hinguta kosketusta maahan. Postauksen otsikko viittaa kahteen pahvilaatikon kanteen, joilla toisesta on omia, viimevuotisia perunoita (pieniä) ja kaupan perunoita (isoja) odottamassa ituja itseensä. Tuli juuri mieleen, että hiilihydraatit ovat da_greatest_kompastuskiveni painonhallinnan kaidalla polulla, siinäpä kasvaakin syksyksi houkute poikineen! Mutta puolet menee vanhemmille toki.
Krassiakin on kasvamassa minikasvihuoneessa. Kissa on tiputtanut minikasvihuoneen kannen pöydän taakse (tyypillistä toimintaa), joten juuri tällä hetkellä se ei täytä kasvihuoneominaisuuksiaan lainkaan. Halusin muuten bloginimekseni Krassin, mutta se oli varattu. Krassi on ihana kukka, kaunis, sitkeä ja vielä hyödyllinenkin, jos nyt kukkia aletaan niiden hyötymomenttien perusteella arvottaa. En tosin ole ikinä syönyt krassia, mutta kuulemma sitä voi tehdä. Lupiinin valitsin, koska ne ovat komeita, värikkäitä ja näyttäviä (kuten kai minäkin, tosin komeus naisessa lienee jonkinlainen eufemismi kookkuudelle, vaikka toisaalta, mitäs sitä tosiasioita kieltämään). Eniveis, lupiinit, nuo tienvarsien ja viljelyspalstojen ahnaat valtaajat ärsyttävät ihan syystä moniakin, mutta itse pidän niistä kovin. Pohdin aika usein, mikä on lempikukkani, mutta en oikein osaa valita. Toisaalta rakastan juuri komeita, korkeita ja hehkuvia kukkia kuten gladioluksia, salkoruusuja, narsisseja ja perhoskämmeköitä. Toisaalta taas herkät pienet kukat, sellaiset joiden puoleen täytyy kumartua puhumaan, ovat myös sydäntäsärkevän ihania. Lemmikit, metsätähdet, villiorvokit. Ja TOISAALTA taas sitten esimerkiksi sellaiset psykedeelikukat kuten klematis ovat aivan friikin päheitä. Ja nytkin varmaan unohdin jonkun ihanan kukan, jonka muistan kohtapuoleen.
Palsta-alueen vieressä on ihana keijumetsä jossa on Kevätlaulu-puro. Sen partailla kasvaa valkovuokkoa, sinivuokkoa ja linnunsilmää. En muista ennen nähneeni linnunsilmää, ja se onkin kuulemma aika harvinainen.
Keväällä on ihanaa, ihanaa, ihanaa asua Tapiolassa. Täällä puilla on ollut viisikymmentä vuotta aikaa kasvaa luontevaan olomuotoonsa. Rakastan kantakaupunkiasumistakin ihan sikana, mutta tuntuu siltä, kuin joku kauan ehtyneenä ollut lähde sisälläni alkaisi pulputa keväisin, kun matkalla bussipysäkille voi nähdä niin joutsenia kuin valkovuokkojakin. Olin teini-ikään asti varsinainen metsänneito. Porvoon Kevätkummussa ei 90-luvun alussa ollut paljoakaan tekemistä, joten luuhasin lähimetsissä ja ainakin nuorempana fantasioin olevani itse Kevät, joka herättää puut ja kasvit (8-vuotiaana uskoin tosissani voivani vaikuttaa lumentulon alkamiseen ja päättymiseen, mielessäni toistelin usein lausetta "lumihiutaleet alkoivat hitaasti tipahdella hänen pitkille ripsilleen." Ripseni eivät muuten ole pitkiä nähneetkään, näin välihuomautuksena).
Myöhemmin, kun kokeilin samoissa metsissä tupakinpolttoa, Neiti Kevään imagoon tuli kyllä tahra. Helsinkiläistyttyäni metsät jäivät, pitkään harmitti esimerkiksi se, että en tiennyt kielo- tai sinivuokkopaikkoja täällä (tai siellä, olenhan nyt siis Espoossa).
Täällä Tapiolassa on myös PARVEKE. Olen aina halunnut parveketta, kuten varmaankin moni kerrostaloasuja. Parveke on ihan mahtava, en tajua miten tulen selviämään ilman, sitten kun muutamme täältä pois. Taimikaupasta löytyi ihme kyllä lipstikkaa, sitä on nyt parvekkeella. Parvekkeella on myös kivikokoelmani, keramiikkaa, nättejä pulloja, takorautainen lyhty yms täyhkää.
Kissa tuli kurisemaan (kissan kurina on yksi veikeimpiä ääniä koko maailmassa) ja kantoi kulkusonkensa vihjailevasti lattialle. Pitänee siis leikittää.

5 kommenttia:

  1. medeia9:13 ip.

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. medeia9:15 ip.

    testaan vielä, edellinenkin oli oma kommenttini, en siis aio olla kommenttinatsi (paitsi rasististen ja muiden yltiöihmisvihamielisten kommenttien suhteen, mutta tuskimpa semmoisia tulee, nih).

    VastaaPoista
  3. hiphuu.. lämmin ja kasvikeskeinen blogi täällä, ihan sun näköinen!

    mä oon samaa mieltä. ei kannata asua missään, missä unohtaa voivansa vaikutttaa kevään tuloon ja lumen satamiseen.

    ootteko muuttamassa jo?

    eihän mikään tietenkään pakota palaamaan kantakaupunkiin!

    VastaaPoista
  4. pupu lisäätkö mun blogin nimellä ulos itsestäänselvyyksistä, kun on joku toinen blogi joka on nimeltään matkalla.

    VastaaPoista
  5. Kyllä me täällä ainakin vuosi asutaan, putkiremontti häätänee pois joskus kesällä/syksyllä 2007. Ilo irti siihen asti!

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!