maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Päätön Pipariemma

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni pipareita ihan alusta asti. Tai no, lapsena osallistuin tietysti perheen piparisouviin, mutta jostain mystisestä syystä ko. proseduuri päätyi aika usein riitaan. Tähän asti olen ostanut valmiita piprutaikinoita, mutta kotitalousihmisenä (ööh) tuli hinku hoitaa homma alusta loppuun. Taikinasta tuli itsessään tosi hyvää, mutta kuten pipareiden kohdalla aina, lopputulos ei olekaan niin tajuntaaräjäyttävä. Oikeasti teen pipareita lähinnä siksi, koska niitä on a) kiva koristella ja b) niitä ei tule pisteltyä holtittomasti. En oikeastaan kauheasti välitä mistään kuivista herkuista. Minulla on monta hienoa piparimuottia, kuten possu, kana, nainen ja mies. Naismuotin huono puoli on kyllä se, että niiden päätä on lähes mahdotonta kuljettaa leivonta-alustalta pellille ehjänä. Alltheway-pipareihin suhtautuu kyllä suorastaan tunteenomaisesti. Sydäntä särki heittää musta possu roskiin, yritin painostaa L:a syömään sen, mutta ymmärrettävästi vaatimukseeni ei suostuttu. Nyt on purkissa, pitsipaperin sisällä koristepipruja saksantunnin pikkujoulua varten, ihanaa.

Eilinen Emma-visiitti oli yltäkylläinen. Suosittelen katsomaan näyttelyt kahdessa erässä, vakikokoelman kohdalla alkoi tulla vastaan jo silkka artsuähky, ei pystynyt enää oikein omaksumaan. Malevitsiä oli valtavat määrät, moukkana olin jotenkin kuvitellut töitä lähinnä niiksi mustiksi neliöiksi ja risteiksi, mutta hemmon tyyli on vaihdellut pointillismista fotorealismiin ja kubismista graafiseen suunnitteluun sekä teolliseen muotoiluun. E sanoi, että "mihin oikeastaan tarvitaan muita taiteilijoita kun Malevits on jo tehnyt kaiken". Puhuimme muutenkin pitkään taiteen ymmärtämisestä ja kokemisesta ja siitä oudosta pelosta, että kokee sen jotenkin väärin. Esimerkiksi suomalaisessa käsitetaiteessa näkee paljon tyyliin tamponeista tehtyjä häämekkoja ja vastaavaa. Oma ensireaktio sellaisten töiden äärellä on iloinen oivallus: "hei, noihan on tamponeita, ihan mahtavaa, heh, tollasia mulla on vessan kaapissa ja nyt niistä on tehty taidetta!". Olen miettinyt, ärsyttäisikö taiteilijaa kuulla tuollainen reaktio? Eikö käsitetaiteen pointti ole tavallaan nostaa jokapäiväinen esine pois tavanomaisesta kontekstistaan ja siten hävittää koko sen merkitys? Olenko käsittänyt käsitetaiteen väärin?

Vaikuttavin Emmakokemus oli iranilaissyntyisen Shirin Neshatin video- ja valokuvanäyttely. Erityisesti kuolemaa ja hautaamista käsittelevä Passage oli pysäyttävän kaunis ja surullinen spektaakkeli. Neshatin videoista puuttui onneksi tyystin se videoartsulle tyypillinen räkäisyys ja (tietoinen?) tekninen heikkous. Joku videotaidepuritanisti voisi tosin disauttaa Neshatin elokuvia liiallisesta narratiivisuudesta, mutta minua se viehätti. Myös miehet kasvottomina näkevän prostituoidun tarina oli julmankaunis.

6 kommenttia:

  1. Minäkin vaikutuin Emmassa eniten juuri Shirin Neshatin töistä, ja muutenkin ne olivat pitkästä aikaa vahvimpia, koskettavimpia taide-elämyksiä mitä olen kokenut. Niin valitettavan monta taidenäyttelyä on tullut kierrettyä ilman että mikään liikahduttaa, tuntuu jossakin ytimissä asti.

    VastaaPoista
  2. Tai ehkä sitä sitten vanhemmiten ei samalla lailla enää yhtä helposti vaikutu asioista, saa yhtä syviä elämyksiä kuin nuorempana. Asioita katsoo ehkä liiankin analyyttisten silmälasien läpi.

    VastaaPoista
  3. musta possu!! *snih*

    VastaaPoista
  4. jsilumiini, mulle käy myös aika usein niin. katsoo vaan, että vautsivau, taitavia tekeleitä täällä enkä muista jälkeenpäin mitään. kiasmassa vuonna 2002 ollut digital(?)näyttely oli hyvä esimerkki tästä. yritin tehdä esseetä varten muistiinpanoja ja kaikkea, mutta päähän tai sydämeen ei ollut jäänyt jälkiä. lopulta muotoilin esseeni sen ainoan jotain tunteita herättäneen työn, huojuvista ja inisevistä mikrofoneista koostetun installaation pohjalta.
    ikäkin on varmaan yksi juttu, ja myös nykyaikaan kuuluva visuaalisten ärsykkeiden katkeamaton tulva.

    nasse, *lousk*!!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi11:44 ip.

    Niin, että missäs tuon näyttelyn voi katsoa ja mihin asti se on siellä?
    -minh-

    VastaaPoista
  6. minh, se on emmassa, espoon nykytaiteen museossa tapiolassa, vissiinkin tammikuun loppuun. jos neshatin missaa, niin pelkkä peruskokoelmakin on ihan huippu kyl. ja museomyymälä kannustaa hassaamaan kaikki pennoset (senttiset) paperinukkeihin ja descartes-rintamerkkeihin(!)

    ainiin, ja ko kaupassa on myös tammen kultainen kirja-lastenkirjan uusiopainoksia. suorastaan liikutuimme e:n kanssa harmaan kissanpennun ja pikku viu-viun äärellä <3

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!