maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Jälkijuhannuksellinen kooma

Juhannus tuli vietettyä traditionaalisesti, jo viidettä kertaa Kirkkonummen mökillä ystävien kanssa. Tofua käristettin ja Nassun kitaristinsormia koeteltiin, kun vedimme läpi suunnilleen koko Agit Propin laulukirjan (jokainen juhlapyhä sopii työväenlaulujen laulamiseen) ja maakuntalaulut. Luonnollisesti myös tuhmien poikien lauluja laulettiin, tulipa kartutettua jo ennestäänkin melko laaja-alaista sukuelineufemismitietoutta. Juhannuksen mieleenpainuvin kappale oli luultavasti kuitenkin Mummin kumilapaset, outo jodlaus-teknobiitti-hitti, joka kertoo... kumilapasista. Näimme myös kiiltomadon, sen valaistu takapää oli paljon kirkkaampi kuin olisin nimen perusteella kuvitellut, kirkkaan vihreä ja tavallisen led-valon kokoinen. Luulinkin sitä ensin jonkun viinipäissään nurmelle unohtamaksi mp3-soittimeksi tai digikameraksi. Hämmentävä luontokimpale kyllä.

Paras hetki oli iltapäivällä takapihan patiolla, petauspatjojen päällä aurinkoa palvoessa ja keskustellessa tajuntaa laajentavista huumeista ja zen-buddhalaisuudesta (nämä kaksi teemaa kytkettynä yhteen) sekä uskontojen armo-käsitteestä. Pohdimme, miten ateisti kykenisi järkeilemällä saavuttamaan armon eli antamaan anteeksi itselleen ja muille sekä toisaalta harmittelimme että otollinen psykedeeli-ikä on ohitettu sekä mietimme, mitä libidolle tapahtuu luostarissa. Joskus kaiken yleisen jadajadan keskeltä nousee ihan todellista keskustelua ja vuorovaikutusta, jossa aika tihenee ja todella kuunnellaan mitä toinen sanoo, sen sijaan että jokainen odottaisi omaa sutkautusvuoroaan. Kevyellä nousuhumalapuheella on ehdottomasti sijansa, mutta ilman syvällistä vuorovaikutusta uhkaa joku tietty lähde mielessä kuivua. Yksi syy, miksi rakastan Lumista niin paljon, on juuri se että lähes aina tavatessamme koen, että käymme ihan todellista keskustelua emmekä esimerkiksi ainoastaan juoruile (juoruilullakin on sijansa, ehdottomasti, mutta olen yrittänyt viime aikoina kurittaa itsestäni ainakin sellaista skandaalinkäryistä negajuoruilijaa, vaihtelevalla menestyksellä).

Nyt kun häihin on alle viikko, voin rehellisesti sanoa että ei ole enää kivaa. Vaikka olen yrittänyt tolkuttaa itselleni kyseessä olevan rennon ja iloisen juhlan, jossa pienet erheet eivät haittaa, käytännössä minua kuumottaa kaiken sujuminen. Olen alkanut nukkua huonosti ja mikä inhottavinta, saada yöllisiä paniikkikohtauksia, jotka ovat vanhoja tuttujani kaikista elämän paineajoista. Saadakseni nukkua edes yhden kunnollisen yön, otin illalla nukahtamislääkkeen, jota seurasi kyllä syvä uni mutta myös täydellinen henkinen apatia ja möllötys. Tätäkin on hankalaa kirjoittaa, jumitun jatkuvasti pohtimaan lauserakenteita ja sanavalintoja. En normaalisti käytä mentaalilääkkeitä (nukahtamislääke auttaa myös ahdistukseen), en sen jälkeen kun parikymppisenä sain ero- ja opiskelukriisiin Cipramilia joka teki minusta täysin holtittoman baarissajuoksijan ja m*nahaukan ja siitä vierottumiseen meni puoli vuotta. Sinällään en millään muotoa paheksu lääkkeidenkäyttöä, en vain halua kokea sivuvaikutuksia enkä vierotusoireita.

Ollapa nyt aurinkoisella petauspatjalla, vieressä rove mansikoita ja mahdollisimman todellisuuspakoinen tiiliskiviromaani. Mutta ei, ei, on töitä ja sen jälkeen maistraattinaisen tapaamista ja sen jälkeen menustandien askartelua ja listojen tsekkailua. Jännä juttu miten lempirentoutumisestaan, näpertelystä saa äärimmäisen tympeää hommaa kun se aikataulutetaan ja kerrotaan kahdeksallakymmenellä.

4 kommenttia:

  1. Tiedätkö, tajusin juuri, että mikä se tunne on on useasti, joka tulee lukiessani blogiasi.

    KAIPAUS.

    Kaipaan keskustelua elämääni. En kitkerää väittelyä, viisastelevia sutkauksia. Kaipaan keskustelua. Ajatustenvaihtoa.

    Täällä sen tarvetta saa onneksi hipun tyydytettyä. Vaikka ei ollakaan irl. Wonder what it would be like irl? :)

    VastaaPoista
  2. viikon loma ennen häitä, eikö se olisi hyvä? saisi rauhassa kaunistautua pitkän kaavan mukaan. rentoutua.

    VastaaPoista
  3. purrrrina :) mullekin tulee omastasi ja joistain muista blogeista sellainen tunne, että tuntisi toisen jo hyvinkin ja että haluaisi tavallaan jatkaa siitä ihan reaalielämässä. olen tavannut muutamia bloggaajia ja hämmästynyt, kuinka helppo niiden kanssa on jutella, paljon helmpompaa kuin random-ei-ennen-tavattujen. tämän kesän yhdeksi tavoitteeksi voisi ottaa tapaamisen ihan nenätysten!

    miss foxy, no vähäx joo, mut oon niin tuores ettei oo lomii kertynt ... eikä meillä ole edes hiljaista kesällä, että voisin rennosti keskittyä lusmurointiin ja pöytäkarttojen tulosteluun vaan pitää RAATAA ;)

    VastaaPoista
  4. Luppis, kannatetaan! :) Häähumun jälkeen, jonakin päivänä kauniina, voisi vaihtaa nämä kommentit niin, että näkee toisen suun liikkuvan. Mailiosoitteeni on kätevästi blogissani.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!