Kesäkuukuu

Minulla on pitkästä aikaa vähän niinkuin kankkunen. En oikein tajua miten se näin meni, otin Lumiksen tupareihin mukaan vain jäänteet Torosta, mutta ulkonäön perusteella valittu, vihreäkuvioinen valkoviinitonkka osallistui päihdyttämiseen, kuten myös viskillä maustettu omenakola, eh. Oikeasti krapulani johtuvat siitä kirotusta tupakanpoltosta, alkoholi laukaisee itselläni usein kompulsiivisen taskunkaivelun, vaikka muuten suhteeni tupakkaan on välinpitämättömän asiallinen, voin polttaa jos tilaisuus tulee mutta useinmiten en polta, eikä tupakkaa tee ikinä selväpäisenä varsinaisesti mieli. Näin menettelevät kaikki satunnaistupakoivat ystävänikin, joten tietyssä mielessä olen vähän skeptinen tupakan fyysisestä koukuttavuudesta. Itselläni tupakanhimoon liittyy se ihana dekadentti keinahdus, viinilasi toisessa punakyntisessä kädessä, toisessa tupakka, huulilla nauru ja sutjakkaasti soljuvat sanat. Olen viime aikoina elänyt niin nunnaisen kurinalaista elämää, että tuo eilinen kikatusnousu ja sen aiheuttama käheä päänsärky sallittakoon.

Lumis piti siis pienimuotoiset tuparit uudessa puutalokodissaan Kumpulassa. Osa vieraista oli aivan äimistyneitä siitä, että Puu-Kumpulan kaltainen idylli sijaitsee heti meluisan Kustaa Vaasan tien ja rapistuneiden opiskelijakämppien takana. Lumiksella on väljä, parvekkeellinen yksiö, lehtikuusinäkymä ja puiset portaat. Puukerrostalojen rappukäytävissä on aina oma, pikkukaupunkimainen tuoksunsa joka eroaa täysin kivitalojen tuoksusta.

Etkoilta lampsimme pitkospuita pitkin Lammassaareen Satakielen laulukauden avajaisiin. Ruovikko oli täynnä sirkutusta ja raksutusta, ilma kuin lasia. Ehdin aina vuodessa unohtaa kuinka komea Pohjan pirtti on, ja kuinka kauas se saaren korkeimmalta kohdalta näkyy. Paikalla oli paljon tuttuja hippejä ja muutamia bloggaajia (jotka kyllä sisältyvät tähän hippi-kategoriaan). Vaikka juutuimme tupakkapaikalle keskustelemaan aktivistiliikkeen lastentaudeista ehdimme sentään pistämään jalalla koreasti Pohjannaulan tahdissa. Tajusin paikan päällä, että en edes oikeastaan pidä Pohjannaulasta nykyään, tanssittavaa humppaa ja jenkkaa mutta ei kuuntelumusiikkia. Pohjan pirtin hämärään saliin, kattoparsien alle Pohjannaula sopii kuitenkin loistavasti. Hämärissä istuimme kolmestaan Nassun ja H:n kanssa ja puhuimme perheellistymisestä, aiheesta joka alkaa olla tässä iässä aika kuuma peruna. Kotimatkaa valaisi matala kuu, joka kaikessa jättimäisyydessän ja oranssisuudessaaan näytti aivan melodraaman lavasteelta.

Tajusin Lammassaaressa, että olen käynyt ensimmäistä kertaa Satakielen laulujuhlissa kymmenen vuotta sitten. Lumis kirjoitti silloin ylioppilaaksi ja piti pihajuhlat kotonaan, niin ikään puutalossa Käpylässä. Perillä Lammassaaressa esiintyi silloinkin musiikkiuraansa aloitteleva Pohjannaula, minulla oli samanlainen musta Marimekon olkalaukku kuin nykyään (muistan laukun, koska kymmenen vuotta sitten tyrkkäsin sen Pohjan pirtin portailla oksennuslammikkoon ja käteni tuli täyteen sanoinkuvaamattomia, puoliksisulaneita palasia ja haju meinasi viedä tajun). Ajatus siitä, että oli määritelmällisesti aikuinen jo kymmenen vuotta sitten ja että vieläpä teki silloinkin suunnilleen samoja asioita kuin nykyään, sekä huimasi että jotenkin hellyytti. Minulla oli silloinkin punainen tukka, pitkä hame ja kiltti partamies, koti Kalliossa (kuten taas pian) ja läheinen suhde Lumikseen.

Seuraavan vuoden Satakielilaulajaisissa elinkin jo erokriisiä, lauluryhmämme esiintyi kansallispuvut päällä ja roisit laulut huulilla, join hurjasti viinaa ja jäin aamuun asti "eläytymään Pelon maantieteeseen" eli yhdenyönsuhteilemaan jonkun satunnaisen vastaantulijan kanssa, kävelin pelkissä villasukissa ruovikkotietä Kuusiluotoon ja viihdytin keski-ikäisiä miehiä juomalla letit päässä raakaa viskiä. Perulaiset villasukat jäivät ikuisiksi ajoiksi Kuusiluotoon, kansallispukuni villakankaiseen, vitivalkoiseen paitaan jäi pysyvä punainen tahra ja moraalinen krapulani oli lamaannuttava. Aikuistumisessa on kyllä puolensa, yleinen hölmöilyalttius laskee huomattavasti. En kyllä omia hölmöilyjäni kadu, onhan jotain jolle myhäillä jälkeenpäin.