Muinaisen nuortenkirjan nimeä soveltaen. Mainitsin edellisen kirjoitukseni kommenttiosiossa sunnuntaihesarin artikkelin kahdeksan ällän ylioppilastytöistä. Artikkelissa pohdittiin, miksi tyttöjen menestymiseen suhtaudutaan edelleen jotenkin väheksyen, leimaten tunnolliseksi puurtajuudeksi siinä kun pärjäävät pojat ovat luonnonlahjakkuuksia. Korkeakoulujen naisvaltaistumisesta ollaan huolissaan, monet pitkälle opiskelleet tytöt törmäävät ennen pitkää lasikattoon. Nähdään, että tyttöjen menestys on pojilta pois.
Artikkelin tytöt vaikuttivat kaikki sekä kypsiltä että jotenkin sinut itsensä kanssa olevilta. Kukaan ei varsinaisesti toistanut hikke-stereotypiaa, ei edes se joka harrasti kalligrafiaa ja kuolleita kieliä. Kaikki olivat suunnitelleet tulevaisuuttaan aika pitkälle, joka toki kertoo pinkoudesta mutta myös tietystä henkisestä kypsyydestä, jota itselläni ei abina todellakaan ollut. Artikkelista välittyi tyttöjen vapaaehtoisuus kilvoitteluun, heitä kiinnosti pärjätä. En silti voinut olla ajattelematta niitä monia esimerkkejä kympin tyttöjen törmäyksistä todellisuuteen. Monet suorittajahenkiset, hyvät paperit kirjoittaneet ystäväni ovat oivaltaneet viimeistään nyt, että opinnoissa menestyminen ei automaattisesti takaa ainakaan ulkoista/taloudellista menestystä, ja mikä olennaisinta, ei välttämättä anna tyydytystä. Monet ovat pohtineet, mitä suorittamisesta on itse asiassa jäänyt käteen? Vatsahaava, burnout 25-vuotiaana, kalvava riittämättömyyden tunne? Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat vasta aikuisena alkaneet "ponnistella alaspäin" tajuttuaan itseisarvoisen suorittamisen mielettömyyden.
----------------
Tässä vaiheessa minulle tuli kiirettä töiden kanssa ja piti lopettaa kirjoittaminen, kuten suorittajan pirtaan kuuluukin. Pikatyörupeaman jälkeen kävin allekirjoittamassa kauppakirjan Mäkilinnasta, sieltä menin istumaan puistopalaveriin tulikuumille kallioille hankkien instant-rusketuksen ja tajunnanvirta-flown, kun palasin töihin, tuolillani oli viinipullo (voitin jonkun työtyytyväisyyskyselyyn liittyvän täkyarvonnan) ja mikä mystisintä, vastaanotossa oli minulle osoitettu kirje Kumouksellisen Naiskaarttin Komissaareilta!
Olen nousuhumalassa ilman alkoholia, pelkästä auringosta ja elämän hämmästyttävistä käänteistä ja muutoksista ja ihanuudesta! Jatkan suoritus-aiheista kirjoitustani kun olen vähän tasaantuneemmassa mielentilassa :)
Ihanaa! Tekstistä välittyi impulsiivinen ilo.
VastaaPoistaOnnea kaikista elämäsi käänteistä sekä kiitos hikari-pohdinnoista. Niinhän se juuri menee.
Jee, kiitos! Palaan aiheeseen, se on askarruttanut mieltäni kauan... ehkä maanantai-aamun slow motion olisi hyvä hetki pohtia suorituskeskeisyyden mielekkyyttä? :)
VastaaPoista