torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Kansallistuntoajatuksia Mittumaarin ratoksi

Siirryin tänään omistavaan luokkaan. Kuukauden päästä muutamme Torkkelinmäelle, ah autuutta, sitä ennen pitää tapetoida kaksi huonetta ja vaihtaa sähköliesi kaasuun. Tämä kaasujuttu on minulle henkilökohtaisesti aika yhdentekevä, mutta kun ns parempi puolisko haluaa sitä niin kovasti, niin mikäs siinä. Kun asuin teini-ikäisenä ensimmäisessä avoliitossani Vallilassa, meillä oli lievästi vuotava kaasuhella, johon sai aina heittää palavan tulitikun ja toivoa parasta. Se sinällään vaarattoman vuodon aiheuttama jatkuva kaasunhaju sai minut suhtautumaan kaasulieteen penseästi, etenkin kun siinä iässä olin surkea kokki, jonka bravuuri oli tonnikala-makaronimössö. Nyttemmin olen kyllä todennut kaasun ihanuuden, vesikin kiehuu ennen kuin ehtii selkäänsä kääntää. Sitäpaitsi kaasuhellassa on ranskalainen elokuva-tyyppistä viehätystä, kuten koko tulevassa asunnossammekin. Asunnonhankinnan syythän ovat usein hyvinkin tunteenomaisia, itse rakastuin keittiönikkunasta näkyvään ruutuikkuna-pihakuiluun istutuksineen ja erillisiin vessaan ja kylppäriin. Pihalla sattui vielä loikoilemaan valtava, musta kissanjötkäle, se nautiskeleva karvaturri vei loputkin epäilykseni ja olin ihan JOO, JOO, tää kämppä meille!

Keskustelimme tänään parvekkeella (alkaa olla viimeiset ajat nautiskella siitä) L:n kanssa suomalaisesta itsetunnosta ja itseironiasta. Olen itse pannut merkille, että suomalaiset ovat aivan lääpällään mistä tahansa huomiosta. Koko Conan-hässäkkä (jonka tosin missasin melko lailla koska en katso Conania) oli pohjimmiltaan aika absurdi. Talk Show-isäntä suuressa Ameriikassa naureskelee pienelle, pohjoiselle valtiolle jossain Venäjän kainalossa ja valtio ihastuu siitä niin, että pyytää isännän vierailemaan maassaan. Sinällään Conanin Suomi-show oli aika sympaattista, Suomi tosiaan on pieni ja mitätön maa Euroopan reunalla, uudehko ja epäkiinnostava valtio jonka suurmiehet ja -teot ovat vähissä. Ehkä ainoa keino ikäänkuin tuoda Suomea maailmankartalle (tosin en henkilökohtaisesti tajua, mitä hiton merkitystä maailmankartalletuomisessa on, näinä maailmanaikoina lienee turvallisinta pysytellä syrjässä kaikesta) on absurdi huumori ja sarkasmi. Olimme L:n kanssa eri mieltä siitä, kykenevätkö suomalaiset noin kansallisella tasolla itseironiaan. Omasta mielestäni kykenevät, esimerkiksi Roman Schatzin näkemyksiä suomalaisista ollaan kuunneltu ihastuneena, vaikka Schatz heittää ilkeää ja härskiä läppää niin suomalaisesta naisesta kuin muistakin instituutioista. Kai se vaan on jotenkin imartelevaa, kun herrakansan edustajalla ylipäätään on mielipide meistä.

Olen lukenut taas kerran Stalinin lehmät, lähinnä Puhdistus-näytelmän innoittamana. Olen miettinyt Viron historiaa tai enemmänkin historiattomuutta omasta näkokulmastani. Puhdistuksen näkemisen jälkeen pohdimme Nassun kanssa, mitä koulussa kerrottiinkaan Virosta. Tajusimme, että emme luultavasti ole sulkeneet automaattisesti korviamme kaikilla hissantunneilla (etenkään ei Nassu, sillä oli sentään lukuaineiden keskiarvo tasan kymppi) vaan Virosta ei yksinkertaisesti puhuttu. Oli Neuvostoliiton historia ja Euroopan historia, mutta ei naapurimaan historiaa. Kuulin metsäveljistä ensimmäisen kerran aikuisena, kuten myös siitä, että Virossakin oli toisen maailmansodan aikaan natsihallinto. Historianopetuksessa on yksinkertaisesti priorisoitu muita aiheita Viron kustannuksella, vähän kuten meitä vanhempi sukupolvi ei ole koulussa kuullut kansalaissodasta, ainakaan oikeilla kuolinluvuilla ja taustoilla.

Puhdistus, vaikkakin jossain määrin raakileena, kuvasi hyvin virolaisten kansallista häpeää ja myös kaksinkertaisesti unohdettua kansanosaa, naisia. Historian sotakuvaukset kertovat miesten uroteoista, mutta naisten uhraukset jäävät usein taka-alalle. Palatakseni edelleen hetkeksi kansalaissotaan, juuri punaiset naiset järkyttivät valkoista voittajaa eniten, että nainen, elämän luoja ja synnyttäjä saattaakin tarttua aseeseen? Jatkosodan lesket saivat sentään kansan tuen, mutta punaleskiä vihattiin syvästi, moni joutui myymään itseään henkensä pitimiksi, lapsiakin hyljeksittiin punikin jälkeläisinä. Virossa taas neuvostomyönteiset kiristivät metsäveljien vaimoilta tietoja kadonneista miehistä, keinoja kaihtamatta. Kidutusta, raiskauksia, häpäisyä. Puhdistuksen teema oli tosiaankin häpeästä puhdistuminen peilattuna myös nykypäivään. Oman siskonsa pakon edessä ilmiantaneen virolaisnaisen sisarentyttärestä oli tullut huora, joka kauppasi itseään rikkaille länsimiehille.

Sofi Oksanen on tehnyt tärkeää työtä tuodessaan yleiseen tietoisuuteen virolaisen naisen lähihistoriaa. Suomessakin naapurimaan naiset on niin helposti ja sutjakkaasti, sen enempää puntaroimatta leimattu huoriksi tai ainakin onnenonkijoiksi, jotka naivat leveämmän leivän toivossa rikkaamman naapurin. Toisaalta suomalaisia naisia on lyöty virottarien naisellisuudella, puhuttu Suomessa tasa-arvon menneen jo liian pitkälle (olen aina henk.koht. ihmetellyt miten tasa-arvo voi mennä liian pitkälle, eikö tässä ole käsitteellinen ristiriita), on kuultu monen suomalaiskaunottarenkin vedonneen maannnaisiinsa, että jättäisitte jo ne tuulipuvut ja laittaisitte jalkaan korkokengät, kohta miehenne hakevat naiset Virosta, kun te ette enää osaa miellyttää. Omissa silmissäni tuulipuvuilla ja tasa-arvolla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Henkilökohtaisesti inhoan tuulipukuja ja muuta "käytännönläheistä" pukeutumista, käytän sauvakävellessäkin hametta, mutta se on ihan oma esteettinen valintani. Se, että Suomessa sukupuolet bashaavat toisiaan ties mistä tennissukista ja mummoalushousuista, on pelkkää kosmetiikkaa, ei olennaista tasavertaisuuden kannalta. Korvaani särähtää aina pahasti "naisellisuuden" vaatimus; se kaventaa jo terminä naisellisuuden hyvin kapea-alaiseksi, selluliittihierontojen ja rakennekynsien täyttämäksi taisteluksi aikaa ja gravitaatiota vastaan. Voitaisiin ehkä puhua feminiinisyyksistä tai maskuliinisuuksista, niitäkin on niin kovin monta versiota.

Jaa niin kansallistunnosta? Itse olen perin epäisänmaallinen ihminen, en nyyhkytä patrioottibiisejä kuunnellessani (elleivät ne ole muuten ihan sikahyviä), en lämpeä sotaveteraanimouhotukselle ja ällöän sydämeni pohjasta kaikkea kansallisurheilua. Toisaalta sydäntäni kuitenkin lämmittää esimerkiksi Aki Kaurismäen leffojen menestyminen maailmalla, ja saatan ilahtua lukiessani romaania, jonka henkilö itkee kuullessaan Sibeliuksen viulukonserton. Suomessa on noin globaalisti ajatellen tavattoman kivaa asua (paitsi talvi ja kaamos sux ääs), ilmainen koulutus (toistaiseksi), suhteellisen ilmainen terveydenhuolto ja ilmaiset kirjastot. En kyllin voi ylistää kirjastojen ilmaisuutta, oikeasti, on ihan uskomattoman siistiä että saan käsiini lempikirjani, elokuvani tai levyni muutamalla hiirenklikkauksella. Koen myös olevani mentaalisesti aika suomalainen (ehkä vähän keskivertoa eläväisempi), en erikoisemmin halua kommunikoida vieraiden kanssa, haluan säilyttää oman tilani, kestän hyvin myös hiljaisuutta, etenkin jos vaihtoehtona on aivoton zitzät. Kansallistuntoni ei ole erikoisesti kytköksissä suomalaisuuteen vaan enemmänkin pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, joka puutteineenkin on nähdäkseni toistaiseksi paras yhteiskuntajärjestelmä.

11 kommenttia:

  1. Iloitsen uudesta kämpästänne!

    Suositteletko siis Puhdistus-näytelmää? Minä yritän saada lippuja itselleni ja äidille syksyksi. Stalinin lehmät on niin hyvä kirja, en ehkä arvostanut sitä tarpeeksi kun aloin lukea, koska minulla on Sofi Oksas-antipatia, mutta onneksi kirja haihdutti antipatiat omilla ansioillaan lukemisen ajaksi. On tyhmää inhota jotain kirjailijaa, kuten minä inhoan Anja Kaurasta(vai mikä se nykyään onkaan nimeltään) ja Sofi Oksasta, mutta jostain syystä tarvitsen tällaisia inhon kohteita, joita voin haukkua niitä vaikka vain yksin mielessäni..
    -minh-

    VastaaPoista
  2. Tänx!

    Mä sain sellaisen käsityksen, että oltiin viimeisessä Puhdistuksessa, mutta saattaahan se kyllä jatkuakin, kun vaikuttaa olevan suosittu. Että kyl suosittelen! Oli siinä käsikirjoituksessa jonkun verran löysää ja ajoittain asioita alleviivattiin jenkkidraama-tyylin katsojia aliarvioivasti, mutta pidin kuitenkin. Hyvät näyttelijät ja vahva intensiteetti.

    Mua ärsyttää kans monet ikäänkuin itsensä brändänneet kirjailijat. Anja Kauras-Snellmannin iholletunkevan intiimi julkisuudenkipeys ja "häpesin omaa älykkyyttäni ja kauneuttani"-kilvenkiillotus tuntuu jotenkin falskilta, vaikka monet sen kirjat on olleet mulle ainakin nuorempina tärkeitä.

    VastaaPoista
  3. Sinun pitäisi kirjoittaa kolumneja julkisiin lehtiin, että suurempi määrä lukijoita saisi nauttia pohdinnoistasi.

    Onneksi olkoon ruutuikkunoista!

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos!

    Ruutuikkunat ne on sit mukavia, eikös sullakin ole uudessa kodissasi sellaiset? Hauskaa Juhannusta/juhannusta, meitsi ei niinkö ikinä muista onko juhlapyhät isolla vaiko pienellä alkukirjaimella :)

    VastaaPoista
  5. Minä lämpenen kyllä sotaveteraanimouhotukselle ja kansalaissodalle jossain määrin. Olen itse sen tuote. Ei voi olla erillään siitä että äitini ei koskaan tuntenut isäänsä, tai siitä että isoisän isä hirtti itsensä ennenkuin meni keskitysleirille.

    Ei se häviä ihan parissa sukupolvessa. Ongelmilla on tapana periytyä ja tunnistan ne nykyään itsessäni ja vanhemmissani.

    Rakastan myös tulenpalavasti kaikkea perinnetietoutta. Runoja, kalevalaa, uskomuksia, myyttejä jne. Tätä kieltä ylipäätään.

    Eihän mitään voi repiä irti kontekstista. Kaikki johtuu jostakin. Harvemmin mikään on niin yksittäistä ja erillistä kuin päällepäin näyttää. Asioilla on taipumusta mennä tietyllä tavalla ja tietyllä tavalla menevillä asioilla on taipumusta kulkea käsi kädessä toisten tietyllä tavalla menevien asioiden kanssa.

    Meissä kaikissa elää mennyt, tämä hetki ja tuleva.

    Kun katson taakespäin, olen ylpeä. Minun olemassaoloni takia on vuodettu ja vuodatettu verta ja tarvittaessa minä jatkan sitä perinnettä. Kun katson eteenpäin, joudunkin heijastelemaan jo itseäni. Voidaanko minusta ja tekemisistäni olla ylpeitä? Toivon niin. Näkymättömät joukot. Menneet ja tulevat.

    En myöskään ymmärrä miellyttämisen halua. Tai mielipiteiden tiedustelua. Toivon että se loppuisi pikkuhiljaa.

    "Historian sotakuvaukset kertovat miesten uroteoista, mutta naisten uhraukset jäävät usein taka-alalle. "

    99% viime sodissa kuolleista oli miehiä, ei se ole mikään etu. Naiset luovat uutta elämää. Miehet ovat ihan loogisesti ajatellen paljon halvempaa tykinruokaa. Minkä takia niitä urotekoja tehdään? :D

    VastaaPoista
  6. Ainin ja hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  7. Itse asiassa nykyisissä sodissa, esimerkiksi Irakissa kuolee ylivoimaisesti eniten SIVIILEJÄ, joukossa niin miehiä, lapsia kuin naisiakin.

    En oikein muutenkaan tajua sitä, että jos mainitsee jonkun sorrettuun ryhmään (perustui sorto sitten sukupuoleen, rotuun tai seksuaalisuuteen, oli se historiallista tai edelleen läsnä) liittyvän asian, pitää olla tikkana kertomassa että kyllä enemmistö silti hei kärsi enemmän. Se, että mainitsen naisten kärsimykset sodassa, ei kai mitenkään VÄHÄTTELE miesten vastaavia?

    Itse en osaa olla ylpeä muiden ihmisten teoista jos ainoa yhteinen nimittäjä on suomalaisuus. Minulla kun ei ole osaa eikä arpaa kansalaisuuteeni vaan se, mihin synnyin on aika lailla sattumanvarainen seikka.

    VastaaPoista
  8. Oliko sun mielestä Puhdistuksessa oikeasti vahva intensiteetti? Mun mielestä sen ongelma oli nimenomaan intensiteetin puuttuminen, löysyys myös ohjauksessa. Mutta Elena Leeve univormussa tietysti pelastaa näytemän kuin näytelmän :P~

    Ja juhlapyhät kirjoitetaan pienellä, poikkeuksena voi toivotuksessa kirjoittaa "Hyvää Juhannusta!".

    t. kympin tyttö

    p.s. kiitos viimeisestä, olen vieläkin ihan tööt :)

    VastaaPoista
  9. No oli, tosin se intensiteetti pätki, mut ne hetket milloin tarina veti, oli intensiivisiä. Kiitos vaan itelles, v*ttu jou! Arvaa mikä soi päässä? Ei kumilapasbiisi koska se on liian outo soimaan päässä vaan se, joka kertoo suusta, ikenistä ja porkkanasta.

    Nii kirjotetaan pienellä, nolotti vähän kun oon mukamas kielioppinatsi ja kelpaisin niin kustannustoimittajaksi kuin copy writeriksikin, rehvan rehvan. Hyvä muuten, ettei sulla oo enää sitä itsekehunauhaa tallella :)

    VastaaPoista
  10. Niin, joku (:P) voisi olla sitäkin mieltä että ne nykyiset sodat eivät ole niin sotiakaan. Tai sitten sodan luonne on muuttunut. Mistä lie johtuu.

    Ei tietenkään vähättele, minun mielestä se on vaan looginen syy, miksi niistä ei paljon puhella. Ei mikään ihme.

    Isoäiti kasvatti 2 lasta itsekseen ja teki 3 duunia samalla kertaa, eikä ajatkaan olleet kovin miellyttävät. Ei hänelle siitä kukaan mitalia antanut. Ei se silti vähennä hänen työnsä arvoa. Minä ainakin arvostan häntä suunnattomasti.

    Eipä sinulla tai minulla olekaan osaa tai arpaa siihen mitä olemme, mutta olemme silti väliaikatulos. On täysin yhdentekevää miten määrittelemme itsemme. Olemme silti vain ja ainoastaan sitä, miksi olemme syntyneet. Kaikki muu on kai jonkinlaista illuusiota.

    "You know where it ends
    It usually depends on where you start"

    Ei meissä tosin ole mitään tavatonta tai ihmeellistä. Heijastelemme vain tätä aikaa jota elämme, mutta silti kiinni siinä mitä on ollut.

    Sekin että ei tarvitse kokea kuuluvansa johonkin kansalliseen viiteryhmään on vain merkki siitä että se on mahdollista. Ja se on mahdollista koska... Ainoastaan tiedon vähyys voi lopettaa ketjun.Yhtenäiskulttuurilla saavutettu hyvinvointi ei tue yhtenäiskulttuuria. Ei nykyään mitenkään ihmeellinen ajattelutapa, jos nyt sattuu olemaan vähänkään idealisti.

    VastaaPoista
  11. No, ainakin nykyisissäkin sodissa kuolee ihmisiä brutaaleilla tavoilla ja kumpikin osapuoli kuvittelee olevansa oikeutettu tappamiseen. Sodan luonteen muuttumisella saattaisi mahdollisesti olla jotain tekemistä yleisen teknologisen kehityksen kanssa?

    Minusta selitys, jonka mukaan jonkun tahon vähäisempi osallistuminen on ainoa syy siihen, miksi se on vaiettu, on aika helppo ja toisaalta myös vähättelevä. Sotiemme historiassa on monia asioita, joista on vaiettu näihin vuosiin asti, kuten vaikka tiedot siitä, kuinka paljon punaisia todella kuoli valkoisten leireillä. Historiaa kirjoittavat yleensä vallanpitäjät.

    Itsemäärittelyistä sen verran, että ovat tietysti tavallaan pelkkää pintasilausta, mutta voivat toisaalta toimia esimerkiksi moraalisena ohjenuorana. Lähinnä itsemäärittelyn välineet tekevät hommelista joskus aika falskia, sellaista "tää kännykkälogo kertoo millainen oon ihmisenä"-tyyppisesti.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!