Kansallistuntoajatuksia Mittumaarin ratoksi

Siirryin tänään omistavaan luokkaan. Kuukauden päästä muutamme Torkkelinmäelle, ah autuutta, sitä ennen pitää tapetoida kaksi huonetta ja vaihtaa sähköliesi kaasuun. Tämä kaasujuttu on minulle henkilökohtaisesti aika yhdentekevä, mutta kun ns parempi puolisko haluaa sitä niin kovasti, niin mikäs siinä. Kun asuin teini-ikäisenä ensimmäisessä avoliitossani Vallilassa, meillä oli lievästi vuotava kaasuhella, johon sai aina heittää palavan tulitikun ja toivoa parasta. Se sinällään vaarattoman vuodon aiheuttama jatkuva kaasunhaju sai minut suhtautumaan kaasulieteen penseästi, etenkin kun siinä iässä olin surkea kokki, jonka bravuuri oli tonnikala-makaronimössö. Nyttemmin olen kyllä todennut kaasun ihanuuden, vesikin kiehuu ennen kuin ehtii selkäänsä kääntää. Sitäpaitsi kaasuhellassa on ranskalainen elokuva-tyyppistä viehätystä, kuten koko tulevassa asunnossammekin. Asunnonhankinnan syythän ovat usein hyvinkin tunteenomaisia, itse rakastuin keittiönikkunasta näkyvään ruutuikkuna-pihakuiluun istutuksineen ja erillisiin vessaan ja kylppäriin. Pihalla sattui vielä loikoilemaan valtava, musta kissanjötkäle, se nautiskeleva karvaturri vei loputkin epäilykseni ja olin ihan JOO, JOO, tää kämppä meille!

Keskustelimme tänään parvekkeella (alkaa olla viimeiset ajat nautiskella siitä) L:n kanssa suomalaisesta itsetunnosta ja itseironiasta. Olen itse pannut merkille, että suomalaiset ovat aivan lääpällään mistä tahansa huomiosta. Koko Conan-hässäkkä (jonka tosin missasin melko lailla koska en katso Conania) oli pohjimmiltaan aika absurdi. Talk Show-isäntä suuressa Ameriikassa naureskelee pienelle, pohjoiselle valtiolle jossain Venäjän kainalossa ja valtio ihastuu siitä niin, että pyytää isännän vierailemaan maassaan. Sinällään Conanin Suomi-show oli aika sympaattista, Suomi tosiaan on pieni ja mitätön maa Euroopan reunalla, uudehko ja epäkiinnostava valtio jonka suurmiehet ja -teot ovat vähissä. Ehkä ainoa keino ikäänkuin tuoda Suomea maailmankartalle (tosin en henkilökohtaisesti tajua, mitä hiton merkitystä maailmankartalletuomisessa on, näinä maailmanaikoina lienee turvallisinta pysytellä syrjässä kaikesta) on absurdi huumori ja sarkasmi. Olimme L:n kanssa eri mieltä siitä, kykenevätkö suomalaiset noin kansallisella tasolla itseironiaan. Omasta mielestäni kykenevät, esimerkiksi Roman Schatzin näkemyksiä suomalaisista ollaan kuunneltu ihastuneena, vaikka Schatz heittää ilkeää ja härskiä läppää niin suomalaisesta naisesta kuin muistakin instituutioista. Kai se vaan on jotenkin imartelevaa, kun herrakansan edustajalla ylipäätään on mielipide meistä.

Olen lukenut taas kerran Stalinin lehmät, lähinnä Puhdistus-näytelmän innoittamana. Olen miettinyt Viron historiaa tai enemmänkin historiattomuutta omasta näkokulmastani. Puhdistuksen näkemisen jälkeen pohdimme Nassun kanssa, mitä koulussa kerrottiinkaan Virosta. Tajusimme, että emme luultavasti ole sulkeneet automaattisesti korviamme kaikilla hissantunneilla (etenkään ei Nassu, sillä oli sentään lukuaineiden keskiarvo tasan kymppi) vaan Virosta ei yksinkertaisesti puhuttu. Oli Neuvostoliiton historia ja Euroopan historia, mutta ei naapurimaan historiaa. Kuulin metsäveljistä ensimmäisen kerran aikuisena, kuten myös siitä, että Virossakin oli toisen maailmansodan aikaan natsihallinto. Historianopetuksessa on yksinkertaisesti priorisoitu muita aiheita Viron kustannuksella, vähän kuten meitä vanhempi sukupolvi ei ole koulussa kuullut kansalaissodasta, ainakaan oikeilla kuolinluvuilla ja taustoilla.

Puhdistus, vaikkakin jossain määrin raakileena, kuvasi hyvin virolaisten kansallista häpeää ja myös kaksinkertaisesti unohdettua kansanosaa, naisia. Historian sotakuvaukset kertovat miesten uroteoista, mutta naisten uhraukset jäävät usein taka-alalle. Palatakseni edelleen hetkeksi kansalaissotaan, juuri punaiset naiset järkyttivät valkoista voittajaa eniten, että nainen, elämän luoja ja synnyttäjä saattaakin tarttua aseeseen? Jatkosodan lesket saivat sentään kansan tuen, mutta punaleskiä vihattiin syvästi, moni joutui myymään itseään henkensä pitimiksi, lapsiakin hyljeksittiin punikin jälkeläisinä. Virossa taas neuvostomyönteiset kiristivät metsäveljien vaimoilta tietoja kadonneista miehistä, keinoja kaihtamatta. Kidutusta, raiskauksia, häpäisyä. Puhdistuksen teema oli tosiaankin häpeästä puhdistuminen peilattuna myös nykypäivään. Oman siskonsa pakon edessä ilmiantaneen virolaisnaisen sisarentyttärestä oli tullut huora, joka kauppasi itseään rikkaille länsimiehille.

Sofi Oksanen on tehnyt tärkeää työtä tuodessaan yleiseen tietoisuuteen virolaisen naisen lähihistoriaa. Suomessakin naapurimaan naiset on niin helposti ja sutjakkaasti, sen enempää puntaroimatta leimattu huoriksi tai ainakin onnenonkijoiksi, jotka naivat leveämmän leivän toivossa rikkaamman naapurin. Toisaalta suomalaisia naisia on lyöty virottarien naisellisuudella, puhuttu Suomessa tasa-arvon menneen jo liian pitkälle (olen aina henk.koht. ihmetellyt miten tasa-arvo voi mennä liian pitkälle, eikö tässä ole käsitteellinen ristiriita), on kuultu monen suomalaiskaunottarenkin vedonneen maannnaisiinsa, että jättäisitte jo ne tuulipuvut ja laittaisitte jalkaan korkokengät, kohta miehenne hakevat naiset Virosta, kun te ette enää osaa miellyttää. Omissa silmissäni tuulipuvuilla ja tasa-arvolla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Henkilökohtaisesti inhoan tuulipukuja ja muuta "käytännönläheistä" pukeutumista, käytän sauvakävellessäkin hametta, mutta se on ihan oma esteettinen valintani. Se, että Suomessa sukupuolet bashaavat toisiaan ties mistä tennissukista ja mummoalushousuista, on pelkkää kosmetiikkaa, ei olennaista tasavertaisuuden kannalta. Korvaani särähtää aina pahasti "naisellisuuden" vaatimus; se kaventaa jo terminä naisellisuuden hyvin kapea-alaiseksi, selluliittihierontojen ja rakennekynsien täyttämäksi taisteluksi aikaa ja gravitaatiota vastaan. Voitaisiin ehkä puhua feminiinisyyksistä tai maskuliinisuuksista, niitäkin on niin kovin monta versiota.

Jaa niin kansallistunnosta? Itse olen perin epäisänmaallinen ihminen, en nyyhkytä patrioottibiisejä kuunnellessani (elleivät ne ole muuten ihan sikahyviä), en lämpeä sotaveteraanimouhotukselle ja ällöän sydämeni pohjasta kaikkea kansallisurheilua. Toisaalta sydäntäni kuitenkin lämmittää esimerkiksi Aki Kaurismäen leffojen menestyminen maailmalla, ja saatan ilahtua lukiessani romaania, jonka henkilö itkee kuullessaan Sibeliuksen viulukonserton. Suomessa on noin globaalisti ajatellen tavattoman kivaa asua (paitsi talvi ja kaamos sux ääs), ilmainen koulutus (toistaiseksi), suhteellisen ilmainen terveydenhuolto ja ilmaiset kirjastot. En kyllin voi ylistää kirjastojen ilmaisuutta, oikeasti, on ihan uskomattoman siistiä että saan käsiini lempikirjani, elokuvani tai levyni muutamalla hiirenklikkauksella. Koen myös olevani mentaalisesti aika suomalainen (ehkä vähän keskivertoa eläväisempi), en erikoisemmin halua kommunikoida vieraiden kanssa, haluan säilyttää oman tilani, kestän hyvin myös hiljaisuutta, etenkin jos vaihtoehtona on aivoton zitzät. Kansallistuntoni ei ole erikoisesti kytköksissä suomalaisuuteen vaan enemmänkin pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, joka puutteineenkin on nähdäkseni toistaiseksi paras yhteiskuntajärjestelmä.