Kirkkaat ja sumeat päivät

Minulla on kahdenlaisia päiviä. Kirkkaina herään hyväntuulisena, ehdin kiehauttaa espressot, en myöhästy bussista. Kirkkaina päivinä kuuntelen salsaa ja sambaa, saan paljon aikaan. Kirkkaina päivinä kestän nälkää ja syön parsakaalia tyytyväisenä, jaksan iltamenojenkin jälkeen käsitellä kuvia ja pestä pyykkiä ja lukea laatukirjallisuutta.

Sumeiden päivien aamuina päätän herättyäni, että tulen suoraan töistä kotiin nukkumaan. En jaksa lukea bussissa vaan sudin likaista otsatukkaa silmiltä vihaisena, läikytän ostokahvia hameelle ja myöhästyn ratikasta. Sumeina päivinä työt takkuavat, en kuuntele musiikkia, sorrun kaupassa kalliisiin ja epäterveellisiin eineksiin. Sumeiden päivien iltoina makaan peiton alla lukemassa tyttökirjaa tai surffaan netissä päämäärättä.

Yleensä sumeat päivät sijoittuvat alkuviikkoon. Mitä kirkkainta, aktiivisinta ja iloisinta sunnuntaita saattaa seurata varsinainen haistapaska-maanantai, jolloin manaan kaiken ylimääräisen menon hemmettiin.

Olen yrittänyt paikallistaa sumeiden päivien ilmaantumiseen johtavia syitä. Niitä ovat ainakin valvominen ja juhliminen, kotiintuloaikojen venyminen ja yleinen tapahtumarikkaus. Alkoholi aiheuttaa sumeutta ihan konkreettisesti, jostainhan ne nousuhumalaserotoniinit ovat poissa.

Sumeat päivät eivät ole pelkästään pahoja. Sisäänpäinkääntyminen on tavallaan ihanaa ja tulkitsen penseilyolon olevan ruumiin tapa kertoa, että nyt menee liian lujaa, nyt on aika levätä. En vain haluaisi sumeiden päivien sijottuvan arkeen, en halua olla tylsä mölli joka tahtoo aina töistä suoraan kotiin, haluan elää täydesti etenkin kesällä. Häiden ja miniloman jälkeen en ole ehtinyt vieläkään oikein palautua, remontti on tätä päivää ja muutto ihankohta-huomista, ellen ole uudessa kodissa maalaamassa, minun pitäisi olla vanhassa lajittelemassa tavaroita poisannettaviin, roskiinmeneviin ja mukanavietäviin.

Tänään ja huomenna on tiedossa sosiaalista iltamenoa, odotan sitä innolla vaikka tiedänkin kahden perättäisen hurvitteluillan poikivan väistämättä sumean perjantain. Haluaisin vain jotenkin runollistaa sumeuttani, en haluaisi kokea oloani silloin tympeäksi vaan hiljaiseksi ja itseä kuuntelevaksi. Väsymistä pitäisi osata varoa, mutta miten, kun elämä on täynnä kaikkea hurmaavaa, josta pitää EHTIÄ nauttia. Ehtiä, ennen mitä? Kolmekymppisyyttä, perheellistymistä, työelämän lopullista nitistysotetta?