tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Kotiinpaluu

Muutto on jotakuinkin ohi, vanhassa kodissa on enää muutamia unohtuneita pussukoita ja nyssäköitä sekä kavereille kyörättäviä huonekaluja. Raajoissani on pieniä, tummanpuhuvia mustelmia ja päässä kuhmu perintöhopeaonnettomuuden seurauksena, kyynärtaivetta ja hartioita vähän kolottelee, mutta ylipäätään muutto sujui yllättävän tuskattomasti. Tosin ovenkarmit kärsivät ruususohvan sisäänrunttaamisesta ja sänky on alkanut purkamisen ja kokoamisen seurauksena nitistä. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki eikä kukaan loukannut itseään, lihassärkyä lukuunottamatta. Kunnia kaiken sujumisesta kuuluu reippaille muuttajatovereille. Emme olisi ikimaailmassa selvinneet yksin.

Makuuhuone-työhuoneen nurkassa on edelleen valtava kasa kirjoja. Lundia-orjuutemme jatkuu, huomasimme kuinka pöljältä näyttää kesken seinää matalammaksi vaihtuva hylly ja näin ollen jouduimme investoimaan pariin pitkään hyllytikkaaseen. Onneksi löysimme kolmanneksen halvempia kloonihyllyjä. Emme edelleenkään pidä niistä, L alkoi ideoida "maanlaajuista Lundia-boikottia, jonka seurauksena firma menisi konkurssiin", vanha idealisti! Huomasimme myös, että meillä on tolkuttomat määrät naamiaisvaatteita, niin paljon, että niitä varten piti perustaa oma kori. Ehkäpä kaikki tulevat bileemme ovat naamiaisia?

Kissa on ollut oudon kiltti ja rauhallinen, vierastaa vielä uutta kotia. Eilen se sai kyllä perinteiset iltariehonsa sinkoillen kasasta toiseen. Viherkasvit on sullottu nurkkiin, zamifolian oksien taipumiskulmat vähän huolestuttavat minua. Kattiloiden kannet ovat hukassa, kaiken kiehuminen kestää tolkuttoman kauan. Onneksi joku muuttolaisista purki fiksusti suuren osan astioistamme hetimiten, kertakäyttölautasilta syöminen on niin karua. On kyllin rasittavaa käyttää hammasmukina pesupalloa ja pitää toista päivää lyhythihaista kesämekkoa, kun muilla ulkona on suunnilleen toppahousut.

Aina väliin iskee luovutusolo kun säilytystilaa on minimaalisesti, huoneiston neliöt huvenneet parillakymmenellä edelliseen verrattuna, eikä se kirjavuori vain hupene millään, mutta sitten yrittää ajatella kaikkia viisauksia, kuten "ei Roomaa yhdessä yössä rakennettu" ja vertaa itseään niihin, jotka rakentavat omakotitaloa hartiapankkivoimin. Ja Kalliossa on IHANAA. Työmatkani kestää seitsemän minuuttia kävellen, sporan kirskuna kuuluu sisään ja sunnuntaina kirkonkelloja soitettiin moneen kertaan. Muuttopäivän iltana istuimme porukalla raukeina sisäpihan puutarhapöydän ääressä, aurinko hehkutteli keltaisia talonseiniä ja joku naapureista soitti pianolla Amelien tunnussävelmää. Se oli onnellinen hetki.

2 kommenttia:

  1. Voi, onnea uuteen tupaan! :) Vaikutat kovasti tyytyväiseltä ja eikä ihme: palasithan KOTIIN.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, niinhän se on :) Varmasti olisin tykännyt muistakin mestoista mutta tuohon kallionhuippuun liittyy niin vahvasti kotonaolemisen tunne... milloinkohan se manifestoituu siten, että harhaudun kadunkulmassa vanhan kodin ovelle :P Eksälle kävi sillai!

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!