greetings from tampester

kirjoitan tätä viestiä kahden ikkunan välissä. toisesta näkyy valkoisia syreeneitä, toisesta puuleikkauskuisti ja näsijärvi. olen rakkaan ystäväni e:n kotona lievästi sanottuna idyllisessä pispalassa. sanat eivät riitä kuvaamaan paikan ihanuutta, mutta selitänpä nyt kuitenkin. e asuu poikaystävänsä kanssa "puisessa, kolmikerroksisessa omakotitalossa järvinäkymin". olemme naureskelleet kerran jos toisenkin imagon porvarillisuus-illuusiota ja sen todellista puolta. e on opiskelija ja poikaystävä rahasta maindaamaton anarkotaiteilija. harmi, että itse olen niin pääkaupunkiseutu-orientoitunut, etten vakavissani voi harkita poismuuttoa. täällä tampereella taiteen ja median haahuilevalle sekatyöläiselle olisi tavallaan paremmat, tai ainakin edullisemmat elinmahdollisuudet kuin stadissa. mutta minkäs teet, rakastan ratikoita ja kaupungin tuntua, ja kuten r:n kanssa tänään totesimme, ainoa Kaupunki suomessa on helsinki. kaikki kunnia pikkukaupungeille, olenhan itsekin sellaisesta kotoisin, mutta stadi on tosiaan ainoa jossa voi edes hetkittäin metropolifiilistellä.

e:llä on myös kissa. kissa on valkomusta rouva(neiti)kissa, joka ei paina mitään. oman vonkaleemme kanniskelu alkaa piankin tuntua ojentajissa, mutta tämä kissakeiju on pelkkää ilmaa ja leijuvaa karvaa sylissä. sillä on myös hassu, käreä maukuääni.

olimme tänään kymmenvuotishääbileissä rannalla. yllättävän moni wanha häävieras oli päässyt paikalle. juhlissa oli uimarantailua, nakuja lapsukaisia ja hyvää boolia. heitimme talviturkitkin, eikä edes pahemmin kylmännyt. jatkot harjun toisella puolella olivat myös kivat. tuli luikautettua porukalla parit työväenlaulutkin, for old times sake. kävimme myös nykytaiteen keskuksessa näyttelyn avajaissa. nykytaiteen keskus on vallattu puutalo pispalassa, ihana, ihana paikka omenapuupihoineen ja jyrkkine portaineen. näyttely oli hieno, samoin myytävät tavarat. jäin koukkuun frida kahlo-rintakoruun, käteisvarat eivät vaan antaneet myöten.

tuli taas tänään mieleen, että olen ajoittaisesta yksinäisyydenkaipuustani huolimatta varsin ihmis-ihminen. tarvitsen paljon rakastettavia ihmisiä ympärilleni. myös jo teini-iästä asti jatkunut, suhteellisen jatkuva seurusteluni (tosin kumppanit ovat vaihtuneet) kertoo tästä sosialiseeraamisen ja sitoutumisen tarpeestani. sitoudun, kuuntelen ja rakastan ehdoitta hyvin helpostikin. tämä on ehkä tärkein ja paras ominaisuuteni, josta saan kiittää myös onnekkaita kasvuolosuhteita.

Olen ylipäätään taas vaihteeksi niin imponeerattu ja haltioitunut kaikesta kivasta, että ylisanani ja hehkutukseni anteeksiannattaneen. aion myös jatkossa käyttää isoja alkukirjaimia, tämä näppis on vaan niin mysterious, etten jaksa sössiä niiden kanssa :)

vetäydyn yö(aamu)puulle seuranani oliver sachsin "mies, joka luuli vaimoaan hatuksi". mieleenikään ei tulisi hankkia kirjaa itselleni tai lainata sitä kirjastosta, sen lukeminen on osa e:n-lattialla-nukkumaan-meno-rituaaliani. kyseisessä kirjassa käsitellyt hildegard bingeniläisen migreenihallut ovat kiehtovia, omat, onneksi harvat migreeninäkyni muistuttavat niitä aika paljon (tosin ilman jumalanäidin kuvia).