Lakritsinjuuriteetä

Bloggeri vaan vi**uilee, ei päästä kirjoittamaan eikä lukemaan kommentteja, NYYH. Ja milloin ei bloggeri, niin HTV. Joskus harmittaa omakin kärsimättömyys silloin, kun yleensä sutjakkaasti toimiva teknologia jostain syystä bugaa. Muistan taannoin melkein syöneeni pääni kärsimättömyydestä kun netti pätkäisi JUURI KUN PITI LÄHTEÄ PALSTALLE, MISTÄ NYT NÄEN MILLÄ PÄÄSEN, KUN REITTIOPAS EI TOIM, HÄHI?! Vaikka eihän siitä montaa vuotta ole, kun aikataulut selattiin paksusta vihkosta ja räknättiin päässä, milloin bussi mahtaisi mahdollisesti olla milläkin pysäkillä. Reittiopas on muuten maailmasta paras keksintö pääkaupunkiseutuseikkailuja ajatellen (siis sellaisen ei-pyöräiltävä-matka-skaalaisten). Ennen kun valmistuin, kuljin Tapiolasta Tikkurilaan kouluun. Jos sattui olemaan aikaa, saatoin laittaa kieltää reittioppaalta junavaihtoehdon ja antaa sen arpoa minulle jännittävän, monia vaihtoja sisältävän bussiseikkailun. Näin monia ihmeellisiä vantaalaisidyllejä maalaispysäkkeineen ja kukikkaaksi maalatuine ladonseinineen. Ja bussissa on hyvä ajatella asioita, vähän niin kuin uidessa. Tosin sitten sattui näitäkin episodeja, että havahduin keskeltä peltoa bussin päättäriltä vailla haisuakaan sijainnista, ja jouduin soittamaan L:lle töihin ja pyytämään katsomaan reittioppaasta, missä sijaitsen.

Asioita ja palveluita on kiva sovitella, bussireittejä tai uimarantoja tai uimahalleja. Viimemainittua tein koko talven, kiersin melkein kaikki Helsingin, pari Vantaan ja yhden Espoon uimahallin. Parasta on vaikea valita. Kriteerinäni on pitkään ollut 50 metrin allas, mutta nykyään kun polskuttelu on painottunut vesikävelyyn, ei pituudella ole niin väliä. Tikkurilan uimahalli on loistava, isot ikkunat, pitkä allas, vähän ihmisiä. Huono puoli toki se, ettei Tikkurilaan tule enää mentyä. Itiksen uimahalli on hyvä ja luksus (vesiliukumäkeen on pakko mennä aina kun on tyttöjen kanssa), mutta vesikävelijöille ei ole omaa tilaa, mikä saks. Nyt koulujen loputtua siellä on vielä varsinainen apinatarha, pikkuihmiset mylvivät ja hyppivät niskaan. Yrjönkatu on tietty ihana, ihmeellinen roomalaiskylpyläkeidas, jossa kyltitkin ovat emalia. Mutta pieni. Kalliosta pidän myös, auringonverkko altaassa kimmeltämässä on aina plussaa. En ole tänä kesänä hirvennyt Stadikalle, mutta ehkä jo ensi viikolla, mikäli taivas on sees.

Kirjastojakin on kiva kokeilla. Stadilaisennakkoluuloni Espoon julkisista palveluista osottautui turhaksi ainakin kirjastojen kohdalla. Sellon ja Omenan kirjastot ovat parhaita pääkaupunkiseudulla käyttämiäni. Sellossa on ihania teemoja, viimeksi Helsinki kirjallisuudessa. Vanhat Niskavuori-filmatisoinnit ovat ihan loistavia, olen lainannut melkein kaikki. Videoista saisin nyt luontevan aasinsillan aiheeseen TELEVISIO, josta olen ajatellut jo jonkun aikaa (toissa lauantaina Lostarissa käydyn humalaisen mutta valaisevan keskustelun jälkeen) aikonut kirjoittaa. Ehkä seivailen vielä, nukkumaan pitäisi mennä, ja tekstinsuolto virkistää aivojani uhkaavasti.(edit: läpi meni vasta aamulla, siis tämä kirjoitus)

Minulla on tuossa vieressäni kehitysmaakauppasiivilässä teekupilliseni ainekset, joita alan vasta niiden turvottua hahmottaa. Siinä on appelsiininpaloja, katajanmarjoja ja aniksensiemeniä, vaikka ostin sen ”lakritsinjuurena”. No mikäs siinä, tee on tosi namppaa ja ehkä se lakritsinjuuri piilottelee jossain pohjalla? Oho, siellä on neilikkaakin!