tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Arkistojen kätköistä, osa 2

Olen taas lajitellut paperisten muistojen kokoelmaani. Taidekouluvirityksiä ja tylsintä tuntikirjeenvaihtoa on mennyt paperinkeräykseen, menipä joukossa yläasteen kuviksessa tekemäni sirkuskin, joka oli aikansa ihan hieno mutta lytistyi sitten pahasti. Löysin vanhasta matkalaukusta muun muassa irtolehtiytyneen ala-asteaikaisen päiväkirjankin, jossa oli aivan poikkeuksellisen ulkokultainen ja sievistelevä sävy. Olin tuolloin oikea pikku tärkeilijä, kuuntelin ainoastaan klassista musiikkia, luin viktoriaanista kirjallisuutta (tajuamatta aina paljoakaan), pukeuduin puhvihihoihin (puhvihihoja oli kuulkaa aivan jumalattoman vaikeaa löytää Porvoosta vuonna 90) ja palvoin Laura Ashleyn kaikkea. Lontoon-matkalla äidin kanssa (ensimmäinen kaupunkilomani) kolusimme melkein jokaisen Laura Ashleyn läpi ja vingutimme isän iloksi Visaa. Kaapissa on edelleen mahdollista tulevaa tyttöä tai naisten vaatteista pitävää poikaa odottamassa vaaleanpunakukkainen pitsikaulusmekko mallia Ruususen unelma. Pidin mekkoparkaa ällönä jo parin vuoden päästä hankinnasta, aloin nimittäin piakkoin sen jälkeen hipiksi ja siinä tyylissä pysyttelin koko teini-iän (ja kai tavallaan edelleen).

"Noniin, nyt kerron lisää itsestäni. Minä rakastan hevosia ja ratsastan Hopean tallilla, tosin en hallitse tätä taitoa vielä täydellisesti. Minusta vaaleanpunainen on hurmaava väri ja huoneeni on sisustettu sen mukaan. Minä toivoisin että vieläkin käytettäisi leveitä rimpsuisia mekkoja joissa on kireä yläosa ja puhvihihat. Haluaisin asua suuressa valkoisessa huvilassa. Nimeni on typerä, haluaisin olla Sofia, Linnea, Bettina, Rosabella, Leone tai joku muu sellainen(...) Noniin, nyt viimeistelen läksyt." Tuo on 12-vuotiasta Lupiinia, päiväkirjassa oli myös erittäin yksityiskohtainen selostus tilanteesta, jossa senaikainen ihastukseni oli oletettavasti katsellut minua bussin ikkunasta, kaaviokuvineen kaikkineen.

Olen myös nähtävästi kirjoittanut jonkun verran yleisönosastotyyppisiä kirjoituksia Koululaiseen. Muutaman lähetinkin, mutta niitä ei ikinä julkaistu, sikaa! Ei edes sitä, jossa kerroin Twin Peaksin olevan todella hyvä ja mystinen tv-sarja. Eräässä lähettämättömässä kirjeessä kyselen Maijan palstan Maijalta, miten tällainen 13-vuotias pääsisi jo ammattiteatteriin näyttelemään. "Minusta olisi upeaa todella TEHDÄ teatteria eikä vain opetella jotain näytelmää ulkoa. En väitä, että ne näytelmäkerhot missä olen ollut, olisivat olleet huonoja, mutta useimmille jotka siellä ovat, on näytteleminen pelkkä sivuharrastus. Mutta minulle se on TULEVA AMMATTI!" Oih, minne katosit, varhaisteini-iän kiihkeys, ja kaipaanko sinua edes takaisin?

Vähän nuorempana kirjoitettu, myös lähettämätön juttu käsittelee muun muassa akvaariokalojen oikeuksia: "Musta on hölmöä, kun akvaariot tungetaan täyteen muovisia simpukoita, aarrearkkuja, merenneitoja, muovi-kaloja, posliinisia puupökkelöitä, sukeltajia, muovi-kukkia yms... Eix akvaario ole kaloja varten? Kalojen olot on yritetty tehdä mahdollisimman luonnollisex." Tuo siis ennen viktoriaanista kautta, kuten x-kirjaimen käytöstä voi päätellä (myöhemmin pidin x-kirjaimen käyttöä moukkien hommana, nykyään sitä onkin jo kiva käyttää tyylikeinona). Olen kyllä oikeastaan vieläkin samaa mieltä tuosta akvaarioasiasta.

Sokerina pohjalla 14-vuotiaana kirjoitettu, äärimmäisen angstinen novelli Väärinymmärretty nuori, jonka kirjoitin ihan omaksi ilokseni (tuskakseni), kirosanojen määrä olisi ollut äikänopelle wayy too much. "Kas, huomenta, Mirja-Anneli, kuinka nukuit? Haista paska, mä ajattelen. "Kiitos hyvin", mä vastaan. Helvetti, faijakin on aina toi vitun pokerinaama virkahymy. Paskat se must oikeesti välittää! (...) Mä tiiän että mun pitäis harjotella viululäksyä. Perkele, mua etoo sen kiduttimen näkeminenki. Mä otan viulun esiin kotelosta ja sit: Mä en tajua, mikä muhun menee. Mä käännyn ja lyön sen täysii päin pöydän kulmaa. Puun palaset lentelee ympäriinsä, makeen näköstä." Novelli päättyy, kas kummaa, itsemurhaan, kuten teiniaikaiset novellini usein. En kuitenkaan ollut mikään angstinen teini, vaan suhteellisen tervepäinen ja joskus onnellinenkin. Enkä soittanut viulua vaan pianoa.

5 kommenttia:

  1. määpä kerran voitin Koululaisen jonku kirjotuskilpailun. joku avaruusalushässäkkä se oli. sain palkinnoksi...mikä se nyt on...se sellanen joka laitetaan pyörän taakse, heijastin, joka levenee, ei tu muuta sanaa mieleen kun tuuliviiri, kai se joku heijastiviiri on...

    VastaaPoista
  2. Hah, mahtavia juttuja sulla! Mäkin voitin Koululaisen kirjoituskilpailun ja sain palkinnoksi kirjan suomalaisia kansantarinoita kuvituksella. Ihan paska kirja.

    Minä kirjoitin ennen teini-ikää päiväkirjaani lähinnä listoja inhoamistani ihmisistä ja rakastamistani hevosista. listaaminen on aina ollut jotensakin rentouttavaa.
    -minh-

    VastaaPoista
  3. Cool, mä en ikinä voittanut mitään, paitsi kerran tulin kolmanneksi luonto-aiheisessa piirustuskilpailussa. Listojen tekeminen on hauskaa edelleen! Löysin arkistojen kätköistä myös uudenvuodenlupaus-listan seiskaluokalta, siinä oli mm "kiinnitän sen ja sen pojan huomion itseeni" ja "en aina kasvata p:tä". P oli paras kaverini, ja meillä oli siihen aikaan jotain känkkäränkkää, luultavasti pyrimme molemmat pätemään toisillemme liikaa...

    VastaaPoista
  4. Hei hauskaa! Mulla ei ole ikävä kyllä kaikkia päiväkirjoja yms. tallessa, mutta 14-vuotiaasta lähtien kirjoitettuja novelleja kyllä on. Nauran aina ihan vedet silmissä lukiessani niitä. Useimpien aihepiirinä on tunnelmoitu ja kaunisteltu haavekuva senhetkisestä ihastuksestani, joka novellissa totta kai huomaa minut ja lovestory alkaa.

    Muistan joskus kirjoittaneeni teinilehti MeKaks:in mielipidepalstalle. Se julkaistiinkin, mutta en kuollakseni muista kirjoituksen aihetta.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi1:44 ip.

    Tuli ihan mieleen oma lapsuus ja nuoruus tosta sun kirjotuksesta: mä kirjotin ala-asteen lopulla päiväkirjaa jossa olin ihastunut aina vähintään kymmeneen kundiin kerralla ja niin kuollakseni rakastunut niihin. Ja novellissa tottakai mä matkustin sen netti-ihastukseni luokse ja haistatin pitkät porukoilleni. Olin 11 tai 12.
    Tosi hyvää tekstiä, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!