sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Alkoholista ja vähän kaikesta muustakin

Olin eilen ihanissa puutarhajuhlissa Puu-Kumpulassa. Voi että sitä paikkaa! Kapea, puutalojen reunustama tie, marjapensaita, kvittenipuita. Yläkerran ruutuikkunassa kadun elämää seuraava ruskeakorvainen beagle. Perillä nurmikenttä, hyötykasvipuutarha, tulta tuijottava vauva pallopotkuhousuissa. Juhlissa puhuimme (monien muiden aiheiden ohella) Juhani Seppäsen uudesta kirjasta Selvästi juovuksissa jota on käsitelty mediassa aika paljon. Seppänen, entinen viinifriikki ja oluenystävä oli siis vuoden raittiina ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Hänen mukaansa esimerkiksi viinien harrastamiseen liittyy huomattavasti itsepetosta. Makustellaan kalliita viinejä, keksitään niille suorastaan runollisia ominaisuuksia (kasteisen kedon häivähdys) ja siinä sivussa päihdytään. En kyllä tuota näkemystä itse ihan sellaisenaan niele, tiedän viiniharrastajia jotka hädin tuskin nielevät viiniä eivätkä ikinä päihdy. Pointti oli kuitenkin mielenkiintoinen ja aika pysäyttävä. Viinikään ei ole mitään ihan mietoa alkoholia, yksikin 12 sentin annos kihahtaa päähän.

Seppänen oli aiheuttanut raittiutensa aikana kiusallisia tilanteita lähipiirissään. Juhlissa ihmiset ahdistuivat selväpäisenä sinnittelevän seurassa ja vahtivat tämän juomattomuutta. Seppänen oppi salailemaan ja "juomaan näköisviinaa" etteivät kanssajuhlijat ahdistuisi. Hassua kyllä, miten ainakin Suomessa viinaton saa selitellä ratkaisuaan. Kasvissyöjiä (ei ainakaan ole itsellä kokemusta) ei samalla tavalla panna seinää vasten, ei vaadita perustelemaan omaa elämänvalintaa ja vihjailla ilonpilaajista. Muistan itsekin joskus tuskastuneeni jonain juhannuksena selvin päin kukkuvaan toveriin, kun itse on neljän aikaan aamulla onnellisessa kännissä ja haluaisi tilittää ihan kaikkia mahdollisia asioita muiden humalikkaiden kanssa, paikalla oleva selväpäinen muistaa jutut pilkuntarkkaan jälkeenkin päin. Ei sillä että itselläni menisi ikinä muisti, niin känniin en osaa itseäni onneksi juoda. Jotkut hölinät vain painuvat kollektiiviseen humalasumuun, niitä ei oteta jälkeen päin esille eikä niihin vaadita lisäselvityksä myöhemmin. (Tällaisia asioita ovat esimerkiksi rasittavat monologit omasta erityisestä herkkyydestä ja taiteellisuudesta, jotka ilmenivät jo ala-asteella tai itkut siitä kun kaikki on niin... jotain, nyyh! Pietarin-reissulla aloin kerran vollottaa sitä, kun en ollut palauttanut Nassen kirjaa ajoissa kirjastoon, ja siitä meni sakkoa, byääh, olen huono ihminen, voitko mitenkään antaa anteeksi, byhyy?!).

Olimme muuten eilen vanhempien ja L:n kanssa syömässä nepalilaisessa, postuumi synttäriateria. Pohdiskelin ääneen, pitäisiköhän joskus ostaa alkoholitonta punaviiniä, kun se punkku nyt on niin hyvää. Nyt sitä on kaapissa pikkupullo. Epäilen kuitenkin, että pohjimmiltaan viinin viehätys perustuu siihen kihahdukseen. Ehkäpä pikkupullon voisi juoda parin "oikean" lasillisen jälkeen, miellyttävän makuelämyksen ylläpitoon ilman lisäpäihtymystä?

Palatakseni takaisin aiheeseen, Seppäsen kirjaa käsittelevät artikkelit ovat saaneet minut pohtimaan omaa suhdettani alkoholiin. Join ensikännini 14-vuotiaana musikaalimme (minusta piti yläasteella tulla laulava näyttelijä) ensi-iltabileissä kahdesta lonkerosta ja omppupomppu-huikista. Pussailin poikia (samana iltana oli paitsi ensi-ilta ja -känni, myös ensisuudelma) ja taisin muutenkin käyttäytyä varsin tyypilliseen teinihumalikkotapaan. Ensimmäisen päihtymyksen jälkeen tuli muutaman vuoden tauko, mutta taidelukion jokaviikonloppuiset bileet sisälsivät luonnollisesti Magista ja Libistä (yäk yäk!). Aloin 16-vuotiaana seurustella yli parikymppisen miehen kanssa, jotenka alkoholinhankintaongelmat poistuivat sen sileän tien. Kävimme baareissakin, silloin tuli kokeiltua kaikki itsensävanhentamistrikit. Bileissä juotiin halpoja vinkkuja, ja joskus myös kotiviiniä ja kiljua. Aktivisti- ja punkkariskenessä tosiaan tehtiin kiljua (paitsi streittarivegaanit, jotka tekivät härkäpapumössöä) mutta oma makuhermostoni ei kyllä kotipolttoisiin taipunut. Lukioikäisenä tuli juotua jotakuinkin joka viikonloppu, mutta toisaalta määrä oli melko lailla säädelty (ei ollut rahaa lähteä baariturneelle kun oma viini oli juotu). En oikeastaan koskaan varsinaisesti urpoillut kännissä, minulla oli (ja on) aika vahva stoppimekanismi alkoholin suhteen.

Iän karttuessa juodun viinin määrä pysyi suunnilleen samana, mutta laatu parani. Hassua muuten, kun muutin Valtamerilaivatalosta, tyhjensin korkean kaappini pulloista. Olin sysännyt sinne vuosien varrella osan bileiden pullosadosta, lähinnä silkkaa laiskuuttani. Koska kaappi oli korkealla, sinne ei tullut ikinä asiaa, eikä sitä tullut tyhennettyä. Niinpä muutossa minua odotti pienoinen katsaus omaani ja kaveripiirini juomahistoriaan; takana oli omppupomppua ja Magista, edempänä Gato Negroa ja etummaisena muutamia kalliimmankin sisältöisiä pulloja.

Kun aloimme seurustella L:n kanssa, meillä oli keskiviikkoisin hyvä ateria ja viiniä-ilta. Tapaa noudatettiin ainakin puoli vuotta, kunnes alkoi ärsyttää herätä lievässä päänsäryssä torstaisin. Aterian ja viinin jälkeen kun usein kävi niin, että viinahammasta jäi kolottamaan ja tie vei viereisen "viinamäen" (Flemari) baareihin parille. Luovuimme tavasta ihan iisisti, mutta voin kuvitella juuri tuonkaltaisten excusien johtavan ihmisiä hitaasti alkoholismin tielle. Tavasta oli toki helppoa luopua siksikin, että kun opimme tuntemaan toisemme paremmin, ei tarvinnut enää vapauttaa alkuveikistelevän jännittynyttä tunnelmaa viinillä. Useammankin seurustelusuhteeni alkuun on liittynyt "kostea aika", on tavattu usein baarissa ja otettu pari, että voidaan relata ja alkaa kertoa hauskoja anekdootteja omasta lapsuudesta ja samalla hivutella käsiä pöydän alla toisiaan kohti.

Yksin asuessa minulla ei ikinä ollut minkäänlaista viinaketta kotona. Siihen aikaan, toisin kuin nykyään, kylään tullessa ei tuotu viinipulloa emännälle. En hamstrannut Tallinnan-viinoja (kiistattomasta taloudellisuudesta huolimatta itänaapurista selkä vääränä viinan roudaaminen on mielestäni aina ollut moukkamaisuuden huippu), en ollut kiinnostunut likööreistä tai konjakeista. En kyllä ole vieläkään, mutta koska elän nykyään elämänlaatua ja -nautintoja arvostavan semi-snobin (jota sanoisin bopoksi jos kiistaton vasemmistolaisuus ei sotisi sitä määritelmää vastaan) kanssa, minulla on kotonani monipuolinen alkoholivarasto. Löytyy kirkkaita ja tummia, yrttisiä ja marjaisia juomia. Onneksi en pidä muusta alkoholista kuin viinistä, joten minulle ei tule kiusausta verottaa pullorivistöä. Paitsi että jallu-latte on kyllä hyvää, kun pitää lähteä bileisiin ja väsyttää.

Näin summatakseni, pidän omaa alkoholinkäyttöäni varsin kohtuullisena. Minulta on onneksi aina puuttunut lärväys-mode, tolkku ei katoa. Toisaalta joskus tulee mieleen, että pidänkö viinistä vähän liikaa, ja pitäisikö kokeilla esimerkiksi kuukauden ajan, millaista on olla kokonaan ilman alkoholia. Uskon sen olevan kohdallani helppoa, mutta helppoa on myös olettaa niin kokeilematta. Alkoholi kuitenkin hassusti liittyy aika moneenkin sosiaaliseen tilanteeseen, vaikka ilmankin olisi oletettavasti yhtä hauskaa. Vähintään.

Columnea kukkii, ensimmäistä kertaa. Sen kukat ovat paitsi kauniita, myös suorastaan siekailemattoman pornografisia. En tiedä muistuttavatko ne enemmän heppiä vai pimppiä, mutta kumpaakin aika paljon. Joka tietysti on vähintäänkin loogista ja herättää ajatuksia kaiken elollisen yhteneväisyydestä ja toisaalta variaatioista, mitä suvunjatkamiseen tulee. Luonto on rivo-teemaa jatkaakseni, Tuhma poika on spruitsautellut taas uusia vauvoja. Näitä pikku lehtolapsia muuten saa minulta, pyytäkää vain jos haluatte oman tuhmiksen.

8 kommenttia:

  1. Sunnuntaihuomenta, punaviini-tissutellun lauantai-illan jälkeen. Hyvä kirjoitus. Olen pohtinut tuota alkoholittoman kuukauden mahdollisuutta/mahdottomuutta itsekin.

    Vaikeaa olisi esimerkiksi työpaikan rapujuhlilla streitata, varmasti ei ilman kummeksuvia kommentteja ja ryhmäsosiaalista paheksuntaa selviäisi.

    Enimmäkseen oma juominen on kuitenkin nykyään sisäsiistiä muutaman lasin nautiskelua, joka ei toisaalta ole mahdotonta viikollakaan. Siksi juuri olisi mielenkiintoista nähdä miten kovana kuuluisi viinamäen kutsu (tai kai se olisi lähempänä viinilehtojen suhinaa) puhdistavan kuukauden kuluessa.

    Ainiin, kahden kissan taloudestamme puuttuu selvästi yksi tuhma poika. Ehkä siis, jos vaikka korvapuustien merkeissä syksyn mittaan tavataan, niin voisin kantaa kotiin yhden pistokkaan?

    VastaaPoista
  2. Huomenta, tai keskipäivää, nukkuisin varmaan vieläkin ilman soittoa joka muistutti tämänpäiväisestä Hesy-tapahtumasta.

    Streittaamiseen halutaan aina joku syy, huvikseen juomatonta pidetään herkästi tylsiksenä. Plus naisista aletaan tietenkin sipistä ja uumoilla, että taitaa olla vauva tuloillaan kun ei viina maistu.

    Tuhma pistokas lähtee siis uuteen kotiin! Tuhmiksissa on vielä se hyvä puoli, että karvapintaiset tuhmat pojat ja tytöt eivät yritä niitä maistella, liekö syynä maitiaisneste vai mikä. Kätevä kukka siis kissatalouteen.

    VastaaPoista
  3. Lupiini, ihanat uudet sivut sulla! :D Ilo silmälle!

    VastaaPoista
  4. voi kuulkaa, voxi ei ole juonut moneen moneen vuoteen, eikä välitä yhden pätkän vertaa, mitä siitä joku ajattelee, sillä se on tämän elämän murheista vähäpätöisin.

    oman linjani taustalla on halu pitää elimistö *puhtaana* tarpeettomista aineista - > pilaa seuraavan treenipäivän + minkä tahansa alkoholin triggeroimat megalomaaniset päänsäryt, jotka ei ole buranalla ohimenevää tyyppiä.

    VastaaPoista
  5. purrrina, kiitos! vaati vähän päänvaivaa ja html-sutinointia, mutta askartelu on hauskaa.

    miss foxy, vilpitön ihailuni. sehän siinä viinakkeessa on, että sen vaikutus ulottuu myös seuraavaan päivään, ja oikeastaan vielä aika epätasaisesti. jos aloittaa illalla kasilta juomisen ja jatkaa sitä kahteentoista ja menee nukkumaan kahdelta, on herättyä pää kipeä ja pöhnä ja väsy suuren osan päivää.

    VastaaPoista
  6. Päätettiin miehekkeen kanssa yhteistuumin Kroatiassa, että kun tuliaisviinakset on juotu(pullo rakijaa, pieni kirsikkalikööri, kaksi punaviiniä), niin alkaa kuukauden alkoholiton kausi. No, ekana iltana annettiin viinipulloista toinen pois, sitten lähti rakija tuliaisiksi ja likööri on niin saatanallisen pahaa, ettein sitä voi juoda. Korkattiin toinen viini, joka olikin makeaa litkua, joten se meni viemäristä alas. "korvauksena" tästä join pari tölkkiä siideriä, mutta nyt ollaan siirrytty alkoholittomalle kuukaudelle. saa nähdä miten menee!
    -minh-

    VastaaPoista
  7. Alkoholittomasta punaviinistä en tiedä. mutta apria alkoholitonta valkkaria ollaan kokeiltu, eivätkä ne maistuneet viiniltä alkuunkaan. Olivat suunnilleen alkoholittoman kaupansiiderin makuisia. Eivät siis pahoja tai mitään, mutta kehno korvike viinille. Mahtaako olla samoin punkun kanssa?

    VastaaPoista
  8. Syyskuu taitaa tammikuun ohella olla niitä non-acoholic-kuukausia monille, myös lähipiirissä. Pitääkin perjantai-iltana kokeilla, miltä lasillinen alkoholitonta punkkua maistuu parvekkeella istuen :) Voisikohan punkkua simuloida myös tosi happamalla mustaVIINImarjamehulla?

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!