Unien Kallio

Nyt on pakko kuvailla viimeöistä untani. Joo, tiedän, muiden unet ovat yleensä tosi pitkäveteisiä (paitsi Minhin, luen niitä kuin kauhun sävyttämiä seikkailukertomuksia) mutta tämä oli niin kertakaikkisen kummallinen, että haluan kirjoittaa sen ylös.

Olin kolmosen ratikassa Nassun kanssa, menossa Sörnäisiin bileisiin (tämä ei ole se kummallinen osuus, vaikka onkin unelle tyypillistä olla kolmosessa kun pitäisi olla kuutosessa tai metrossa). Olin lähtenyt kotoani, jossa oli talvi, meluisaa kuorolaulua ja aggressiivisia lumiauroja. Kalliossa oli kevät. Korjailin meikkiäni ja oikea pupillini muutti jatkuvasti muotoaan. Milloin se jakautui kahtia, milloin muuttui soikeaksi, milloin lutisi edestakaisin. En kuitenkaan huolestunut pupillin käytöksestä, lähinnä se ärsytti minua. Jäimme ratikasta pois Karhupuistossa ja kävelimme Agricolankatua kohti Torkkelinmäkeä. Valtamerilaivatalolleni oli tapahtunut jotain kummallista, se oli puoliksi paneloitu valkoisilla laatoilla ja muutettu turkkilainen lomakohde-tyyppiseksi isoparvekkeiseksi ja vähän ränstyneeksi kolossiksi. Lisäksi sen eteen, teknillisen opiston pihalle oli alettu rakentaa aivan uutta, linnamaista taloa. Torkkelinkadulla katselin ihmisten ikkunoista sisään, talot olivat kauniita ja hämmentäviä. Samassa "muistin" (niinkuin unessa usein muistetaan menneitä tapahtumia, jotka ovat usein vanhoja unia) Torkkelinmäen jatkuvan "oikeasti" vielä paljon pidemmälle kuin ihmiset yleensä luulevat, aina Sörnäisten rantaan asti.

Tulimme Pengerkadun loppupäähän. Sörkka oli täynnä ahtaasti rakennettuja, vanhoja kirkkoja ja palatseja, joista vanhimmat olivat keskiajalta, uusimmat 1800-luvun lopusta. Yksi taloista oli kuin Aleksanteri Nevskin katedraali Sofiassa. Maisema muistutti hiukan Prahan vanhaa kaupunkia Chagallin tulkitsemana, talot kurottelivat, nyökkyivät eivätkä muutenkaan seisoneet ruodussa. Silmiinpistävin piirre oli tyylien kirjo. Menimme yhden palatsin portista sisään. Ovi oli tammipuinen ja painava, takoraudalla heloitettu, ja siinä oli vielä painona hiekkasäkki. Päädyimme keskiaikaiselle pihalle, ja "tiesimme" heti, että Kalliossahan on tämä keskiaikamuseo, jossa emme vain ole koskaan sattuneet käymään. Museossa oli keskiaikainen sauna, jonne välittömästi menimme. Saunaan tuli lisäksemme keski-ikäinen pariskunta, joka alkoi harrastaa keskenään jonkinlaista hänkipänkiä. Sauna oli musta ja hämärä savusauna. Aloin etsiä vessaa (aamuyön unet päättyvät varsin usein tähän jännittävään vessanetsintäsessioon joka lopulta johtaa heräämiseen) joka oli nykyaikainen ja siisti, mutta pelkkä kulissi, täysin käyttökelvoton. Tässä vaiheessa heräsin.

Näen usein Kalliosta unia, entisestä kodistani monta kertaa viikossa. Jossain vaiheessa tuli taukoa, mutta nyt unet ovat taas aktivoituneet. Näen kyllä Porvoon-kodistammekin unta vähintään kerran kuussa, ja siellä asumisesta on sentään 13 vuotta. Valtamerilaivatalo-unissa käy yleensä siten, että tajuan unohtaneeni paljonkin tavaraa vanhaan kotiini, ja yritän mennä vaivihkaa hakemaan sitä. Perillä tapaan täysin toisenlaisen huoneiston, jossa on outoja huoneita, parvekkeita, useampi kerros. Tai sitten yritän päästä kotiini illalla ja tajuan, että siellä asuu uusia ihmisiä. Yleensä uneen liittyy vahvasti muutos, talo ei ikinä ole entisellään. Toinen unissa toistuva teema on, että huomaan Kalliossa olevan jotain mielettömän upeaa, kauniita taloja, puistoja ja aukioita, joita en ole koko sielläasumisaikanani noteerannut. Kalliossa saattaa esimerkiksi olla puutaloalue, jossa on vehreitä pihoja (kuten siellä on vielä 50 vuotta sitten ollutkin).

Netissä on muuten aivan mahtava sivusto kaikille kaltaisilleni Helsinki-friikeille. Albumit auki sisältää määrättömät määrät kuvia Helsingistä eri vuosikymmeniltä. Tiesittekö esimerkiksi, että Karhupuistossa ja Arvo Turtiaisen puistossa oli puutaloja? Ja kuinka hassulta Kallion kirkko näytti ennen valmistumistaan? No, nyt tiedätte! (Kuvan uploudaaminen ei nyt jostain syystä onnistu, harmin paikka.)