Harakkatyttöjen paratiisi

Olimme tänään Valtterissa myymässä vanhoja kamppeitamme, H ja minä ja äiti ystävineen. Ihmisiä oli tungokseen asti, samoin dalmatialainen uuden gorillalelun kanssa, identtiset vauvakaksoset, kämmenelle mahtuva koira ja pohjoisnavalta napatun näköinen pystykoiranturri. Olen muuten huomannut ettei ole niinkään harvinaista että aikuiset ihmiset alkavat koiran nähdessään hyristä "voiii kukaa veitikka on tullut tänne, heiii, ompa hienot korvat vekkulilla, hei vaan, höpsykkä"-tyyppistä regressiivistä hupsutusta, eli ei tarvitse hävetä omaa falsettiin kohonnutta ääntään ja entusiastista käytöstään hauveleiden ja missejen äärellä. Olen kyllä kieltämättä poikkeuksellisen paha tapaus, eilen Tapiolan maalaismarkkinoilla ihastelin ja pupupusutin (muiden) lasten ohella lemmikkikanoja ja vuohia varmaan puoli tuntia. Markkinoilta löytyi sokerittomia mehuja, jee. Pitkään odottamani mustamarja-aronia maistui kyllä jotenkin tosi latuskalta ja juolukkamaiselta lipottimelta, ei mitään erikoisen hienostunutta aromia siinä ollut aistittavissa.

Kirpparimyymisen syvin tarkoitushan on tavaroista eroon pääseminen. Niinpä laskimmekin jossain vaiheessa painavan maton hintaa pariin euroon ja epämieluisa astiastokin lähti hävittömään alihintaan. Mutta eipä mitään, jotenkin itse kelailen, että kaikki kirppistavarasta saadut rahat ovat täyttä ekstraa, voisin luopua turhaksi käyneistä tavaroista ilmaiseksikin, mutta ihan näppärää tienata niillä muutama pennonen. Ja sijoittaa nuo pennoset uuteen kirpparitavaraan :) Olin pankkiautomaatilla käytyäni vakaasti päättänyt etten hassaa tällä kertaa rahojani mihinkään. Mutta kun vastaan tuli tosi halvat, kirjaillut tabletit (juuri sellaisia olen jo pitkään tarvinnut!) niin olisihan se nyt ollut synti jättää ne ostamatta. Puhumattakaan mielettömästä, hapsullisesta brokadihuivista joka lähti pilkkahintaan koska omistaja ei ollut huivi-ihmisiä. Lahjojahan kirppikseltä pitää myös hankkia, etenkin jos törmää intialaiseen, glitterillä ja mulperipaperilla koristeltuun Elvis-tuikkukuppiin. Lähtiessä roskiksen liepeiltä löytyi aivan mielettömän kaunis neuvostoliittolainen lautanen, haljennut ja paikattu mutta ihana!

H, joka on vähintään yhtä harakka kuin minä, osti hameita ja mekon ja ihanan viuhkan, sellaisen jota oli jo kauan tarvinnut! Sain muuten H:lta kreppiraudan, jollaisen omistin viimeksi 80-luvulla. Pitäisiköhän pitää tänä vuonna Halloween-bileet teemalla "kasarin karseimmat" ja läimiä tukkaan kreppien lisäksi värigeeliä? Värigeeli oli KAMALAA, eräskin naapurintyttö näytti pystäri punaisella geelimönjällä sutattuna ihan perunanuijamurhaajan uhrilta. Minullakin oli pystäri ja lammaskäkkäräpermis, ihan levottoman kauhea. Yhdellä kaverilla oli vuosikaudet otsatukkapermis, hyrr. Itse olin erittäin pahasti fiksoitunut neonväreihin, minulla oli neonpinkit, itse käsityötunnilla tehdyt sortsit, neonpinkki rusetinmuotoinen hiuspidike, määrättömät määrät neonvärisiä hymynaama-rintamerkkejä. Plus pinkit aurinkolasit, joiden sangoissa oli sanomalehtitekstiä. Ja tietty pinkkiä kynsilakkaa pureskelluissa kynsissä. Viidennen luokan luokkakuvassa puolella tytöistä on vaaleanliilat huulet, jollakulla sattui olemaan sen värinen huulipuna mukana ja kaikki halukkaat saivat tietysti lainata sitä. Vaikka 80-luku mahdollistikin mauttoman revittelyn poikkeuksellisen laajalla skaalalla, tietty räikeys ja yli vetäminen taitaa kuulua teini-ikään aika oleellisesti. Nykypäivänä teinien tyyliin antaa vielä bisarrin lisämausteensa seksikkyys ja paljastavuus. Poikkeuksellisen hmm.. provokatiivisesti pukeutuneet teinitytöt tuppaavat joskus hymyilyttämään kovasti, mutta yritän pitää naamani peruslukemilla, muistanhan kuinka oikeasti epävarma ja paranoidi sitä varhaisteininä itse oli.

Osallistun parhaillaan irkitse tehtävään tutkimushaastatteluun, pitänee keskittyä siihen. Eli MENOX->, kuten irkissä tapaan sanoa ennen ohjelman sulkemista!