Ajatukset unissa

Olen ollut tämän viikon niin väsynyt. Nukun kahdeksan tunnin yöunia ja haaveilen silti jatkuvasti täkinmutkasta ja kainaloon rutistettavasta pötkylätyynystä, sekä siitä oudosta maailmasta joka aukeaa heti kun ummistan silmät. Enää en lue tunteja ja valvota miestä, nyt olen se joka murisee valosta ja nukahtaa jopa kovaksi topatulle Jugend-sohvalle. Tiedän nyt, että uni on säälimätön ulosottomies, on turha kuvitella pärjäävänsä viikkoa viiden tunnin yöunilla ilman, että yölasku erääntyy ja kasvaa vielä korkoa, kuten laskuilla on tapana.

Mietin väsyneeseen ruumiiseen liitettävää määrettä lyijynraskas. Jäseneni eivät ole lyijynraskaita, vaan päin vastoin, jotenkin leijuvia ja rajoiltaan epämääräisiä, jatkuvasti nautinnon kynnyksellä. Syy, miksi olen täysin addiktoitunut torkkuherätykseen, on juuri se ruumiin ihana unihöttö, johon saa sukeltaa vielä tunniksi-puoleksi tunniksi-viideksi minuutiksi. Samaa nautinnonsukuista irtonaisuutta ruumiissa on vesijuoksun, saunan, kylvyn ja seksin jälkeen.

Uneliaana sitä jotenkin elää puoliksi unimaailmassa. Muistelen vanhoja uniani, haluan jotenkin vangita, taltioida ne. Mielessäni on vuosia ollut näky öisestä metsäaukiosta, jossa on vanhanaikainen, jykevä kirjoituspöytä, sen päällä maitolasikupuinen pöytälamppu, joka sulkee pöydän ja aukion keltaiseen valokehään. Ja se kadulta nähty valtava, aitojen kynttilöiden koristama joulukuusi Empire-talon kaariportaiden välissä, ruutuikkunan kehystämänä. Ja ne eri kokoiset, kultaiset ja hunajaiset kissat Puu-Käpylässä saattamassa minua kotiin.