eli uudelleenrakastumisen huumaa. Olen löytänyt taas, ITunesin suosiolla avustuksella vanhan rakkauteni Ultra Bran. Kuuntelin UB:ta parikymppisenä suorastaan kompulsiivisesti, jo silloin kun sen nimi oli Kerkko Koskinen Ensemble. Porvoonystävän veli lauloi UB:ssa, myöhemmin tutustuin vähäsen Anniin ja muutenkin bändi tuntui koostuvan itseä vähän vanhemmista, ihailtavista ja esikuvallisista kuvitteellisista ystävistä. Satuin vasemmistopiireissä pyöriessäni bändin ihan ensimmäiselle keikalle, muistaakseni Aleksi Bardyn vaalibileisiin ja huumaannuin heti siitä kommarisaundista ja LAADUKKUUDESTA, siihen aikaan aktivistiskenessä kuunneltiin lähinnä punkkia, jota olen aina inhonnut.
Jossain vaiheessa laitoin Ultra Bran naftaliiniin, ehkä siksi että sen musiikki kuului niin tiettyyn elämänvaiheeseen. Joskus hyvienkin muistojen herääminen sattuu nostalgisella tavalla niin paljon, että musiikkimuistotunnekuohuja haluaa välttää. Nyt noista Body Shopin kookoshajuvedeltä tuoksuvista vuosista on kylliksi aikaa, kuunteleminen ei enää vihlaise samoin. Ehkä tuosta vihlonnasta johtuen jäti aikoinaan ostamatta UB:n viimeisen levyn, nyt pääsen perehtymään ensimmäisiä kertoja loistavaan "Lauluun Marsalkka Mannerheimista", jonka pelkkä nimen asettelu, itse laulun paatoksesta puhumattakaan, kutkuttaa Anna-Leena Härköstä lainaten "kommunistin sydäntäni", joka määre ei viittaa poliittiseen vakaumukseen vaan siihen, että on aina aivan liekeissä kun kuulee korkealta ja kovaa laulettua svengausta.
Aamulla herätessäni omituiseen krokotiili- ja sammakkopainajaiseen olin ihan että plääh maailma, antakaa mun nukkua. Ensimmäiset tunnit töissä vietin passiivis-aggressiivisen maanantaivitutuksen lamaamana, mutta kun kuulokkeista alkoi soida Villiviini, haaveet sohvatyynyistä vaihtuivat kaipuuseen heinäkuisille rautatieasemille ja hautausmaille. Vietän kyllä heinäkuun paitsi tuoreena rouvana myös kokonaan töissä, mutta voihan sitä haaveilla.
"Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin" laukaisi liikutuksen, mikä on avokonttorissa vähän noloa ja kakoa, onneksi voin painaa pääni jättimäisen näytön taakse ja turauttaa vaivihkaa pitsinenäliinaani.
Lähettäkää minulle kirjoja
Jotka päättyvät hyvin
Joissa
siipirikko lentokone
Laskeutuu turvallisesti
Joissa
lääkäri hymyillen
Jättää leikkaussalin
Ja sokean lapsen
silmät
Avautuvat näkemään
Joissa sissi
vapautuu
Murhaajan, murhaajan jo tähdätessä
Joissa
kymmenen vuotta
Odotettu kirje
Vihdoin saapuu lintujen
mukana
Joissa ihmiset seisovat
Ja jonottavat
runoilijoitten kirjoja
Joissa rakastavaiset
tapaavat
Eikä kukaan menehdy, menehdy kaivaten
Leipää,
ruusuja, aurinkoa ja vapautta
Lähettäkää minulle
kirjoja
Jotka päättyvät hyvin
Sillä kerran
myös
Meidän tuskallinen, rohkea
Tarinamme päättyy
hyvin
Tiäks, tää ei nyt liity aiheeseen mitenkään, mutta on pakko tulla kertomaan, että näin susta viime yönä unta.
VastaaPoistaOli sun ja L:n hääpäivä. Olit pukeutunut sellaiseen harmaaseen hieman viisikymmentäluvun tyyliseen mekkoon, joka oli kellomainen alhaalta, mutta siinä oli keskellä halkio. Ikäänkuin tulppaani väärinpäin. Ylhäältä kaula-aukko oli aika korkealla. Mekon kanssa sulla oli mustat sukkahousut tai jotakin sinnepäin. Hiuksiin olit laittanut pidennyksen ja ne olivat ponnarilla niskassa siististi kiinni. Poninhäntä kaarsi olkapään kautta solisluun päälle kuin pehmistötterö. L:llä oli myös hieno asu, mutta en tarkkaan muista minkälainen.
Muistan keskustelleeni sinun kanssasi hiuksistasi, jotka olivat hääpäivänä poikkeukselliset ja kauniit. Olit muutenkin viehättävä morsian. Naisellinen ja tyylikäs.
Ainoa outous unessa oli se, että mulla oli koko ajan kiire töihin. Jotenkin teidän häätkin olivat mun työpaikalla tai sitten te vaan hengasitte siellä odottamassa varsinaisia juhlaseremonioita.
Purr, huippua, mäkin näen aina silloin tällöin bloggaajista unta ja mietin sitten jälkeen päin olenko lukenut sen ja sen jutun vai nähnyt sen unessa. Nimittäin todelliset tapahtumat pystyy kuitenkin jotenkin selkeämmin paikallistamaan menneisyydestä kuin kirjoitetun tekstin.
VastaaPoistaUuh mikä asu, etenkin toi "tulppaani väärinpäin"-kohta :) Toivottavasti tulee pitämään paikkansa tuo "naisellinen ja tyylikäs"-osuus, puku tosin on livenä (kunhan se siis syntyy, nyt se on kankaana muovikassissa) enemmänkin kymmenluvun tyyliä.
Hassua miten iloisiinkin uniin sekoittuu usein joku kuumotus-aspekti, kuten vaikka työpaikka tai vanha koulu tai se, että on kauhea vessis koko ajan (joka tosin selittyy fysiologisilla tarpeilla etenkin aamutuimaan)..
Jännää, että bloggaajien mielikuva susta fiftarityylisenä on laajaltilevinnyt. Minähän joskus aikoinani näin unta, jossa sulla oli fiftarikuteet ja tautoinnit ja kaikki ja kieltämättä kuvasi profiilissa voisi olla fifties-typystä...
VastaaPoistaUB liittyy minulla Irlannin-vuosiin. Kuuntelin sitä aina vain Irlannissa, lauloin Laps-paralle iltapäivisin UB:n biisejä(joskus laulettiin yhdessä ja kaikkien mielstä sekä laulumme, että cd:n biisit olivat kauheaa kailotusta)ja iltaisin viinihumalassani kyynelehdin Annin loistville sanoituksille.
Kai mulla se cd vielä jossain on...
-minh-
Joo, se fiftari-mielikuva on aika absurdi ja johtunee tuosta graafisenpuoleisesta, kovalla hiuslakka-ähellyksellä saavutetusta otsiksesta kuvassani (oikeasti tukkani on kaukana GRAAFISESTA, linnunpesämäinen on ehkä oikeampi ilmaisu). UB on myös hyvää lastenlaulukamaa, hei hoi hauki, laulu asioista ja sitärataa. HEI HOI HAUKI, AVAA LEUKASI AMMOLLEEN alkoi heti soida päässä :)
VastaaPoistaTuo lainaamasi biisi aiheuttaa minussa aina muistojen myötä tunneryöpsähdyksen: kuuntelin sitä loputtomasti repeatilla silloin, kun isäni muutama vuosi sitten sairasti ja minä pelkäsin. Erinomaisen lohduttavia lyriikoita UB:n biiseissä on muutenkin. Olen viime aikoina löytänyt ne lastenlaulumaisemmat biisit vasta ensimmäistä kertaa, aiemmin en niitä kyennyt kuuntelemaan (liian tosissani, eh..?). Siili lämmittää ankeaa mieltä vähintään yhtä paljon kuin iso teemuki ympärilleen kiertyviä sormia!
VastaaPoista