Kiireestä

Olen aina suhtautunut varauksellisesti toivomukseen siitä, että vuorokaudessa olisi lisää tunteja. Tai no, okei, olen aina irvistellyt sitä ääneen toivoville ihmisille heidän menestyjänselkänsä takana. On eri asia toivoa lisää aikaa kuin meltota siitä joka foorumilla. Samat ihmiset muuten usein viljelevät sanontaa "heittäydyn sataprosenttisesti kaikkeen". Tekisi mieli sanoa niille tuosta tuntitoiveesta, että opetelkaa nyt daiut vähän ajankäyttöä, ja kysäistä vielä siitä sataprosenttisuudesta, että koskeeko se myös vessansiivousta, avioseksiä ja excel-taulukoita. Ehkä koskee, mistäs minä tiedän. Olen siis itse usein aika huono ajankäyttäjä, mutta en kyllä kiillota sillä kilpeäni, vaan pikemminkin yritän järjestää niin, että aikatauluongelmia tulisi mahdollisimman vähän. Siis noin teoriassa, heh.

Oma viikkoni on ollut ehkä tähänastisen elämäni kiireisin. Päivätyön lisäksi olen hoitanut pariakin eri vapaaehtoisprojektia, ja alan olla jo aika puhki. Osastopalaverin (minä osastopalaverissa, kipeetä!!) jälkeen nautittu skumppa aiheutti terävän päänsäryn, jatkuvasti viestejä ja puheluita suoltava puhelin tekisi mieli vaientaa voimakeinoin. Stressi aiheuttaa minulle vielä sellaista ärsyttävää varmistusmaniaa, en osaa jaotella asioiden tärkeyttä vaan metsästän hulluna jotain turhanaikuista puhelua tai meiliä.

Ääh, oikeasti tekisi mieli pohdiskella tuota kiire-asiaa nyt vähän enemmänkin, mutta en ehdi. Kohta lähden onneksi viettämään LAATUAIKAA kuten menevän dinkun kuuluukin. Tarvitsen kyllä viikossa vähintään yhden päivän, jolloin voin maata sängyssä ja lukea Hesaria vaikka koko päivän, torkahtaa vaikka aina välillä ja tahria lakanat appelsiinien mehulla.