perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

Ruislinnun laulu korvissani


Tai ainakin satakielen, en oikeasti tiedä miltä ruislintu kuulostaa ja onko niitä pääkaupunkiseudulla. Valvon edelleen, neljän aikaan. Duunasin yhtä kuvitusjuttua ja väsymys meni ohi, ja sitten piti alkaakin laukata parvekkeella ihailemassa heräävää aamua. Kävimme tänään (eilen) tyttöjen kanssa juhlistamassa naisten äänioikeuden 100-vuotisjuhlaa skumpalla (tai otin viiniä, mutta kuitenkin). Oli tosi kivaa istua rakkaiden tyttöjen kanssa ja PUHUA.

Puhuimme muun muassa Heta Kuchasta, vuoden nuoresta taiteilijasta. Kucha on vanha piirustuksenopettajani, ja tunnustin, kuinka omat ennakkoluuloni alun perin vaikuttivat suhtautumiseeni häntä kohtaan. Kucha on hämmentävän kaunis ei-taiteilijamaisen laitetulla tavalla ja puhuu (tai ainakin puhui pari vuotta sitten) venyttelevällä ja lapsekkaalla stadilais-aksentilla. Aikuispissis, ajattelin heti tyhmästi. Kurssin aikana opin huomaamaan, että Kucha on paitsi lahjakas ja hyvä opettaja, myös sosiaalisesti tavattoman kyvykäs. Jouduin siis tarkistamaan omia asenteitani. Pyrin itse aktiivisesti eroon älykkyyshybriksestä, johon minulla ei siis toki ole mitään erikoisempaa syytäkään. Huomaan kuitenkin joskus luokittelevani ihmisiä jonkun pinnallisen asian, kuten ylenpalttisen laitettuuden (mikä on hassua koska meikkaan itse joka päivä ja muutenkin tykkään koristautumisesta) tai puhetavan perusteella. Olen aktiivisesti sekä alkanut koulia itseäni, että viehättyä luonnostaan tietynlaisesta "sydämen tyhmyydestä", rehellisyydestä olla joskus glitterkynsilakoista puhuva räkättirastas, kikattava ja "pinnallinen". Sitä paitsi "pinnallisuuden" halveksiminen on pohjimmiltaan jopa jotenkin naisvihamielistä ja leimaavaa. Kuten O tänään sanoi: Feminismi ei ole tyylillinen tai seksuaalinen, vaan poliittinen katsantotapa. Voin olla, ja olen feministi ja samalla elän heterosuhteessa, meikkaan, värjään tukkaa, tykkään ruoanlaitosta ja jopa joskus siivoamisesta (apua) sekä mietin selluliittia (tosin sitä ei kannata liikaa miettiä, ei sitä OIKEASTI saa pois kuitenkaan ellei ole valmis raapimaan ihoaan verille kaksi kertaa päivässä ja juomaan pelkkää koivunlehtiuutetta).

Yksioikoinen älyllisyyden vaatimus siten, että vaakakuppiin asetetaan järki ja tunteet, on myös ärsyttävää. Olen nimennyt sen mielessäni 20-vuotiaiden filosofianopiskelijapoikien syndroomaksi, mutta kyllä sitä toteutetaan iästä ja sukupuolesta riippumatta :) Olen keskustellut useammankin henkisen mensalaisen kanssa, jotka hädin tuskin pystyvät pidättämään ärtymystään siitä, että keskustelukumppani ei tiedä keskusteltavasta aiheesta yhtä paljon kuin toinen (eli on tyhmä), vaikka tyhmintä (ja tunnepohjaista) argumentointia ikinä on leimata vastakeskustelija tyhmäksi. Myös sellainen loputon, postmoderni kantaaottamattomuus ja kaikkien tunteita herättävien aiheiden yläpuolelle asettuminen ahdistaa keskustelussa. Suorastaan kiilusilmäinen tunnereaktioiden välttäminen on tunnereaktio, jos joku. Sosiaalinen älykkyys nähdään usein jonain "oikealle" älykkyydelle alisteisena, mitättömänä ämmäin hymistelynä. Itse arvostan vuosi vuodelta yhä enemmän sosiaalista älyä, jota voi kutsua myös sydämen sivistykseksi tai empatiaksi. Sosiaalisesti älykästä ihmistä ei hävetä keskustella vuoroin geeniteknologiasta ja vuoroin tekotimanttisilmälasinsangoista. Edellä mainitusta ei myöskään ole tarvinnut suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa keskustellakseen siitä.

Oikeasti piti blogata jostain muusta, en muista mistä, taidan mennä nukkumaan, päivä se on huomennakin, palstallekin pitäisi mennä jne jne..

2 kommenttia:

  1. Ai sanoinko :) Tylsä ku muutaman oluen jälkeen on niin paljon hyviä ajatuksia ja sitten niitä ei muista seuraavana päivänä. Mutta sen muistan, että oli tosiaan hyvät keskustelut.

    VastaaPoista
  2. Hei Lupiini, kirjoititpa hyvin tuosta tyhmyys/älykkyys- ja pinnallisuus/syvällisyys-vastakkainasettelusta, joka pitäisi heittää romukoppaan. Tuntemani viisaat naiset (ja miehet) ovat juuri tuollaisia kielisosiologia- glitterhuulipuna-akselilla sujuvasti liikkuvia säteileviä ihmisiä.

    Ja juu, feministi saa mielestäni meikata ja pyykätä, jopa ajella karvansa! :) Juuri hetki sitten keskustelin ystäväni kanssa siitä, kuinka feministi-sanaan edelleenkin liitetään hirveän negatiivisia mielleyhtymiä ja kuinka sitä pidetään epänaisellisena ja vähän hävettävänä asiana. Feminismi-sanan merkitys pitäisi saada neutraloitua niin, ettei sukupuolten välistä tasa-arvoa kannattavien naisten täytyisi anteeksipyydellen todeta, etten kuitenkaan suinkaan ole sellainen räyhäävä feministi...

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!