perjantaina, elokuuta 18, 2006

Nalle ja Pelakuu

Myin tänään Hietsussa nallen taiteilijalle, joka käyttää sitä osana Karhujen yön installaatiota. Se toteutuu Bear Park Cafen seinään Karhupuistossa Taiteiden yönä 16-20. Tajusin juuri, että muutin Karhupuiston vierestä Otsolahteen. Naapurikatumme on Nallenpolku, mikä palleronimi. Nallenpolulla asuu taiteilijoita.

Pitää mennä verestämään karhumuistoja Karhupuistoon, viimeistään Taiteiden Yönä. Karhupuiston sateenkaarinen lippakiskakahvila avattiin samana kesänä kuin Osuuskunta Pelakuun luomukioski-kesäkahvila Vallilassa. Lippakiskat kokivat silloin yhden renessansseistaan, arvatenkin jonkun lehtiartikkelin seurauksena. Meitä oli Pelakuussa kuusi yritystoiminnasta täydellisen ulalla olevaa humanistihippiä. Vuokrasimme kioskin edullisesti, maalasimme sen sisältä vaaleanpunaiseksi, punontataitoinen teki pajuamppelit, minä suunnittelin logon. Myyntiin hankittiin luomujäätelöä, Laitilan limonadeja, reilun kaupan suklaita, itse teimme piirakoita ja ihan jumalaisen hyviä savutofupatonkeja. Koska luomu- ja reilunkaupan tuotteet olivat kalliita ja alkupääomamme jotain todella minimaalista, kiskamme hyllyt muistuttivat kyllä tavaramäärältään viljandilaista lihakauppaa vuonna 1989 (tiedän mistä puhun, en kyllä tajua mitä teimme LIHAkaupassa luokkaretkellä). Periaatteellinen riita, joka kohti mielenosoitukselliseen parvekkeellepoistumiseen koski biodynaamisten nallekarkkien hankkimista myyntiin. Minä vastustin naurettavan kalliin hinnan ja sen, että rinnastan biodynaamisen viljelyn kiviterapiaan, takia investointia, joku oikeaoppisempi kasvissyöjä kannatti. Ei niitä sitten hankittu, koska ei ollut varaa.

Ottamatta aivan tarkkaa selkoa erilaisista säädöksistä ja määräyksistä myimme itse tehtyjä leipomotuotteita. Jossain vaiheessa selvisi, että kiskamme varustelutaso oli liian alhainen ruoanvalmistukseen (ei lämmintä vettä), mutta katsoimme säädöstä sormien läpi. Kukaan ei onneksi ikinä tullut kovistelemaan meitä aiheesta. Pöytien pitämiseenkin olisi tarvinnut olla erillinen lupa, jota emme tainneet ikinä hankkia. Asiakaskunta koostui pääosin kavereistamme ja muutamasta Paavalinpuistossa hengaavasta rantareinosta, joille reilun kaupan ja käden santsikupit maittoivat. Päivittäin kyseltiin tupakkaa ja kaljaa. Näiden tupakkitoiveiden takia keltaiseen keitaaseemme yritettiin murtautua pariinkin kertaan, ja jouduimme investoimaan myös uusiin ja uusiin munalukkoihin.

Jälkeenpäin ajatellen yrityksemme oli ainakin rahallisesti tuhoon tuomittu. Palkkaa emme tietenkään pystyneet itsellemme maksamaan, itse asiassa jouduimme kaikki sijoittamaan rahaa hommaan. Verotoimiston kanssa käytävä byrokratia oli tuskastuttavaa. Suurin ongelma oli sijainti, aivan liian syrjässä. Sekakäyttäjien kanssa väittely siitä, onko meillä myynnissä tupakkaa vai ei, oli joskus rasittavaa. Kuitenkin kaikitenkin projekti oli ihana, lämmin, sympaattinen. Loimme yhdeksi kesäksi iloisenkirjavan keitaan Hämeentien harmauteen.

Tällainenkin on pian. Pitäisiköhän?

Hassua, olen pitänyt tätä blogia vasta muutaman kuukauden, ja siitä on tullut jo aika tärkeä osa elämääni. Huomaan poimivani aiheita, eräänkin kosteahkon illan jälkeen kännykästäni löytyi kryptisiä viestejä kuten "homososiaalinen asema" ja "salamarakkaudet erot". Olin tallettanut itselleni vinkkejä keskusteluista blogiin analysoitavaksi. Harmi vain, että en oikein hahmota tuota homososiaalista asemaa vieläkään. Olen löytänyt monta kiinnostavaa blogia=kiinnostavaa ihmistä, jotka haluaisin mielelläni tavata livenä. Tavallaan mietityttää, että olenko myöhäisherännäinen bloggaaja, näyttää, että moni bloggaaja on jo muodostanut ystäväpiirin keskenään, blogimiitit ovat muuttuneet tapaamisiksi ystävien kesken. Tuollainen tilanne on tosi hieno, minulla on vastaavanlaisia kokemuksia ircistä. Omasta puolestani kuitenkin vähän harmittaa, etten aloittanut aikaisemmin. Blogilistallani on monta mielenkiintoista ihmistä (pitäisi päivittää sitä, olen taas löytänyt uusia kivoja blogeja) joihin haluaisin tutustua. Järjestäkää bloggaajatapaaminen, niin tapaatte siellä minut, olen kiva jä jännä! Itse en tavallaan uskalla tehdä aloitetta, ajoittain oirehtiva ylihienotunteinen kainouteni estää minua, mutta jos joku ottaa ideasta onkeensa, osallistun mieluusti mahdolliseen järjestämiseen tahi tiedottamiseen.

2 kommenttia:

  1. Hauska, että pohdiskelet tuota inside-jutskaa. Itsekin sitä mietin aika useastikin, kun aloitin blogien lukemisen vasta hiljattain. Olin ollut kyllä kiinnostunut oman blogin kirjoittamisesta todella pitkään, mutta rohkaistuin vasta, kun sain luettua ja seurattua hetken muiden blogeja. "Jee!", ajattelin ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

    On niin monia ihania ihmisiä (ainakin siis blogien kirjoitusten perusteella) ja tekisi mieli tutustua muutenkin. Ihmiset ovat niin ihanan erlaisia ja mielenkiintoisia ja sitä kautta sitten samanlaisia. Koko bloggaus on ollut minulle positiivinen ja avartava matka itseen ja ympäristöön, jonka suon jatkuvan ja jatkuvan. Joskus kyllä nolottaa, kun en tiedä mikä on meemi (tai tiedän, mutta mistä moinen sana?) ja miten saan muokattua blogiani haluamaani suuntaan (tekniset taidot puutteelliset). No, tärkeintä kaiketi on kuitenkin, että kirjoittaa ja tuumii, vaikka esteettinen silmäni kyllä riitelee oman blogini tusinatyyliä katsellessa. Oppia ikä kaikki.

    VastaaPoista
  2. Aina voi aloittaa blogittamisen! Kun minä alitin, Blogilista oli ehkä tuhannen blogin mittainen ja silloin oli helppo löytää joka paikkaan, bongata uudet, osallistua meemeihin(meme) ja purskahteleviin keskusteluihin, väittelyihin, riitoihinkin, suurimman osan bloggaajista muisti nimeltä ja heistä oli selkeä kuva ainakin itsellään.
    Nyt on yli viisituhatta blogia listalla ja bloggaamisesta kirjoitetaan lehdissä ja puhutaan telkkarissa, ihan hirvewitä turhakkaita, mainosblogeja on ilmestynyt ja jokaisen julkkiksen, poliitikon ja toimittaja täytyy blogata että tuntee olevansa messissä.

    Minä aloitin niin, että kiertelin, klikkailin eri blogien blogrolleja ja kommentoin paljon. Nopeasti huomasi mihin kannattaa kommentoida ja missä sitä ei kaivata. Suurin osa on kylläkin ystävällistä ja keskustelevaa väkeä.

    Kun on aktiivinen ja tekee oman suosikkilistan ja blogrollin ja kiertelee niitä, huomaa yhtäkkiä olevansa jotenkin mukana. Sisäpiirijutuista en tiedä, olentavannut muutamia blogisteja mutta yksissäkään varsinaisissa miiteissä en ole käynyt, enkä varsinkaan bileissä. Mutta tunnen, että minulla on oma paikkani Blogistanissa eikä sitä ole helppo keikuttaa, vaikka en tod ole missään suosikkilistan yläpäässä; blogini on kaikille avoin ja tykkään kommenteista, minusta kellään ei ole varaa olla ylimielinen uusille kommentoijille koska jokainen on aloittanut joskus, jokainen on varmaan miettinyt että onko tämä tai tämä aihe liian rankka tai henkilökohtainen, missä menevät yksityisen ja julkisen rajani jne.

    Lupiini olet minun vakkaiseurannassani ja vaikka blogisi on ns.uusi, sillä on jo selkeästi oma tyyli. Carry on!
    -minh-

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!