torstaina, tammikuuta 04, 2007

Sanain sivalluksista elikkäs v*ittuilusta

Koska vuoden alku on noin yleisesti ottaen aikamoista matalalentoa (en kyl tajua, miksei vuoden alkua voitaisi siirtää virallisesti syyskuun alkuun, silloinhan kaikki oikeasti alkaa) olen pohtinut kaikkea pientä ikävää, kuten ilkeyttä. Itselläni on äidin puolelta vahvat ilkeys-geenit. Jotkut vanhemmat naissukulaiseni ovat aivan ikimuistoisen ilkeitä, tätini alkoi itkettää minua jo teini-iässä kuittailemalla laihtumisestani ja lihomisestani, nolasi minut ylioppilasjuhlilla, koska kohteliaana tyttönä kiitin kaikista lahjoista henkilökohtaisesti "no kylläpäs nyt on sattunutkin niin mieleisiä, niin mieleisiä lahjoja, jotain rajaa voisit pitää tuolla imartelulla" ja vielä uudestaan kun kiitin häntä kortilla synttärilahjasta (Lidlin kynttilä) huomauttamalla, että syntymäpäivälahjoista ei kuulu kiittää (!).

Itseltäni tuontyyppiset möläytyksiksi verhotut harkitut vittuilut eivät onnistu ollenkaan. Lipsauttelu, jonka tarkoitus on haavoittaa, on mielestäni jotain ihan tajuttoman asiatonta, etenkin jos sitä tekevät ystävät toisilleen. Olen näissä asioissa myös valitettavan pitkämuistinen, en edelleenkään pysty unohtamaan niitä kaikkein tökeröimpiä ja törkeimpiä juttuja. Oma ystäväpiirini on kyllä yleisesti ottaen melko lailla vapaa tuosta ns naisellisesta kuittailusta, mutta ehkä siksi muistan hyvin ne muutamat piikit. Klassista "ohoh, puhuin ohi suuni"-vittuilua kammoksun aivan erityisesti, sen tarkoituksena on saada toinen tuntemaan epävarmuutta ja huonommuutta.

Oma ilkeyteni on lähinnä verbaalivinoilua jonkun samanhenkisen kanssa. Minusta on vilpittömän hauskaa ivata erilaisia ilmiöitä liiottelemalla niitä hienokseltaan (ilmiöt voivat olla sellaisiakin mihin itse sisällyn, itse asiassa itsen ivaaminen on melkeimpä hauskinta kun siihen löytää niin paljon osuvia särmiä). Minh näyttäisi harrastavan samaa ilmiökiteyttämistä, muistan lukeneeni häneltä taannoin hulvattoman postauksen keski-ikäisistä, itsensä löytäneistä afrikkamekko-naisista. Ilmiöiden parodiointi on myös noin yleisesti ottaen vittuilua harmittomimmasta päästä. Kiteytys- ja parodiaivailu vaatii aina yleistämistä, jota jotkut eivät sitten taas sulata ollenkaan, vaan pitävät sitä tosi epäreiluna. Olen joskus yrittänyt (vaikuttaakseni hauskalta sanasaaralta) luonnehtia väärässä seurassa jotain ilmiötä tai ihmistyyppiä, ja saanut vastaani vihaisen määkäisyn: "Et sää voi yleistää, et sää tunne niitä kaikkia!" Päh, kun meitsin jutun clou oli juurikin se yleistys :)

Ehkä onkin niin, että joku kokee kiteytysvittuilun (haa, uusi sana) yhtä loukkaavana kuin minä koen ns naisellisen vittuilun (ääh, olenpa taas hyvä feministi, mutta kun sellainen "oops, pääsipä lipsahtamaan"-nälvintä ON jotenkin selkeästi naisten heiniä)? Ehkä eniten inhoan ja haavoitun mukalipsauttelun vaikeastitartuttavuudesta. Taitavasti toteutettu mukalipsauttelu saa kuulijansa pitkäksi aikaa pohtimaan, onko toisen sanoista tullut epämukava olo pelkkää paranoiaa vaiko oikeasti aiheellista. Eikä sellaista edes oikein voi nostaa pöydälle ja vaatia toista tilille sanoistaan. Olen parikin kertaa yrittänyt selvittää jonkun ystäväni kanssa sitä, tarkoittiko joku muu sanoillaan aidosti jotain ilkeää, vai oliko kyse silkasta ajattelemattomuudesta? Sellainen pohdinta on turhauttavaa, jos mikä. Tietysti liika herkkänahkaisuus saa ihmisen kuulemaan viattomatkin kommentit piruiluna, mikä on myös harmillista ja mitä tulisi välttää. Tietoiseksi tunnistettava mukalipsauttelu kuitenkin kalvaa pidemmän päälle ystävyyssuhdetta todella pahasti, ainakin itse edellytän ystävyydeltä avoimmutta, vilpittömyyttä ja sitä, että riidat ja loukkaukset selvitetään.

Tahattomat lipsaukset ovat asia täysin erikseen. Olen joskus äidin kanssa törmäyskurssilla, koska äiti on räväkkäsuinen ja minä taas varsin hienotunteinen. Tiedän kuitenkin, että äiti on räväkkä ihan luonnostaan, eikä tarkoita sutkauksillaan pahaa (paitsi jos riitelemme, mikä on asia erikseen). Hienotunteisuuttakin on niin montaa lajia, olen itsekin aika äänekäs ja suorakin, mutta pyrin jotenkin myötäsyntyisesti olemaan esimerkiksi lipsauttelematta. Ehkäpä siksikin, että olen itse aika herkkä ja itseäni ärsyttävän vaihtelevasti muiden sanoihin reagoiva. Hienotunteisuudessa on kyllä huonotkin puolensa, minun on hyvin vaikeaa sanoa ei, ja sitten tuskittelen ja murisen kun olen ylittänyt omat resurssini suostumalla liian moneen asiaan. Ystäväni E on myös todella hienotunteinen ja sanansa varoen asettava, olen ilolla tervehtinyt hänessä viime vuosina lisääntynyttä suoruutta ja räväkkäsanaisuutta. Joskus naureskelimme E:n kanssa, kun olimme molemmat silkkaa suostuvaisuuttamme buukanneet samalle päivälle liikaa tapaamisia, ja olimme molemmat tavatessamme sekä myöhässä että ihan lempiö otsassa kaikesta häslingistä.

Uu beibi, Nazzeri muuttaa viikonloppuna uuteen elämään Etu-Töölöön, pois syvästä idästä. Kadehdin, kuuset ovat kyllä mukava näköala mutta kyllä punatiili sen silti voittaa :)

4 kommenttia:

  1. Anonyymi10:48 ap.

    Hallelujaaaaa!!!!! Sä sanoit tän asian niin hyvin, että en tiedä onko mulla enää itselläni aiheesta postattavaa. Olin nimittäin aikeissa sen tuossa tehdä.

    Luin juuri tämän postauksesi myös V:lle ääneen. Tämä yleistysilmiövittuilujudenssi on sitä mitä minä harrastan vähän väliä ja olen siksi törmäyskurssilla V:n kanssa aina aika ajoin. Hän aina luulee, että ajattelen asioista niin mustavalkoisesti ja jne. vaikka kysymys on vain ilmiön yleistämisestä positiivisvittumaiseen tyyliin. Yritän aina selvittää, että se yleistys niin kun kuuluu siihen oleellisesti, mutta vastaus on aina ollut, että jos kerran tiedän, että yleistän ja että ilmiöön kuuluu muutakin, niin miksi sitten heitän yleistysläppää? Eikö se ole hieman kapeakatseisen ihmisen merkki? Voi jösses!!! Eipä ole! Se on hauskaa ja sellaista kikkailua! Ja ennen kaikkea se on todella hauskaa sellaisten immeisten kanssa, jotka älyävät jutun juonen!

    Tuossa lukiessani V:lle tuota tekstiäni hulluna painotin kaikkia sun oivallisesti esiintuomia pointteja ja lopuksi kysyin: joko nyt älyät? Vastasi, että älysi! Jeeeeeeeeeeeee! Ja hei, tuossa postauksessa oli myös hyvää läpyskää herkkänahkaisuudesta ja lipsautuksista. Niistäkin meillä keskustellaan tiiviisti!

    VastaaPoista
  2. Heh, L ei myöskään kauheasti aina lämpene yleistysvittuilujudenssille, joskus saa kuulla jotain "sä oot kauheen negatiivinen" kun alan luonnehtia esimerkiksi erilaisia espoolais-tyyppejä. Ja mustavalkoisena kanssa pidetään jos heittää yleistysläppää. Mut hitto, eikö vaikka stand up-koomikkojen perusrepertuaariin kuulu juuri samainen yleistysmeininki? Ja se ON hauskaa :)

    Mut hei oompa aika ylpeä itsestäni jos oon onnistunut osaltani rakentamaan ymmärryksen siltaa yleistysläppähuumori-ihmisiä kohtaan!

    VastaaPoista
  3. naisvittuilua?
    mulle on sähköposteissa vittuilleet viime aikoina erityisesti mieskollegat, joten tässä kohtaa en yleistäisi.

    VastaaPoista
  4. Joo, kyl se vittuilu taitaa olla aika universaali, niin sukupuoli- kuin muutkin rajat ylittävä jutska :/
    Oon ehkä ite törmänny sellaiseen, että miehet järkyttyy helpommin ns naisvittuilusta pitäen sitä kierona ja vaikeatulkintaisena. Tai sillai. (Kristus miten pitkä word werification, varmaan jotain 20 kirjainta!)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!