Kuten lähes aina vastaavan laisissa tilanteissa, myös tänään totesin päivä-ärinäni kuoroaiheesta olleen ylimitoitettua. Kuorossa oli nimittäin kivaa, nautin laulamisesta, otimme ihanan uuden biisin ohjelmistoomme ja nauroimme paljon. Totesin, että minulle tekee hyvää olla myös ei-täysin-itseni kaltaisten ihmisten seurassa. Marginaalista luopuminen tekee joskus hyvää ja on sitäpaitsi ajoittain välttämätöntä jos haluaa pärjätä ehjäpäisenä.
Näin nice dayn kunniaksi voin vieläpä syyttää MENKKOJA mörrituulestani. En yleensä tajua kuin vasta jälkeen päin, miksi jonain kuukauden päivinä pelkkä ystävällisen ATK-tukihenkilön näkeminen nostattaa kyyneleet kurkkuun "voi tuota poikaa, voi kun sille kävisi elämässä kaikki aina hyvin kun se on niin herttainen" tai avaimen takertuminen laukussa pyörivään kaulakoruun aiheuttaa perserkkimäisen reuhtomisreaktion. Pemssihän se!
Nyt pitäisi vielä emansipaation hengessä jaksaa pitää tukassa tehohoitoa ja miettiä huomiset vaatteet, TSIHII IIK! Tuo vaatteiden miettiminen ei kyllä kohdallani ole mitään uber-naisellista hömpsötystä vaan ihan käytännön pakko, olen aamulla niin unkka-tunkka etten varmaan osaisi edes sukkia jalkaani elleivät ne odottaisi tuolilla valmiina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!