Lukemattomimmillaan

Blogeissa kiertää vaihteeksi hauska meemi (siis sellainen jossa ei selvitetä minkä makuinen jäätelö olisi, jos olisi jäätelö, minulla on näköjään kompulsiivinen tarve avautua meemien pääasiallisesta pöljyydestä) jossa kysytään lukematta jääneitä klassikkoja. Tässäpä muutama:

1. Sinuhe
Hohhoijakkaa. Huaah. Krooh. Nuoren miehen eksistentiaalikriisillä ja misogynialla höystetty odysseija. Näitähän on nähty, pyramideilla ja ilman. Otin Sinuhen joskus matkalukemiseksi (otan yleensä matkoille kirjoja, joita en saisi muutoin luettua) mutta luovutin parinsadan sivun jälkeen ja aloin selailla innokkaasti hotellin vessan italiankielisiä käyttöohjeita. Tykkään joistain Waltarin kirjoista kovastikin, Palmut saavat kiemurtelemaan naurusta ja Suuri illusioni sekä hurmaantumaan että hymähtelemään, lukiossa enemmän ensimmäistä, nykyään jälkimmäistä.

2. Taru sormusten herrasta
Yläasteella parhaat kaverini olivat lukeneet Tarun ja hehkuttivat sitä välkästä toiseen. Tunsin oloni ulkopuoliseksi, etenkin kun kävimme kirjeenvaihtoa haltiakielellä, jota en ikinä oppinut kunnolla, mutta yrityksistä huolimatta en jaksanut monimutkaisia Keskimaa-kommervenkkeja ja sukusaagoja. Hobitin luin aikuisiällä, se oli ihan hauska mutta ei jättänyt paljoakaan muistijälkiä. Korvasin ammoaukon tarusivistyksessä katsomalla L:n kanssa Taru-trilogian, joka oli osin mielenkiintoinen ja tietysti visuaalisesti häikäisevä, mutta ne tuntikausien taistelut (kirjoitin ensin NAISTELUT) saivat minut kiemurtelemaan ja haukottelemaan.

3. Henri Amielin Uneksijan päiväkirja
Lainasin tämän 12-vuotiaana Porvoon kirjastosta, jonne se piti oikein tilata Helsingistä. Syynä kiinnostukseen oli Maria Gripen Varjo-sarja, jossa elämästävieraantunut, homoksi itseään luuleva viulistipoika hehkutti Uneksijaa. Kirja oli liian vaikeatajuinen tai hidastempoinen varhaisteini-ikäiselle mielelleni. Sama taisi muuten koskea Tennysonin runoja, en lämmennyt niistä ikinä, vaikka punatukkainen tyttökirja-idolini lukikin niitä ääneen itkuraitojen katveessa.

4. Oblomov
L otti Oblomovin matkalukemiseksi Wieniin ja hohotti koko lentomatkan niin, että odotin kärsimättömästi omaa lukuvuoroani. Kun pääsin kirjaan käsiksi, en sen kiistattomasta komiikasta huolimatta jaksanut raskassoutuisuutta. Oblomov makaa vielä sadannella sivulla sängyssään ja vatkaa mennäkö vappujuhliin vai ei. Tiedän sen olevan koko kirjan clou, tuon hituroinnin ja suunnattoman velttouden, mutta taidan olla liian levoton lukemaan sängyssälojumisesta.

5. Seitsemän veljestä
Tämä on oikeasti noloa, tiedän vielä hyvin että seven bros ei ole tylsä eikä tippaakaan korkealentoinen. Ongelma on ehkä siinä, että minulla sattuu olemaan kirjasta hyvin vanha painos, jonka teksti on haalistunut lähes lukukelvottomaksi ja sitä rataa, seli seli.

6. Alastalon salissa
Kuulin joskus, että SKS valitsi vuoden kirjaksi aina uudelleen Pohjantähden, kunnes havaittiin myös kansan lämpiävän Pohjantähdelle. Niin ollen vuoden kirjaksi alettiin valita Alastalon salissa, jonka ymmärtääkseni vain harva on jaksanut kahlata läpi. Kirjassa on oletettavasti jotain samaa kuin Oblomovissa, siinä valitaan oikeaa piippua juhliin usean kymmenen sivun verran.

7. Soita minulle, Helena.
Tämän viihdekirjan kesken jättämistä ei varmaankaan tarvitse hävetä. Luin Helenaa teininä mummolassa (yritin turhaan etsiä seksikohtauksia) ja kipristelin naurusta ja ärtymyksestä kaunisrintaista, hyveellistä, suloista ja marttyyrinkruunuaan nöyrästi kantavaa sankaritarta kohtaan. Muistan lähimmäs seksikohtausta päässeen lauseen kirjan loppupuolelta: "Ja...Jari, sinun sylissäsi minussa on herännyt uusi elämä."