lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Puntarointia niin sanotusta superäitiydestä

Edellisen kirjoitukseni kommenttilaatikossa virisi mielenkiintoinen keskustelu vaihtoehtoäitiyden käytänteistä. Tuli luodattua omaakin suhdetta asiaan ja huomattu, että herkästi tulee puolustauduttua jonkinlaista mielikuva-äitiä kohtaan ja sorruttua siinä samassa argumentoinnin perusvirheisiin, oletukseen tuomituksi tulosta ja ajatusten asettamisesta toisen mieleen. Kun vaikkapa imetys vs pulloruokinta-keskustelua seuraa sivusta, näkee hyvin miten syyllisyyteen, huonommuuskeloihin ja oman elämäntavan puolustamiseen lähdetään hyvin tarmokkaasti mukaan. Kun itse päätyy samantyyppiseen tilanteeseen, huomaa viileän rauhallisen analyyttisyyden sijaan olevansa melko herkästi provosoituva.

Jospa kirjoitan ensin vähän omasta historiastani ja omasta äitiydestäni: Kuten monet lukijat jo tietävät, on minulla aktivistitausta. Vietin karkeasti ottaen kahdeksisen vuotta erilaisissa kansalaisjärjestöissä: nuorempana anarkistina ja vähän vanhempana ympäristö- ja rauhanjärjestöissä. 90- ja 2000-luvun taitteissa aktivismi tuli ikäänkuin pakettina, ihmisillä oli valmiiksi omaksuttu maailmankuva johon kuului jonkinlaisena automaationa esimerkiksi ydinvoiman vastustaminen. Koska jo nuorena vieroksuin fanaattisuutta ja olen aina melko herkästi nähnyt ilmiöissä niiden koomisen puolen, en heittäytynyt ilmiöihin mitenkään sydänverellä, esimerkiksi sinällään oikealla asialla olleet eläinaktivistit tuntuivat spreijauskeikkojensa lomassa lähinnä riitelevän siitä, mitä lisäaineita margariineissa on ja onko murhaa käyttää käytettyjä nahkakenkiä. Ja niillä oli vielä karsea tyylikin; huppareita ja kaljuksi ajeltuja päitä, typerää uhoamista punkkikeikoilla isot x-kirjaimet kämmenselissä. Juuri tuollaisia keloja sitä teiniaktivistina mietti, oma niin sanottu vaihtoehtoisuus oli aatteellisuuden lisäksi myös tyylijuttu pukeutumiskoodeineen musiikkeineen. Eksyn näemmä tapani mukaan hiukan sivupoluille, mutta tiivistääkseni asian: minulla on vaihtoehtoinen tausta ja olen pitkään määritellyt itseni erottautumisen kautta. Aktivistiajoista on jäljellä ainakin se, ettemme perheenä syö lihaa, meillä ei ole autoa, pyrimme hankkimaan mahdollisuuksien mukaan paljon käytettyä ja ostamme paljon luomua ja reilua kauppaa. Tällaista kolmekymppisten kevytaktivismia siis. Mitään kansalaisjärjestötoimintaa en jaksa, mutta feministiäiteihin ajattelin jossain vaiheessa mennä tutustumaan.

Siispä: koen itseni äitinä jossain määrin vaihtoehtoiseksi. Samaan aikaan olen kuitenkin hyvin tuore ja epävarma esikoisvauvan äiti, liian tietämätön kyseenalaistamaan vaikkapa neuvolan kasvukäyriä (en esimerkiksi uskaltanut väkisin olla täysimetyksellä kun Limpun paino ei alussa noussut, vaikka tiedänkin, että jotkut tekevät näin ja pyrkivät luottamaan siihen, että vauva osaa pyytää ruokaa halutessaan). Minulla on useitakin ns luomuäitiystäviä ja olen mielenkiinnolla kuunnellut juttuja heidän kipulääkkeettömistä aktiivisynnytyksistään ja luonnonkuituisista vauvanvaatteista. Eräs heistä sai vauvan viime syksynä ja kolmannen lapsen nopea synnytys, jossa kipua lievitettiin vesialtaassa, kuulostai aivan ihanalta ja samalla ihan täysin ei-mun-jutulta. Itse olen intohimoinen länsimaisen lääketieteen fani: jos kipua voi hoitaa, sitä pitää hoitaa ja mieluusti mahdollisimman tehokkaasti. Omassa synnytyksessä epiduraali oli uskomaton trallallaa-juttu, vaikka olenkin jälkikäteen miettinyt, olisiko synnytykseen tarvittu imukuppia, jos olisin mennyt ilman lääkkeitä ja supistukset olisivat jatkuneet "luonnollisina"? Ehkäpä ei, tai sitten kyllä, ja lääkitsemättömänä olisin ehkä saanut niin pahan synnytystrauman, etten haluaisi enempää lapsia. Nyt minulle ei jäänyt hommasta juurikaan pelkoa.

Tapasin tällä viikolla pikkuserkkuni, jolla on kaksi lasta. Pikkuserkku perheineen elää omasta näkökulmastani hyvinkin ekologisesti (ovat esimerkiksi vegaaneita miehensä kanssa) ja heillä käytettiin kantovälineitä ennen kuin niistä tuli valtavirtajuttu. Puhuimme näistä vaihtoehtokäytännöistä ja hän kertoi, kuinka joku oli kehoittanut häntä lopettamaan kantorepun käytön ja siirtymään liinaan, koska jotenkin se liina nyt vain on paljon parempi juttu. Liinassa tosiaan on ergonomian puolesta puhuvia argumentteja ja vastasyntyneen kanssa liina on ehdottomasti parempi kuin reppu, tai siis reppua ei edes voi käyttää vastasyntyneellä (useimmat tuntemani äidit ovat vain olleet vauvan synnyttyä sen verran täyskuormitettuja, ettei energiaa sidontojen oppimiselle ole mitenkään riittänyt... sama kävi itseni kohdalla, Limppua kannettiin pikkupikkuvauvana lähinnä sylissä). Mutta silti se, että joku tuntematon tulee ihan tuosta vaan tuomitsemaan tapasi ja tarjoamaan parempaa tilalle "lapsesi parhaaksi", on ajattelematonta jo siksikin, että noin esitetty asia herättää silkkaa vastustushalua. Juuri tuo sama mekanismi vaihtoehtoisen vanhemmuuden esittämisessä mättää kohdallani eniten. Seuraavassa listaan muutamia itse koettuja, itse luettuja tai muilta kuultuja tilanteita (kaikki eivät siis ole tapahtuneet minulle), joissa lapsi menee pesuveden mukana (huomatkaa nerokkaan osuva vertaukseni) kun tapa valistaa on väärä ja syyllistävä.

Imetys:
Äiti: Olen niin onnellinen, että imetys alkaa vihdoin sujua. Rintatulehdukset ovat ilmeisesti takana päin ja rintakuminkin kanssa maitoa tuntuu tulevan. Lisämaitoahan meillä on mennyt alusta lähtien, mutta nyt vauvani saa pääosin äidinmaitoa.

Superäiti: Miksi et samantien täysimettäisi? Kai tiedät, että imetys on myös ekologista! Rintakumi heikentää imutehoa ja opettaa väärää imuotetta, kannattaisi pyrkiä eroon siitä.

Äiti: Kysyin neuvolasta, olisiko täysimetykselle siirtyminen vielä tässä vaiheessa itseisarvona tarpeellista. Neuvolassa sanottiin, että sillä ei enää ole merkitystä, luottakaa hyväksi havaittuun metodiinne, vauva kasvaa hyvin ja äitikin voi hyvin kun isällä on osavastuu syötöistä. Ja rintakumitta imetys ei vaan tunnu onnistuvan, olen jo vähän luovuttanut sen suhteen.

Superäiti: Tutkimusten mukaan täysimetykseen kannattaa siirtyä myöhemminkin. Ihan oikeasti, miksi et venyisi vielä vähäsen, kun olet jo niin lähellä, *tsempittää*!

Äiti: Minulle on tärkeää myös päästä joskus pois kotoa. Haluan käydä tyttöjen kanssa ulkona, shoppailemassa ja uimassa.

Superäiti: Puoli vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä. Ulkona ehtii hillua myöhemminkin. Oman lapsensa parhaaksi kannattaa vähän venyä! Miksi niitä lapsia tehdään, jos niiden kanssa ei haluta olla?

Kestovaipat:

Äiti: Alussa ei todellakaan jaksanut ajatella mitään kestovaippoja. Vauva kakkasi kuusikin kertaa päivässä, paikat oli kipeät, univelka hirvittävä ja koko ajan pelotti että tekee jotain väärin vauvan kanssa. Nyt kun vauva on nelikuukautinen, ollaan innostuttu pikkuhiljaa kestoilusta. Tilasin netistä nättejä taskuvaippoja ja lueskelin ohjeita. Yöt meillä mennään kertisvaipoilla ja kylään lähdetään myös kertikset päällä.

Superäiti: Täyskestoilu on aivan mahdollista, miksette siirtyisi siihen? Kai tiesit, millaisia jätevuoria kertakäyttövaipoista tulee?

Äiti: Tiesin toki, siksihän meillä juuri osakestoillaankin! Vauva on huono nukkumaan ja kertisvaippa tuntuu pitävän ihon öisin kuivempana. Kestovaipan kanssa vaippaa saa yölläkin vaihtaa, vauva piristyy ja sitten meillä ei nuku kukaan. Sitäpaitsi kertisvaippamme ovat ekovaippoja.

Superäiti: Tuo kertisvaippojen ekologisuus on pelkkä markkinointikikka. Jos käyttäisitte Samsaran villasaippualla ja biodynaamisella lanoliinilla siveltyjä villahousuja, ei vauvan tarvitsisi yöllä herätä litimärkänä. Ja sitäpaitsi vauvan kuuluukin heräillä öisin. Miksi teette lapsia, jos ette jaksa herätä öisin?

Äiti: Villavaipoista kusi valuu läpi nanosekunnissa ja niiden jatkuva lanoliinittaminen on rasittavaa. Ja värikkäät taskuvaipat tekevät kestoilusta hauskempaa, koska niitä saa erilaisilla kuoseilla varustettuna.

Superäiti: Ulkonäkö on kyllä vaipatuksessa aivan sivuseikka! Parasta olisi käyttää vauvalla itse taiteltua harsoliinaa, villahousuja tai olla kokonaan ilman vaippoja. Äiti oppii todella nopeasti näkemään, milloin vauvaa pissattaa tai kakattaa ja vie vauvan sitten lavuaarin päälle tarpeilleen.

Synnytys:

Äiti: Minua synnytys jännittää todella paljon ja olenkin käynyt pelkopolilla juttelemassa. Puhuttiin, että pelkosektiota minulle ei tehdä vaan turvataan kohdallani mahdollisimman kokonaisvaltainen kipulääkitys eikä epiduraalin kanssa viivytellä.

Superäiti: Kokeilisit mielummin synnytyslaulua! On aivan mahdollista päästä kivun herraksi rentouttamalla leukalihaksensa koska silloin lantiokin rentoutuu. Kai tiesit, että supistuskivut johtuvat siitä, että äiti jännittää?

Äiti: En usko voivani rentoutua tuollaisessa tilanteessa. Käsky rentoutua on vähän kuten käsky lopettaa stressaaminen: ei vaan onnistu tahdonalaisesti.

Superäiti: Mutta etkö tiedä, että epiduraali heikentää supistusten tehoa ja sinulle pitää antaa vastapainoksi oksitosiinia, että synnytys etenisi. Ja kipu valmentaa äitiyteen!

Äiti: Tiedän, mutta minulla ei ole asian suhteen ongelmaa. Pääasia, että kipu lievittyy, vaikka synnytys kestäisikin sitten kauemmin ja lääkintää tarvittaisiin. Lääketiede on olemassa ihmisten tuskien lievittämistä varten.

Superäiti: Kyllä terve nainen pystyy synnyttämään luomuna! Epiduraalin jälkeen vauvan päähän pitää kiinnittää sydänanturi, joka vie huomion pois äidistä, vaurioittaa vauvaa, stressaa vauvaa, saattaa jättää arven ja on muutenkin vaan ihan kauhea juttu, sellainen anturi!

Äiti: Mieluummin arpi vauvan päässä kuin kuollut vauva.

Superäiti: Entäs jos epiduraalin takia joudutkin hätäsektioon? Teidät erotetaan vauvan kanssa, maito ei nouse ja varhainen vuorovaikutus häiriintyy. Mieti, millainen turvattomuuden perustila vauvaan istutetaan heti sen synnyttyä! Vauvoja ei pitäisi alkaa tekemään, ellei ole valmis kärsimään synnytyskipuja.

Perhepeti:

Äiti: Perhepeti kuulostaa sympaattiselta, mutta olemme mieheni kanssa hyvin herkkiä nukkujia emmekä saisi unta jos vauva olisi välissämme.

Superäiti: Kai tiesit, että univaikeudet ovat länsimainen ilmiö? Vauvasta kasvaa sosiaalinen, onnellinen ja tasapainoinen aikuinen, jos se saa vanhempien fyysistä läheisyyttä myös öisin.

Äiti: En tiedä, mitä minua hyödyttää tietää, että univaikeudet ovat länsimainen ilmiö? En varsinaisesti haluais vaihtaa osia afrikkalaisnaisen kanssa jolla on 20-vuotiaana jo kuusi lasta, HIV ja joka kaatuu patjalleen joka ilta kannettuaan koko päivän vettä lähimmältä kaivolta, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä. Ja fakta on, että me emme nuku jos vauva on välissämme. Ei liene kovin hyvä lähtökohta varhaiselle vuorovaikutukselle, jos kaksi aikuista purskahtelee pitkin päivää itkuun silkkaa väsymystään.

Superäiti: Kai tiesit, että perhepeti ehkäisee myös kätkytkuolemaa?

Äiti: Olen lukenut tutkimuksia, jossa väitetään niin. Olen lukenut myös tutkimuksia, jossa väitetään perhepedin lisäävän kätkytkuolemariskiä. Joten tässä asiassa ollaan plusmiinusnollalla.

Superäiti: Kuinkakohan monella lasta omassa sängyssään nukuttavalla on lapsi myös pulloruokinnassa? Tuntuvat nämä kaksi asiaa kovasti korreloivan! En kyllä ymmärrä, että lapsia tehdään ja sitten elämää ei olla valmiita yhtään muuttamaan niiden takia.

Jep. Nuo kaikki yllä mainitsemani asiat: Täysimetys, kestovaipat, lääkkeetön synnytys, perhepeti, ovat oikeasti hyviä ja ihania asioita niille, jotka ne omiksi kokevat. Niiden vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole pahoja ja inhottavia asioita. Meillä osakestoillaan ja imetetään paljon ja ollaan tyytyväisiä omiin ratkaisuihin. Vieroksun eniten superäitiydessä argumentointitapaa, jossa sinä äitinä et riitäkään, vaan oman lapsesi ja planeetan parhaaksi pitäisi vielä venyä lisää. Jossain määrin auktoriteetti-inhoisena ihmisenä kaikki karvani nousevat pystyyn, kun joku äiti äks päättää ottaa itselleen jonkinlaisen ylhäältä päin opastavan auktoriteettiaseman ja neuvoa muita ilman, että häneltä on neuvoja pyydetty. Imetystukihenkilöt ja kantoliinaopastajat ovatkin asia täysin erikseen: heidän puoleensa käännytään ja heiltä saa yleensä asiallista ja kiihkotonta tietoa (olin itse esimerkiksi tosi iloinen, kun imetystukihenkilö-ystäväni sanoi, että ei rintakumin käytössä sinällään ole mitään sen syvempää ongelmaa, jos se on tapa jolla imetys toimii, niin hyvä. Osaksi tämän rentouttavan vinkin ansiosta pääsinkin eroon siitä rintakumista.) Noin toimivat hyvät neuvot, vapauttavasti. Olisipa kaikki tiedotus ja valistus hyväntahtoista ja yksilöllisyyttä painottavaa! Silloin kaikelta ekoilultakin madallettaisi kynnystä, hyvän tiedotuksen pahin vihollinen on syyllistävä sävy, ihmisen psyyke nyt vain toimii siten, että painostukseen vastataan puolustautumisella. Ja sitten käsissä onkin soppa, jota ei setvi erkkikään, vaan kumpikin osapuoli kaivautuu yhä syvemmälle poteroonsa ja lopulta huomaa, pahimmillaan, puoltavansa asioita joita ei oikeasti edes allekirjoita.

tiistaina, helmikuuta 09, 2010

Lapsesi parhaaksi, eli vauvantarvikkeiden turhat ja tarpeelliset

Maailma yrittää estää aktiivisesti bloggaustani! Ensin Limppu, tuo teräsjousen jäntevä pieni olento, potkaisi maitokahvikupin näppikselleni eivätkä alaosan näppäimet toimi. Koska määrittelen identiteettini tietokonemerkkini kautta, s.o. käytän mäkkiä (vitsi), ei uuden ilmaisnäppiksen löytäminen olekaan ihan helppoa. Luultavasti joudun oikeasti nyt lähtemään mäkkikauppaan näppisostoksille ja investoimaan samalla kunnon hiireen, olen ihan kypsä yksinappiseen hiireen. Sitten nettimme alkoi massiivisen remontin takia pätkiä. Täällähän uusitaan nyt antennit, ikkunat, parvekkeet ja mikä riemukkainta, julkisivu. Kaikki kolme ikkunaamme ovat peitettyinä kirjavilla mainosmuoveilla ja kasvien darwinilainen eloonjäämistaistelu on alkanut. Epäilen, että hengissä tulee säilymään lähinnä zamioculcas, sitä julkisen tilan kasvia ei tapa varmaan mikään.

Mutta ei minun pitänyt tietokonetarvikkeista kirjoittaa vaan vauvan-. Kun Limppu nyt huomenna täyttää puoli vuotta, alkaa kaikille asianomaisille hahmottua, mikä vauvaa varten hankittu ja saatu tavara on tarpeellinen ja mikä turha. Kuten nyttemmin on tullut havaittua, maailmassa ei luultavasti ole tuoretta esikoisvauvan äitiä/isää epävarmempaa olentoa. Pelko siitä, että onnistuu tärvelemään vauvan, jyllää vahvana. Tähän pelkoon markkinamiehet ovat osanneet iskeä nerokkaasti vetoamalla turvallisuuteen, varhaiseen kiintymyssuhteeseen ja vauvan pehmeään laskeutumiseen kohdusta maailmaan. Näillä sydämeenkäyvillä argumenteilla myydään sitten silkkimyssyjä, merinovillaisia kapaloita, kohtuammeita, koliikkikeinuja, kätkythälyttimiä ja niin edelleen, ja kuluttajan ratkaistavaksi jää, mikä on humpuukia ja mikä tarpeellista. Olenkin joidenkin vauvantarvikeasioista kirjoittaneiden blogien kommenttilaatikossa todennut, että ainakin itselläni oli raskaus- ja vauva-aikanakin suuria vaikeuksia erottaa informaatio markkinoinnista.

No niin, ehkä pääsen vihdoinkin niihin vauvantarvikkeisiin.

VÄLTTÄMÄTTÖMÄT:

VAUNUT: Pienet ja näppärät Icoo Plasma- yhdistelmävaunut. Mahtuvat pieneenkin hissiin, niissä on kääntyvät etupyörät ja pehmeä koppa. Ja hulvaton, pinkki-punainen ulkoasu, tämän takia saimme vaunut alennuksella. Ovat pitäneet pintansa jopa noissa hirmukeleissä. Alakorissa on tilaa yhdelle, ei-niin-täydelle ostoskassille. Ostettu uutena juuri noiden kokovaatimusten takia.

SITTERI: Fisher Pricen hurjankirjava, lammen asukkaat-teemainen sitteri, jossa on irroitettava aktivointikaari sekä pyllyntäristin. Täristin oli koliikkiaikaan kovassa käytössä ja nukutimme vauvan usein sitteriin. Limppu tykkää kaikesta liikkeestä ja nyttemminkin, kun täristysominaisuus on vähän unohtunut, saatan koneella ollessani hetkuttaa sitteriä jalalla ja vauva nauttii. Sitteri oli ihan sattumalta hyvä, meidän oli tarkoitus ostaa kaupan halvin, mutta se oli lopussa. Jälkikäteen on tullut todettua, että huuto.netti on täynnä sittereitä, mutta tuolloin istuin oli tärkeää saada nopeasti eikä huuteluun jäänyt aikaa.

KANTOREPPU: Käytettynä hommattu Emman kantoreppu alkoi toimia Limpun ollessa nelikuukautinen, eli silloin, kun häntä saattoi alkaa kantaa naama menosuuntaan. Testailimme reppua nuorempanakin, mutta silloin Limppu upposi repun sisään ja huusi pää helakkana. Kantoreppu on osoittautunut käytännössä helpommaksi kuin kantoliina, koska sekä minä että mieheni osaamme käyttää sitä ilman pähkimisiä. Meillä on myös kaunis, pitkä trikooliina, mutta se on majaillut kaapissa jo kuukauden. Kirjoitan liinoista vielä myöhemmin lisää.

PINNASÄNKY: Aika itsestänselvä hankinta, mutta mainitaan kuitenkin. Näin aika paljon vaivaa löytääkseni pinniksen, joka miellyttää silmää, on käytetty ja jossa on laskettava laita. Arvatkaa kuinka monta kertaa laitaa on laskettu? No nolla, tietty. Sänky on iso, tulee käymään vielä vuosia. Isouden takia se on poikittain oman sängynpuoliskoni pääpäässä, ulotun koskettamaan vauvaa pinnojen välistä. Perhepetiä emme ole harjoittaneet, niin houkuttelvalta kuin se kuulostaakin. Perheessämme on kaksi hiukan ongelmallista nukkujaa ja jos välissämme olisi vauva, emme varmaan kumpikaan osaisi nukahtaa. Mitään aviovuode- tai romantiikankatoamis-ajatuksia minulla ei ole perhepetiä vastaan, ts en halua erikoisesti pyhittää sänkyä aikuisten paikaksi (etenkin kun synnytyksen jälkeen seksi ei ihan oikeasti ole eka, toka eikä kuudestoista asia joka käy mielessä), kyse on vain unen saamisesta.

HOITOPÖYTÄ: Valkoinen, tyylikäs ja melko kallis, uutena ostettu hyllykkö lastentarvikeliikkeestä. Ensin tarkoitus oli vaihtaa Limpun vaipat antiikkisen klaffipiirongin päällä, sillä samalla jolla minuakin on vauvana hoideltu. Piironki osoittautui kuitenkin liian matalaksi etenkin pitkälle miehelleni ja siirsimme hoitoyksikön ruokapöydälle. Ruokapöytä ei tietenkään pidemmän päälle oikein toiminut, sekin oli liian matala ja selvästi väärässä käyttötarkoituksessa. Sen jälkeen ostimme Ikeasta kevyen ja kokoontaittuvan, metallijalkaisen (ruman) hoitopöydän, joka osoittautui aivan paskaksi hankinnaksi. Limppu upposi pöydän pussittaviin syvyyksiin, eikä vaipanvaihto onnistunut. Palautimme kusisen hilavitkuttimen äreinä ja päätimme investoida kunnolliseen hoitopöytään. Tuossa nykyisessä on kolme hyllyä jonne saa kaiken mahdollisen vauvanhoitokaman. Siinä on myös kunnolliset laidat ja se mahtuu oudonmuotoiseen keittiöömme hyvin.

KYLPYTUKI AMMEESEEN: Joku iskä oli Hesarissa listannut kylvetystuen turhakkeeksi, ei selvästikään ollut kokeillut sitä itse. Kylvetystuki pitää vauvan mukavassa, puoli-istuvassa asennossa, jolloin sitä on helppo pestä molemmin käsin eikä läiskyttävää lapsukaista tarvitse kannatella vedenpinnan päällä hartiavoimin. Tukea voi säilyttää ammeen sisällä, jos ammeelle löytää järkevän säilytyspaikan (aika mahdotonta).

TUTTIPULLOTELINE: Kun selvisi, että Limppu tarvitsee tissin lisäksi keinomaitoa, törmäsimme sterilointiongelmaan, tai enemmänkin säilytysongelmaan. Tiskipöydällä kevyet pullot kupsahtelivat ja likaantuivat uudelleen. Pienen pähkimisen jälkeen ratkaisuksi löytyi metallinen viinilasiteline, jossa pullot säilyvät alassuin ikäänkuin oksilla. Teline on myös hieno esineenä, sille löytynee käyttöä vielä vauva-ajan jälkeenkin. Kuumien pullojen nosteluun keksimme silikonipäiset grilliottimet, niillä painava lasipullokaan ei lipeä otteesta.

KESTOVAIPAT: Meidän juttu. Limppu kakkaa melko harvoin ja on kasvanut jatkuvasti keskikäyrän alapuolella, joten äitiyspakkauksen Imse Vimset kestivät meillä pitkään. Alussa olin ihan ulalla kaikista kestovaippajutuista, mutta vähitellen tieto karttui. Tällä hetkellä meillä on lähes pääosin taskuvaippoja, joita saa vaikka kuinka hauskan värisinä. Kertiksiä käytämme kyläillessä ja joskus öisin, vaikka noista taskuvaipoista saa tarpeeksi toppaamalla kyllä ihan yön läpi kestävät. Ostin juuri viikonloppuna pari kestovaippaa maanmainiolta Vekarakirppikseltä tosi halvalla. Melkein kaikki kestot on hommattu käytettyinä, olen yrittänyt ottaa kaikkeen vauvantavaraan ja etenkin vaatteisiin linjan, että hommataan vain kierrätettyä. Luin jostain, että mikäli vauvantavaran valmistus loppuisi tällä hetkellä, tultaisiin jo olemassaolevilla hyvin toimeen.


VARSIN TARPEELLISET:

IMETYSTYYNY: Alussa, kun imetys oli vaikeaa ja takaraivossani tykytti jatkuva epäily siitä, että en oikeasti koskaan tule onnistumaan tässä asiassa kunnolla, olivat kaikki oheisvärkit tarpeen. Imetystyyny on tymäkkää materiaalia ja pieni vauva lepää sen päällä tukevasti. Tyynyn avulla opettelin imettämään istuen, käytän sitä joskus vieläkin. Luin jostain, että imetystyynyä voi käyttää myös istumisharjoitteluun. Tyynyn olisi voinut hommata jo raskaana ollessa, kuulemma se on hyvä myös loppuraskauden nukkumista helpottamaan.

RINTAPUMPPU: Samaisen imetystuskan mainingeissa soittelin pumppuja vuokraavaan firmaan ja totesin vuokran heti kättelyssä aivan sikakalliiksi. Oli nimittäin niin, että L oli heti synnytyksen jälkeen hommannut meille käsikäyttöisen rintapumpun ja se osoittautui aivan riittämättömäksi, en saanut herutettua maitoa sillä juuri lainkaan. Ostin siis sähkökäyttöisen Avensis-rintapumpun, joka on varsin toimiva. Lypsän harvoin, lähinnä silloin kun olen ollut ottamassa kuppia ja pistän pakkaseen "talouslaatua" (talouslaadusta onkin tehty esimerkiksi viime joulun porkkanalaatikko. Omat ystävät voi karkeasti ottaen jakaa kahteen kastiin: niihin, jotka kiljuvat YÄÄK ja niihin, jotka sanovat vautsi, tuon äidinmaidon talouskäytön suhteen. Itse kuuluin ennen lasta YÄÄK-kastiin ja nyt olenkin sitten tällainen ärsyttävä mami, joka selittää, että äidinmaito on maailman luonnollisin asia ja tekin olette juoneet sitä vauvana jne jne, en ole kuitenkaan pakottanut ihmisiä syömään omasta maidostani tehtyä ruokaa, koska no, muistan sen ällöilyajan oikein hyvin).

KÄTKYTHÄLYTIN: Kuten kaikki minut paremmin tuntevat tietävät, olen jossain määrin hypokondrinen ja yleisesti ottaen herkästi ahdistuva ja pelosteleva ihminen (mielestäni tämä ei ole pelkästään huono piirre: kun mitään hyvää ei ota itsestäänselvyytenä, asioista osaa iloita suurella intensiteetillä. Minulla, kuten varmaan monilla murehtimaan taipuvaisilla on vastapainona herkkyys ilolle ja kauneudelle, onnelle). Vauvan saaminenhan ei tätä piirrettä vähentänyt, päin vastoin. Yksi pahimmista peloistani vauva-aikana on ollut kätkytkuoleman pelko. Se kuulostaa kaikessa hallitsemattomuudessaan ja ennakoimattomuudessaan joltain niin hirveältä. Kun olin pari kuukautta nukkunut huonosti ja pelännyt asiaa, menin lopulta neuvolapsykologille jolle kerroin ongelmastani ja sanoin, että "onhan niitä kätkythälyttimiä, mutta tuntuu että se olisi periksiantamista pelolle". Zyko kysyi, miksi ihmeessä en hankkisi hälytintä? Kätkytkuoleman pelko kun on siitä melko erilainen asia kuin haipelko tai torikammo: jälkimmäiset ovat melko irrationaalisia kun taas kätkytkuolemia tosiaan tapahtuu. Seuraavana päivänä tilasinkin sellaisen hälyttimen. Maksoi muistaakseni vähän vajaa parisataa euroa ja on pelastanut omat yöuneni (kuten Facebookissa, myös täällä blogissa tahdon huomauttaa, että mikäli joku teistä lukijoista nyt tietää, että kätkythälyttimet ovat turhia eivätkä estä kätkytkuolemia niin pliis, pitäkää asia omana tietonanne. En ole taikauskoinen ihminen, mutta sallittakoon minulle mielenrauha edes teknologisen talismanin avulla.)

PUUHAMATTO: Iloisen kirjava, Nooan arkki-teemainen matto, jossa on kaksi topattua kaarta roikkuvine eläinleluineen. Pitää vauvan tyytyväisenä hyvinkin parikymmentä minuuttia. Ostettu huuto.netistä.

LAHJOITETUT VAATTEET: Saimme ennen Limpun syntymää runsain mitoin vauvanvaatteita. Olin tietysti tosi kiitollinen ja iloinen lahjoituksista, mutta huomasin jossain vaiheessa, että meillä on suunnilleen puoli äitiyspakkauslaatikollista vaatteita, joita emme missään olosuhteissa pue vauvan päälle (vaikeasti puettavia, farkkuisia, ankean värisiä tai Disney-kuosisia) ja niitä kannettiin vintille selkä vääränä. Maailma on täynnä kauniita ja suloisia vauvanvaatteita, ei kannata haalia kaksiota täyteen narukiinnitteisiä, beessejä Tikru-paitoja jos niistä ei välitä. Vauvanvaatteissa laatu, käytettävyys ja ulkonäkö ovat tärkeämpää kuin suuri määrä, etenkin kun pyykkiä ryöppyää muutenkin. Ja on ihan täysin ookoo pukea vauva oman makunsa mukaan, sukulaistätien lähettämät ruusu-unelmat voi myydä huuto.netissä eteenpäin, eihän sitä itsekään käyttäisi vaikkapa nyt vaaleanliloja pörrösukkia vaikka ne kuinka olisi saatu lahjaksi. Muutenkin lahjoituksiin kannattaa oman kokemuksen nojalla suhtautua kiitollisesti mutta joskus myös torjuvasti, omaa kotia ei kannata muuttaa toisten ihmisten vintinjatkeeksi.

TURHAT:

ITKUHÄLYTIN: Siteeratakseni jotakuta Vauva-lehteläistä: itkun kuulee kaksiossa ilman hälytintäkin.

HOITOLAUKKU: Ostimme vähän hätäpäissämme (alkuajan vauvahankintoja leimasi tämä hätäpäisyys) Teutonian ylikalliin hoitolaukun, jossa on termospussi, tiivis pussukka kestovaipolle sekä hoitoalusta. No, hoitoalusta on pieni ja turha, kestovaipan saa muovipussiin eikä laukkuun oikeastaan edes mahdu kovin paljoa. Plus se on aina vähän tiellä, joko roikkuu pyörälukon edessä tai hetkuu vaunuja työntävän ihmisen mahaa vasten. Eikä hoitolaukkuun edes mahdu kovin paljoa, uimakamat täyttävät sen ihan äärimmilleen. Alussa sitä lähti hoitolaukun kanssa kauppaankin, nyt en ota sitä mukaan edes koko päivän reissuille. Riittää kun vaunujen alatasossa matkustaa pari vaippaa ja vaihtopotkari.

AMAZON KOALA-RIIPPUKEINU: Hommattiin meille liian myöhään, onneksi sentään käytettynä. Moni on kehunut riippukeinua loistavaksi ensisängyksi, siinä vauva rauhoittuu ihan itsekseen, kun oma hengitys keinuttaa. Riippukeinu on myös toisin kuin useimmat vauvakamat, tosi hyvän näköinen, kaunis ja hillitty esine. Käyttämättömänä se muuttui kuitenkin nopeasti säilytysongelmaksi ja odottaa nyt pussissaan pääsyä vintille ja ehkä myöhemmin, hamassa tulevaisuudessa tuudittaa Limppu kakkosta.

KANTOLIINAT: Tällä hetkellä pitkä trikooliina makaa kaapissa käyttämättömänä. Rintareppu on vaan niin paljon helpompi pukea päälle. Ehkä tulevaisuudessa liina pääsee taas armoihin, se on nimittäin tosi nätti ja tyylillisesti paljon lähempänä minua kuin teknisen oloinen reppu.

Tuossahan noita tulikin. Varmaan muistan kohta lisääkin, heti painettuani publish-nappia. Nämä turhat ja tarpeelliset ovat ihan yksilöllisiä, tiedän esimerkiksi että jos vauvaa nukuttaa parvekkeella, on itkuhälytin ihan ässä.