maanantaina, tammikuuta 25, 2016

Metatyö, Vaaranen, väsymys ja sitä rataa

Tulipa pitkästä aikaa hinku kirjoittaa Lupiiniin. Elämä on ruuhkavuosia, niitä sun näitä vastuuhommia, sumplimista ja säätämistä. Arkea, joskus hyvää, joskus turhauttavaa. Ei ole oikein aikaa eikä motivaatiota kirjoittaa säännöllisesti, kun on niin miljuunakiljuuna mediaa ja tahoa, jonne oma huomio siirottuu.

Veloena kirjoittaa blogissaan keskustelusta, joka on nyt virinnyt Hesarissa, sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla perheiden työnjaosta ja naisten väsymyksestä. Olen välttänyt tästä aiheesta kommentointia Facebookissa, vaikka siellä muuten aktiivinen olenkin. En halua syyllistyä liian henkilöönkäyvään ruotimiseen ja muiden elämäntilanteiden puimiseen niin julkisessa mediassa. Olen kuitenkin miettinyt mielessäni tätä kuviota ja vaikka Väestöliiton Heli Vaarasen avaus Hesarissa ärsytti minua niputtavuudessaan ja tietyssä puusilmäisyydessään kovastikin, en silti halua itse kaivautua poteroon, josta huudan pää punaisena OLET VÄÄRÄSSÄ. Koska onhan Vaarasen jutuissa pointtia, etenkin kun puhutaan lapsiperheistä.

Ensiksikin, sanon kyllä sen, että minulle, heteroseksuaalisessa ydinperheessä elävälle äiti-ihmiselle naisystävät ovat kullanarvoisia. Jos ei nyt lähdetä mihinkään todella perustavanlaatuiseen keskusteluun sukupuolesta ja sen moninaisuudesta, koen arjessa eniten keskustelyhteyttä naispuolisiin ystäviini. Rakastan elämänkumppaniani miehenä, lasteni isänä ja arkeni jakajana ja koen, että kommunikaatiomme toimii varsin hyvin, vaikka siinä on toki joitain aivan tyypillisiä sudenkuoppia. Tarvitsen silti ehdottomasti naistenvälistä yhteyttä tiettyjen asioiden jakamiseen, äitiyden kipupisteisiin, naiseuden haasteisiin ja sellaiseen tiettyyn, hurttiin huumoriin, joka on ollut kohdallani kukkinut aina, mutta joka on ehkä erityisesti omien lasten synnytysten jälkeen minussa vahvana. En koe, että miehet täysin tänä maailmanaikana pystyvät jakamaan sitä monimutkaista syyllisyyden, kehollisuuden ja hienovaraisen havainnoinnin verkkoa, minkä tavoitan naisten kanssa. Ja tämä on täysin ookoo! Nautin siitä, että minulla on monta lähi-ihmistä, joilla on aivan oma paikkansa.

Sen sijaan tuo perheiden työnjako herättää monenlaisia ajatuksia. Meillä eivät ne monien äitien manaamat kuviot toteudu enää, sen jälkeen kun lapset menivät päivähoitoon. Mies ottaa päävastuun kuskauksista ja osasta harrastuksia ja hoitaa nykyään myös lasten nukuttamisen. Olen äitinä tässä suhteessa hyvin etuoikeutettu ja tähän on monta syytä. Mies on kolmilapsisen perheen super-esikoinen, opetettu jo lapsena hoitamaan kotihommat ja ottamaan vastuuta. Minä taas olen sellainen hemmoteltu primadonna-ainokainen ja olen joutunut opettelemaan monta käytännön hommaa ruuanlaitosta asti vasta aikuisena. Mies on myös aikamoinen kontrollifriikki, joskin hellittänyt tästä piirteestään lasten tultua. Minä taas olen mukavuudenhaluinen laiskuri ja boheemi, jolle riittää, että hommat ovat sinnepäin. Toisaalta taas, olen miestä kunnianhimoisempi ja tavoitteellisempi lasten ravitsemuksen, harrastuneisuuden ja tietyntlaisen aktivoinnin suhteen ja jaksan kantaa syyllisyyttä kaikenlaisista jutuista, hoitoonlaittoiästä ja vastaavasta, joista mies taas on aivan ihastuttavan välinpitämätön. Minulle estetiikka ja tietynlainen tiedostaminen lapsijutuissa on tärkeää, miestä ei voisi lelujen, kirjojen tai vaatteiden ulkonäkö tai joku hämärä "oikeaoppisuus" vähempää kiinnostaa. Olenkin joskus kysynyt mieheltä, mihin isät käyttävät kaiken sen ajan, jonka äidit käyttävät syyllistymiseen? Kuulemma ainakin futisfoorumin surffaukseen...

Itseäni tämä tiukin työnjakodebatti ei siis varsinaisesti kosketa. Näen silti monenlaisia kuvioita lähipiirissäni ja niiden näkeminen herättää monenlaisia tunteita. Suvussa on perhe, jossa äiti on erittäin kunnianhimoinen kaikissa lapsiin liittyvissä asioissa. Ravitsemus, harrastukset, kodinhoito ja yleinen huolto on vahvasti äidin vastuulla. Isä on perheessä statisti, lasten viihdyttäjä ja sivuhenkilö, jolle voi näksättää siitä sun tästä asiasta. Isä nielee kuvion ainakin ulkoa päin katsottuna tyytyväisenä, mutta äiti on jatkuvasti jaksamisensa äärirajoilla, vihainen ja tiuskiva marttyyri, jolle elämä näyttäytyy jatkuvana velvollisuuksien ja vastoinkäymisten virtana. Onneksi tilanne on laukeamassa sillä, että äiti lähtee töihin, eikä pidä fanaattisesti kiinni mantrasta "alle kolmivuotiaiden paikka on kotona" (tämäkin on yksi juttu, josta voisi kirjoittaa enemmänkin) jolloin kuvio tulee toivottavasti tasavertaistumaan. Silti itse kukin on ollut aika huolissaan tästä äidin selvästi osittain itse valitusta marttyyrin ja kaikenkantajan roolista. Tämä äiti on juuri se, joka lähettää ne superhienot, käsin askarrellut joulukortit lasten kuvilla ja pesee kestovaipat aina juuri oikealla pesumetodilla.

Olen myös nähnyt tilanteita, joissa isä ei kertakaikkiaan voi tehdä mitään oikein, vaikka yrittäisi mahdollisen tasa-arvoisesti osallistua lapsensa hoitoon. Väärin valitut vaatteet, väärää maitoa lapsen mukissa, väärällä rasvalla paistettuja kasvispihvejä, valkoista pastaa täysjyväpastan sijaan, hajustettua pyykinpesuainetta lapsen lakanoissa, näkänäkänäksnäks. Näihin tilanteisiin ei voi muuta ulkopuolisena sanoa kuin että otan osaa, sekä äidin, isän että lasten puolesta. On todella raskasta ja ahdistavaa elää ilmapiirissä, jossa jokaista tekoa ja elettä arvioidaan kriittisin silmin ilman armoa. Itse olen hyvin herkästi negapalautetta antavan äidin lapsi, enkä vielä näin keski-ikäisenäkään oikein sulata sellaista tiukkana valvovaa silmää kaikkien tekojeni yllä vaan ahdistun sellaisesta syvästi.

Silti täytyy sanoa, että kaikki tähän asti tietämäni pikkulapsiperheiden avio- ja avoerot johtuvat siitä, että isä ei kykene ottamaan vastuuta perheestään. Eikä aina taatusti voi syyttää vain äitiä liiallisesta vaatimustasosta, vaan on enemmänkin niin, että isä jatkaa omaa vapaata elämäänsä lapsen synnyttyä. Bänditreenit, juoksulenkit, työnarkomania, pilvenpoltto, matkustaminen. Näitä kaikkia on tullut todistettua seuratessa tuttavien perhekuvioita. Että se Jari Sinkkosen hokema "vauva muuttaa kaiken" on kyllä edelleen ihan aiheellinen, vaikka olisi muuten Sinkkosesta mitä mieltä tahansa. Se, mistä tämä johtuu, onkin toinen juttu. Onko kolmi-nelikymppinen miessukupolvi osittain kasvatettu liiallisen paapomisen hengessä, kyvyttömiksi huolehtimaan aikuisen vastuista?

No, onneksi elän kyllä itse niin syvällä jossain tasa-arvokuplassa, että elämänpiiri koostuu pääosin tasa-arvoisista perheistä, joissa molemmat ottavat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Toivosin silti kovasti, että myös tämä oma viiteryhmäni, koulutetut, suhteellisen iäkkäänä lapsensa saavat, kiintymysvanhemmuudesta ja sormiruokailusta päänsä pyörälle lukeneet äidit antaisivat tilaa myös isälle tai sille toiselle vanhemmalle olla vanhempi lapselleen omalla tavallaan, koska todennäköisesti se tapa on ihan hyvä.




14 kommenttia:

  1. Jee, olit kirjoittanut!

    Itse en nopealla skannauksella muista lähipiiristäni kovin montaa perhettä, jossa isähenkilö ei pystyisi tai haluaisikaan ottaa vastuuta, mutta vähän kauempaa tiedän useampiakin kokoonpanoja, joissa ei kai mikään järkevä työnjako toteudu; tyyliin viisihenkisen perheen äiti ei anna miehen koskaan käydä ruokakaupassa, kun ei se kuitenkaan osaa. En sitten tiedä. Voiko olla mahdollista, että jos nainen omii itselleen kaiken ruokakaupasta lähtien ja miehen palvelukset kelpaavat lähinnä vain lasten harrastuksiin kuskaamiseen, kaikki tai molemmat olisivat vain tyytyväisiä? En tiedä. Toisaalta se sävy, jolla esimerkiksi tämä ruokakauppa-asia minulle kerrottiin (naisen toimesta) ei antanut kovin hyviä viboja tyytyväisyyden asteesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Stna! Bloggerin kommenttilaatikko se on vuodesta toiseen yhtä paska ja buginen, sinne liihotti kommentti bittiavaruuteen!!!

      Olin kommentoimassa, että nämä äitien itse valitut (mikäli näin voi sanoa) pakot ovat hämmentäviä ja kuormittavat kaikkia osapuolia. Olen kuullut niin absurdeista tavoista hankkia äiti-burnout, tyyliin silittämällä kaikki vauvanvaatteet. Tämä puuhaamisen ja tekemisen kautta välittäminen on varmaan meidän äitien perintöä osaltaan, ainakin huomaan itse, miten mun äidin on hankalaa pelkästään olla mun lasten kanssa vaan hän herkästi istuttaa lapset videoiden ääreen ja alkaa jynssätä kaappeja tms.

      Poista
    3. Ja Heini, jee kun kommentoit! :) Ei tätä Lupiinia varmaan enää moni lue, sen verran harvakseltaan juttua irtoaa. Mutta jos sitä taas aktivoituisi... :D

      Poista
    4. Aktivoidu ihmeessä! Mä olen käynyt tosi monesti kuikuilemassa, vieläkö päivität.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Se Vaarasen juttu, puuuh. Ihan kun naisystävät ja niiden tärkeys olis ilman muuta mieheltä pois, ja mies, joka ei ota kokonaisvastuuta kaikesta, on naiselle vain ’välttämätön paha’. Melkoista mustavalkoisuutta. Vaikka meidän perhe S:n 2x vuosi koti-isänä -jaksojen jälkeen on ehkä monella tapaa tasa-arvoinen arjen kuormituksen suhteen, meillä ainakin edelleen pätee se, että koen olevani selkeästi miestä enemmän vastuussa elämämme pyörittämisestä. Siis esimerkiksi siitä huolimatta, että monet perinteisesti naisen osaksi lankeavat arkiset hommat kuten keittiön siivous, pyykin pesu, astioitten pesu, tekee meillä lähes aina mies, ja kykenee kyllä näihin käskyttämättä ja aivan omasta aloitteestaan (se on myös ottanu nää hommat itselleen ilman, että asiasta on mitenkään sovittu, varmaan koska mun siisteysstandardit ei oo tarpeeks korkeella… ). Sen lisäksi S myös hoitaa joitain perinteisiä miesten hommia kuten auton huollon (no, tuulilasinnesteet olen nyt opetellut itse laittamaan kun se on arjet poissa ;)), raskaammat kantamiset, lasten harrastuksiin roudaamiset (joihin mäkin kyllä osallistun välillä) ja –kyllä vain – myös esim kalan perkuun, jonka se joku hesariin vastineen kirjoittanut toi esille miehisen miehen työnä. SILTI mä koen että mulla on kokonaisvastuu kaiken arjen pyörimisestä ja sen suunnittelusta. Niin ei ole siksi, että haluan päsmäröidä kaikessa, vaan koska jotenkin tuntuu, ettei mies edes ole hahmottanut, että mitään sellaisia hommia on olemassa. Tällä kommentilla en tarkoita, että mies olisi minua vähä-älyisempi tai huonompi - sen jälkeen kun hesarissa (vai olikohan se edes hesarissa?) oli joskus ennen joulua se 'nainen luhistuu metatyön alle' -juttu, S on alkanut toden teolla arvostaa tätä valtavaa määrää hiljaista ja näkymätöntä työtä, jota meidän perheessä teen, ja itsekin todennut sen. Siis just tätä suunnittelua niin kuin esimerkiksi, että millon on tän kevään uimakoulut? mitkä ikärajat siellä on? entä aikataulut, hinnat? milloin ilmoittaudutaan? millon on musiikkiopiston pääsykokeet, miten niihin ilmoittaudutaan? onko lapsilla kevättakit, kengät, housut? mitä tarhakuvia tilataan vai tilataanko mitään? millon ne koulukuvaukset on? pitääkö viisvuotisneuvola varata itse vai tuleeko sieltä aika, entä hammaslääkäri? jne jne jne. Näitähän kaikki päätöksenteko edellyttää, ja ainakin minun tuntemissani lapsiperheissä lähes 100% tän tyyppisestä taustatyöstä tekee perheen äiti. Jos suoraan sanon, oikeastaan mä en edes haluaisi että mies tekisi nää kaikki, koska osa näistä (varsinkin syömisten suunnittelu ja lasten vaatehankinnat) on sellaisia, etten todennäköisesti kelpuuttaisi miehen suunnitelmia, eli pidän ihan tietoisesti nämä hommat itselläni. Aika ison osan, kuten esim kaikki nämä aikataulujen selvittelyt ym antaisin kyllä pois, mutta se, että alkaisin niitä delegoida veis jo puolet siitä ajasta, jossa itse jo otan asioista selvää. Hups tais pointti hävitä jo jonnekin, mutta pääsinpähän purkautumaan tästä, kun en kans FB:ssä viittiny näitä puida :D

    VastaaPoista
  3. http://www.projectmama.info/2016/01/naisvalitus-johtuu-harjoituksen.htmlS Luin project maman check listin ja totesin, että näistä meidän perheen isä kyllä selviää ihan 6-0, lukuunottamatta ehkä niitä kaverisynttäreitä, jollaisia me ei kyllä muutenkaan oo harrastettu (mies on meillä lähinnä sitä mieltä, että maailmassa on liikaa tavaraa jo ennestään eikä synttäreitä tarvii juhlia), eli ei mikään toivoton tapaus. Itse asiassa veikkaan että oman tuttavapiirini isät 90% selviäisivät noista ongelmitta, eli ehkä mäkin sit elän kuplassa?

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, olet kirjoittanut!

    VastaaPoista


  5. Mua on hämmästyttänyt ennenkin Väestöliiton naisten lausunnot. Anna Rotkirch kannusti joskus Hesarissa musta vähän niinku rivien välistä naisia hankkiutumaan raskaaksi salaa mieheltään, kun miehet nyt vaan usein ovat aika kypsymättömiä näissä vauvahommissa ja jarruttavat ja sitten ollaankin jo liian vanhoja, että kyllä se mies sitten siihen isyyteen kypsyy kun vaihtoehtoja ei ole. Itse en voi juuri härskimpää kuvitella, kuin ihmisten vanhemmiksi vasten tahtoaan pakottaminen ja ajattelen myös, että lapsi syntyy silloin varsin epätasapainoiseen perheeseen, jos siellä ollaan valmiita valehtelemaan ja petkuttamaan noin isoissa asioissa.

    Hyvä pointti toi, että mies ei välttämättä hahmota metatyön monitahoisuutta. L ei vuosiin tuntunut tajuavan, että lastenvaatteiden metsästys halvalla ja järkevästi ei ole pelkkää kotiäidin lompakkoloisintaa ja merkkipöksyihin törsäämistä vaan sekä välttämättömyys että vuosia jatkuessaan myös aikamoista pakkopullaa. Ja just harrastukset. Niistä tulee ihan hämmästyttävän paljon stressiä, laskeskelua, rahanmenoa, aikataulujen sovittamista, vertailua ja säätämistä. Mä oon myös aivan itsestäänselvästi aina ollut se, joka hoitaa lasten neuvolat, rokotukset ja muun terveydenhuollon ajantasaisesti. Ja kaverisynttärit kaikkine valmisteluineen, erikoisruokavalioineen, check, check!

    VastaaPoista
  6. Ooh, hän on palannut, jee!

    Mä oon nähnyt molemmat puolet tästä "isä ei osaa" jutusta. Esikoisen vauvavuonna rakennettiin talo, mies kävi kotona lähinnä nukkumassa, ei mitään käsitystä vauvan hoidosta, koska ei mahdollisuutta osallistua. Mulla oli vastuu vauvasta ja kodista sekä osasta rakennushommia, lähinnä organisoinnista. Kun kuopus teki tuloaan etuajassa, jäi mies kylmiltään yksin vastuuseen kaikesta. Ja osasi :) Kuopuksen hoitoon mies osallistui paljon ja ihan oma-alotteisesti. Kun olin töissä puoli vuotta, mies otti vastuuta kuskauksista, kipeiden lasten hoidosta ja vietti se niiden kanssa kolme viikkoa kesälomaa kun mä olin töissä... Ei se kaikkea muista (likavaipat / vaatteet jäi välillä päikkyyn, retkeltä unohtuu eväät jne), ei ole niin rutiineihin tottunut kuin minä, mutta so not. Hän tekee asiat omalla tavallaan, minä omallani eikä kumpikaan tapa ole ainoa oikea. Nyt kun taas olen kotona, suurimman osan metatyöstä teen minä. Oikeastaan tulen jatkossakin tekemään vaikka olisin töissä. Minä olen meistä se järjestelmällinen tyyppi, joka muistaa kaiken ilman kalenteriakin, mies taas on erittäin epäjärjestelmällinen ja unohtaa kaiken, vaikka kuinka olisi kalenterivaraus... Jos joku asia tulee toiselle luonnostaan eikä stressaa, miksi väkisin jakaa tasan? Ja joo, mies hoitaa pääosin auto- ja tietokonehommat, koska osaa. Mä hoidan ruokahuollon (Kauppakassi-palvelu rocks!) ja pyykkihuollon ja vaatehankinnat, koska haluan. Mies hoitaa takan- ja saunanlämmityksen puiden roudaamisineen, koska haluaa. Ja kesällä pihahommista pääosa on miehen heiniä, koska haluaa... Hommat menee enempi vähempi tasan sen mukaan mitä kukin haluaa tai osaa paremmin tehä.

    Mutta siis vielä kerran, she's back, yei!

    VastaaPoista
  7. Moikka moi Lintunen!
    Teillä on ollut kunnon rutistus, talon rakennus ja vauva! Meillä tuntui ihan kyllin haastavalta aikanaan, kun Juhannuspoika tuli etuajassa ja uutta kämppää remontointiin (hyvin pintapuolisesti) ja vanhaa tyhjennettiin. Se on kyllä ihannetilanne, jos kumpikin voi tehdä niitä hommia, joita parhaiten osaa ja jotka itseä huvittaa eniten. Mun vanhemmat, jotka on olleet varmaan jossain määrin oman sukupolvensa roolien vankeja, oivalsi vasta eläkeiässä, että mieskin voi tehdä ruokaa. Ja siitä pitäen mun isä on tehnyt heille kaikki ruuat (mikä on suuri onni, koska mun äiti on ruuanlaittajana jotain, mistä on lähes pakko kertoa vitsejä jälkikäteen, koska ne kolmen prossan fetakuutioista ja pakastepinaatista tehdyt mustanpuhuvat piirakat on jotain niin mykistävää) ja vaikka on edelleen keittiössä aika epävarma ja noudattaa reseptejä pilkuntarkkaan, tykkää hommasta selvästi enemmän kuin äiti.
    Mä juuri yksi päivä tunsin taas kerran syvää tyytyväisyyttä, että mun puolisoa kiinnostaa sellaiset supertylsät asiat kuin taloyhtiön hallituksessa oleminen ja tulevan hissiremontin suunnittelu. Ettei mun tartte!

    VastaaPoista
  8. Oih miksei tämä maailman täydellisin blogi enää päivity! Oon sitten viihdyttäny itseäni lukemalla vanhoja postauksiasi uudelleen. Nyt vuosi 2012 ja hyvät jutut!

    VastaaPoista
  9. Tätä metatyön ongelmaa on puitu erilaisissa naiskokoonpanoissa muun muassa kreikkalaisten siskojen kanssa. Ongelma on todellinen ja se on ikuinen ja tämä Olipa Kerran Toimitusjohtaja -saaga vain jatkuu ja yltää maailman laidoille. Olen ihan varma, että jossain Amazonin puhallusputki-ihmisten parissa sinisiä naamatatuointejaan kurtistelevat naiset pyörittävät silmiä samoille ongelmille. Ehkä eivät. Joskus huvittaisi ottaa loparit, mutta sitten maailma ehkä kaatuisi. Jos tämä vain on joku, jossa ollaa hyviä? Suunnittelu, verkostoituminen, yksityiskohtien sovittelu. Hmm...

    Siistii että päivität!

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!