sunnuntai, joulukuuta 26, 2010

Joulupukki puree ja lyö

No ei vaiskaan, pukkia ei näkynyt, mutta onneksi koneen kätköistä löytyi paras ja ainoa joululevy, Joulupukin juhannusyö! Useista joululauluista tulee surullinen tai jotenkin vieraantunut olo (kuten myös Lumiukko-animaatiosta, kieltäydyn katsomasta sitä koska en halua jouluna kelata mitään "hetken kestää elämä, sekin synkkää ja ikävää"-juttua), mutta MA Numminen ei ikinä petä. Joululauluista vielä sen verran, että tykkään kyllä kamalasti laulaa joululauluja ja vuotuinen Skypejoululaulu onkin yksi joulun ajan kohokohtia. Pitäisi muutenkin laulaa yhdessä enemmän, se on niin kivaa!

Joulu oli, tai on, jatkuuhan se vieläkin, oikein hauska! Olen ennenkin hehkuttanut, kuinka mahtavaan sukuun minut on naitu, hauskaan ja iloiseen. Tänä jouluna juhlittiin L:n tädin luona peräti 18 hengen voimin ja pitkä pöytä alkoi olla ääriään myöten täynnä. Jossain vaiheessa jättipöytään on pakko liittää jatkopala. Syötiin perinteisiä jouluruokia oikein viimeisen päälle, poksauteltiin paukkukarkkeja ja naurettiin, kuten aina. Lapset hulinoivat keskenään, Lipsi pisti tanssiksi kolmivuotiaan pikkuserkkunsa kanssa. Jännää tämäkin, ei siitä niin kauaa ole, kun suvun juhlat olivat aikuisten juhlia, nyt pikkuisia on kolme ja lisää tulossa. Lahjojen jakaminen sujui ripeämmin kuin ennen ja kaikki olivat ottaneet huomioon sen, että jokaisen nurkat pullistelevat tavaraa jo valmiiksi. Me saimme pääosin syötäviä ja juotavia lahjoja ja muuta luksus-kulutuskamaa sekä lahjakortin herkkukauppaan lastenhoitolupauksella. Mainio lahja! Lipsi sai, kuten pyydettiin, pääosin kirjoja sekä omilta vanhemmiltani kauniin puisen keinuhevosen (jota pitää kauheasti pelätä) ja piirtolevyn sekä aina mieluisia Duploja. Lipsi innostui piirtolevystä Tallinnan laivalla ja isäni päätteli heti, että semmoinen on hommattava.

Vältyimme varmaankin osin oman topakkuutemme takia karseilta ja mauttomilta ja lapsia aliarvioivilta krääsälahjoilta, joita on kyllä tuolla lelukaupoissa ihan järkyttävät määrät. Ällöönnyin taannoin nähdessäni Salamatkustajankin mainitseman Top Model -tavarasarjan, joka on suunnattu tytöille kuusivuotiaista eteenpäin ja jossa keekoilee epänormaalin laiha ja isotissinen blondibimbo, jonka rinnalla barbi näyttää naapurintädiltä. Tervettä naiskuvaa heti leikki-iästä asti! Meillekin on toki siunaantunut kaikkea rumaa ja juosten kustun oloista lastentarviketta, joista ykkösinhokkini on kallis ja äänekäs Fisher Pricen Learning Puppy (josta Lipsi tietysti tykkää, eh). Räikeä, meikatun näköinen, comic sans -fontilla kirjailtu iso ja painava koiran irvikuva, jota puristelemalla joutuu kuulemaan sietämättömän tekopirteällä äänellä laulettuja, huitaisten sovitettuja ja väärällä sävelmällä esitettyjä rallatuksia. Jenkkihenkiseen jeesustelutyyliin Pää Olkapää -lorusta on sensuroitu sana peppu. Saati sitten Vau-kirjan (johon minut väijytettiin liittymään ja josta eroaminen oli todella konstikasta) imelät kirjat, jotka on suomennettu vessareissun aikana (Konni, pieni koira ja vituilleen käännetyt lorut) ja joiden kurkistuslärpäkkeet jäävät taaperon käteen heti ensikoskemalla. Oma lukunsa ovat tietysti huonot lastenohjelmat: tökeröt 3D-animaatiot ja ontuvat juonet, jotka on kehitetty vain oheiskrääsän rihmankiertämäksi. Ja kun maailmahan on vielä täynnä hyvää ja kaunista lastentavaraa ja -kulttuuria, sitä löytää ihan menemällä Akateemiseen kirjakauppaan.

Jotta en kuulostaisi liian ylimieliseltä snobilta, jota ilmiselvästi jossain määrin olen, mainitsen, että meilläkin on ihan kauheasti muovikrääsää lattioilla. Teletappeja, barbapapoja, kiekkoja palloja nuppeja namikoita palikoita hantaakeja ja epämääräisiä asioita, joista ei yhtään voi tietää mihin niitä käytetään, mutta ne ovat epäilemättä osa jotain kallista ja monimutkaista lelua. Toisaalta meillä kuunnellaan vain hyvää lastenmusiikkia (Paukkumaissi!) ja pidetään kerran kuukaudessa leluinventaarioita, joissa osa leluista menee vähäksi aikaa kaappiin jäähylle. Itse asiassa olen nyt parhaillaankin pitämässä leluinventaariota, mutta joulukooma tekee toimistani hitaita ja Lipsin tarmokas "apu" hidastaa siivoustoimia merkittävästi.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010

Käsittämätön joulu on

Lipsi nukkuu kuumeisena hilluttuaan koko yön, joten käytän rauhaisaa aamuhetkeä bloggaukseen. Keitin juuri itselleni kahvia käyttämällä suodatinpussina kestovaippoihin laitettavaa riisipaperia, hyvin toimi.

Joulukin on ihan kohta. Paketoin eilen illalla lahjoja kunnes väsähdin kesken, nyt ruokapöydällä odottaa puolivalmis pakettikasa. Ihmeellisesti noita lahjoja on kertynyt, vaikka sopimusta ähkyttömästä ja lahjattomasta joulusta on yritetty solmia suvun kanssa. Tästä vähälahjaisemman joulun pyrkimyksestä nousi kohu, joka ylitti kyllä kaikki odotukseni. Loukkaannuttiin oikein kunnolla, luvan kanssa, vedottiin siihen että "olemme siis loukanneet teitä vuodesta toiseen antamalla lahjan" ja muuta sen sorttista lapsellisuutta, että oma hermo meinasi mennä. Ärsyttävintä on, että suuri enemmistö kannattaa lahjatonta joulua, mutta nyt mennään vähemmistön ehdoilla, koska martsailun määrä kasvoi niin massiiviseksi. Monille ihmisille joulu tuntuu näyttäytyvän hysteerisenä perinteidenvaalimisen tapahtumana, jossa kinkusta unohtuneet neilikat romahduttavat kaiken ja sitten itketään ja riidellään. Jopa se, että lahjattomuuteen sitoutuneet ihmiset sopivat asiasta keskenään, tuntuu loukkaavan ja järkyttävän jouluperinteitä. Jos jotain perustelua tässä maailmassa vieroksun, on se konservatiivinen "näin on aina tehty" ja "ei kuulu tapoihin". Se ei ole oikea perustelu, vaikka Päivi Räsänen niin kuvitteleekin.

On meidänkin perheessä jouluperinteitä ollut, mutta ei mitään kovin lukkoonlyötyjä. Menimme aika monta vuotta aatoksi satakuntaan mummolaan, jossa setäni toimi joulupukkina ja vähintäänkin originelli pieni isänpuolen sukuni kokoontui yhteiselle aterialle. Olin ainoa lapsi koko joukossa (näin aikuisena olen alkanut uumoilla, että minulla oli osittain melko yksinäinen ja surumielinen lapsuus: perhe oli epäsosiaalinen ja suku pieni ja murjottava. Ilmankos rakastan nykyään seuraa ja isoja ihmisjoukkoja, lasten hilluntaa ja suvun yhteisiä punkkubileitä, ovathan ne aivan toista kuin oma, käpertynyt kokemus sukusosiaalisuudesta) ja sain aina paljon lahjoja, joista en tosin tässä kohtaa muista yhtäkään. Meillä tehtiin laatikot ja piparit, mutta äiti ei ole koskaan ollut mikään keittiöihminen, joten perinneruuat tehtiin varmaankin enemmän jonkinlaisen sosiaalisen pakon sanelemana. Uskonnottomana perheenä Jeesus ei seikkaillut joulussamme ollenkaan, mutta koska olin paljon esiintyvällä musiikkiluokalla, esiinnyimme joka vuosi joulukirkossa. Porvoon tuomiokirkko edustaa minulle edelleen joulufiiliksen huipentumaa, kynttilät ja lumi ja kirkkaat lapsenäänet joululauluja laulamassa.

Kun vietimme jouluja L:n kanssa kahdestaan, keskityimme lähinnä hyviin jouluruokiin ja yleiseen möllötykseen. Lahjoja annamme tasan yhdet, ei tunnu järkevältä tuhlata yhteistalouden rahoja johonkin isoon yllätykseen, yleensä tässä iässä osataan hankkia tarpeelliset ja mieluiset parhaiten itse. Lipsille meillä ei ole lahjaa, se tulee hukkumaan niihin muutenkin. Nyt joulunvietossa tuntuu olevan enemmän mieltä kuin pari vuotta sitten. Toissa jouluna olin paniikkisen alkuraskaana ja pelkäsin hysteerisesti keskenmenoa (oli sellaisia oireita), sitä edeltävänä jouluna olimme juuri lähdössä Kuubaan eikä jouluvarustelulle ollut oikein aikaa. Sitä edeltävänä jouluna olin maassa duunittomuuden ja kipeyden takia. Lapsiperhejoulu tuntuu ihan erilaiselta juhlalta.

Odotan kyllä innolla sukujoulua. On ihan mahtavaa istua pitkän pöydän ääressä isolla porukalla syömässä porkkanalaatikkoa ja hihittää puujalkavitseille. Ehkä pääsemme joulusaunaankin, tai sitten aattoaamuna voisi organisoitua jollain porukalla Arlaan?