perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Sanoja

Löysin Pagisijalta kivan sanameemin joka on vähän kuin jatkoa jollekin taannoiselle kirjoitukselleni, jossa mietiskelin lempisanaani.

Viisi suomenkielistä lempisanaani:


Lokki, levoton, lippu, laulu, villiviini

Mielestäni äänteellisesti kaunein suomen kielen sana:


Valtamerilaiva. Ihana sana. Sanana ja merkitykseltään, kylmät väreet.

Viisi sanaa, joita tulen eniten käyttäneeksi arjessa:

Pus puu, voohi, tuu, misse massinen, saatana

Sanonta, sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten:

Sinä muutat kaiken, vaan et yksinään. Kaikki mottoni, siguni ja peukkusääntöni taitavat olla onelinereita työväenlauluista, auh.

Viisi suomenkielistä sanaa, joita inhoan eniten:

Paituli, vaavi, näkäräinen, tahtotila (sitä kuulee aika usein), äippä

Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta:

Aamun torkku, illan virkku, se tapa talon hävittää. Sanonta on ihan aanuksesta ja halveeraa meitä iltaihmisiä. Etenkin kun uskon rytmin olevan aika perustavanlaatuinen osa ihmisen koko olemassaoloa, iltaihmisestä ei saa aamuihmistä pitkälläkään kyykyttämisellä ja pakottamisella. Onneksi yleinen mentaliteetti on jo alkanut tunnustaa, että aika harvan meistä täytyy nykyään nousta aamulypsylle.

Sana, jonka haluaisin kuulla useammin:
Solidaarisuus.

Viimeisin nykykielen sana, jonka olen oppinut:


Koululaismaila. Opin sen yhdestä jutusta jota taitan. Sana herätti minussa suurta hilpeyttä, visioin heti natsihtavan opettajan, joka pistää jättiläismäisellä, takimmaiseen riviin ulettuvalla koululaismailalla mekkaloivat oppilaat kuriin.

3 kommenttia:

  1. Paituli!

    :D

    Se On kamala.

    Vii

    VastaaPoista
  2. Joo, se on sit kauhee! Ja myös merkitykseltään kauhee, sellainen polviin ulottuva jättipaita, jossa on palmunkuva, ja jota pidetään pyöräilysortsien kanssa <3 <3

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5:11 ip.

    Hei tää on ältsin hyvä. Vohkin plogiini, kiits.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!