lauantaina, toukokuuta 22, 2010

Imetystä, julkista ja yksityistä

Nyt kun Lipsi on vinhasti konttaava ja ilman tukea seisova, ensimmäisen hampaansakin kasvattanut yhdeksänkuinen, olen alkanut makustella imetyksen lopettamista. Imetys sujui meillä loppujen lopuksi tosi hyvin, vaikka alussa oli kaikenlaista takkuamista: Liian hidasta painonnousua ja sen aiheuttamia kontrolleja, rintakumin kanssa räpeltämistä, rintaraivarikausi, alkuaikojen syyllisyys siitä, etten "pystynyt" ikinä täysimettämään. Nyt pidän asiaa siunauksena ja toivoisin erittäin lämpimästi, että imetysaktivistit ja -valistajat painottaisivat vielä nykyistäkin enemmän, että *kaikki imetys on hyvästä*, ei siis pelkkä kuuden kuukauden täysimetys. Minua harmitti ja suututti moneen kertaan, kun etsin tietoa korvikkeista, oletettiin jokaisessa laskelmassa ja infolappusessa, että vauva on JOKO täysimetyksellä TAI täysin pulloruokittu. Ja näinhän ei useinkaan ole! Huomattavan moni tuntemistani äideistä on "osittaisimettänyt" (vaikka tuokin termi on minusta vähän niputtava), antanut lapselle pääosin rintaa ja sitten lisäksi korviketta. Ja puhe siitä, ettei lapsen kanssa muka voisi olla lähellä pulloruokkiessa on ihan paskapuhetta (ja ohjeet siitä, miten lasta pitäisi pidellä tiiviissä ihokontaktissa pulloruokkiessa tuntuvat myös silkalta vittuilulta: MITEN MUUTEN pikkuvauvaa muka ruokitaan kuin sylissä, tekevätkö jotkut kenties niin, että vauva makaa sängyssä ja äiti ojentaa sille pulloa käsi pitkänä, pää inhosta pois käännettynä? Tuskin!). Pullottelussa kaikkein parasta oli se, että isäkin pääsi ruokkimaan vauvaa. L sanoi että yksi päivän parhaita hetkiä oli pullottaa aamu-uninen, lämpöinen vauva ennen töihinlähtöä.

Koska äitiyden mukana tuntuu tulevan aimo annos syyllisyytä ja sitä kautta kumpuavaa puolustautuvuutta, muistan muutaman kerran tuohtuneeni näissä imetyshommissa henkilökohtaisesti. Kun vein Lipsua lääkäriin ummetusvaivoissa, lääkäri sanoi "hyvä kun olet alkanut imettää häntä enemmän". En osannut sanoa siihen oikein mitään, eikä asia olisi oikeastaan selvittämisellä edes parantunut, mutta kysehän oli siitä, että ensimmäisellä lääkärikäynnillä (olemme käyneet Lipsun kanssa kolme kertaa yksityisellä melko lailla turhaan: onneksi on vauvavakuutus!) meillä oli käynnissä neuvolan määräämä aktiivinen painonlisäyskausi lisämaitoineen ja toisella käynnillä homma oli saatu tasaantumaan ja olin "melkein täysimetyksellä".

Julki-imetys on tietysti toinen tunteita ajoittain kuumentanut asia. Minä, kuten kaikki tuntemani ja lähes kaikki näkemäni äidit, olen diskreetti ja huomaavainen julki-imettäjä. Olen tätä diskreettiyden periaatetta noudattaen onnistunut silti imettämään kahviloissa, taidemuseoissa ja puistoissa. Ostin heti Lipsin synnyttyä pari-kolme imetyspaitaa, joista homma sujuu ilman sen suurempia exhibbailuja. Nykyään en jaksa käyttää niitä kolmea paitaa, joten tarvittaessa venytän kaula-aukkoa ja peitän rinnan yksinkertaisesti kädellä. Koska sekin on vähän naurettavaa, että imettäessä pitäisi teeskennellä tekevänsä jotain muuta (sitä kai näillä julki-imetyksen inhoajien ajamilla "huivipakoilla" ajetaan takaa). Tosin nyt julki-imetys on vähentynyt sitä kautta, että Lipsi huolii vihdoin kiinteitäkin ja tarjoilen sille erilaisia hedelmämössöjä aina kun vain voin, että tottumus kasvaisi. Nimittäin vielä vapun aikaan kiinteät upposivat todella nihkeästi ja aloin jo miettiä, huoliiko tuo ikinä muuta kuin tissiä, Nannia tai velliä? Mutta siis, tajuan nyt vielä vähemmän kuin ennen, mikä siinä julki-imetyksessä voi olla niin noloa? Istuessani taannoin aurinkoisessa ja lämpimässä Torkkelinpuistossa, ystävä säikähti pelkkää ajatusta, että imettäisin siinä penkillä. En viitsinyt alkaa vängätä (etenkin kun en ollut edes aikeissa imettää vaan lähteä kotiin antamaan tomaattipastaa, joka maistuakseen vaatii lämmityksen), mutta ihmettelin kyllä mielessäni, että olisiko nännin vilahdus oikeasti järkyttävämpää kuin kuseksinta, oksentelu ja naiminen, jota puistossa lämpiminä iltoina harjoitetaan? Mietin aina joskus, että onko imetyksen kiusaannuttavana kokemisessa mukana jotain yleisempääkin naiskehollisuuden ja sen verellis-lihallisuuden inhoa? En muista itsekään juuri sympanneeni julki-imettämistä ennen lapsen saamista (tai siis, ei minulla ollut asiaan mitään erityistä kantaa, mutta kaikki sellainen kotisynnytys-henkinen hippimäisen luomuileva emoideologia äklötti minua aiemmin). Olen tässä imetystaipaleen aikana myös tajunnut sen, että vaikka omaan kehoon on varsin tyytymätön, ei omaa kehoa enää mitenkään voi vihata ja inhota, koska se on kantanut yhdeksän kuukautta elämää ja vielä ruokkinut sitä toiset yhdeksän kuukautta. Tiedän, että "luonnollisuudesta" puhuttaessa mennään aina vaarallisille vesille, mutta on kieltämättä niin, että oma keho on toteuttanut nyt kertaalleen ominaistyypilleen hyvin luonnollisen ja tärkeän tehtävän: jälkeläisen saattamisen maailmaan. Ja sitä kautta itseä kohtaan on luontevasti jotenkin armollisempi.

Kaikesta imetyksen ihanuudesta ja helppoudesta (etenkin jälkimmäisestä: en imetä ideologisista syistä vaan koska olen laiska ja helppouden nimeen vannova äiti. Samasta syystä en käytä kantoliinaa: sen sitominen on liian vaikeaa, kantoreppu on tuhat kertaa helpompi. Äitiys on raskasta työtä ja kaikki helpotukset otetaan ilolla vastaan.) huolimatta haluaisin jo pikku hiljaa lopettaa. Olen laittanut lopulliseksi etapiksi vuoden iän, jos vieroitus onnistuu sitä ennen, hyvä. Olen väsynyt heräämään kolme viiva kuusi kertaa yössä, en tykkää nukkua perhepedissä (nukumme siinäkin pelkkää laiskuuttani: vauvaa on helpompi pitää vieressä syömässä kuin laskea-nostaa-laskea sitä sänkyyn. En henkilökohtaisesti usko varhaisen vuorovaikutuksen vonksahtavan mihinkään suuntaan, nukkui vauva umpiunensa sitten omassa sängyssään tai vanhempiensa vieressä ja olen muutenkin vankka unirauhan kannattaja. Inhoan esimerkiksi kaikkea unista nuhjaamista ja hinkkaamista toisen (aikuisen) vieressä; en saa unta jos minuun liimaudutaan kiinni. Hereillä tapahtuva hellyys onkin sitten ihan eri asia) ja Lipsin imu on niin kova, että rintani kipeytyvät imetyksestä aina ajoittain. Tärkein lopetussyy on kuitenkin ihan muualla: Libidoni on ollut suhteellisen lamaantunut siitä lähtien, kun imetys alkoi. Tämähän on tietenkin luonnollista: ei naiskehon kannata haluta seksiä, kun sillä on avuton jälkeläinen ruokittavanaan (tämän takia lakkasin myös fantasioimasta pikaraskautumisesta uudelleen: jos kehoni kertoo minulle, että nyt on aika imettää, keho on varmasti oikeassa. Ja tällä hetkellä koko raskautumisen himo on painunut jonnekin aika syvälle enkä tykkää pallotella vielä mitään "pikkukakkos"ajatuksia, etenkin kun nämä lapsensaantiasiat ovat korkeemmas kädes: olen onnellinen jos pystymme saamaan vielä toisenkin lapsen, mutta en todellakaan suhtaudu asiaan itsestäänselvyytenä, kuten en mihinkään muuhunkaan tässä maailmassa). No niin, takaisin siihen libidoon. Ihmettelen, ettei katoavista seksihimoista puhuta enempää imetyksen yhteydessä? Miksei? Onko kyse siitä, ettei äidin edes kuulu haluta seksiä, tai että seksi on naiselle lopultakin väkisin nielty lääke ja synnyttänyt nainen on "jo hoitanut seksivelvollisuutensa" eli saanut vauvan? Koska kyllä se järisyttää identiteettiä aika massiivisella tavalla, jos on tottunut murrosikäisestä asti seksuaalisen halukkuuden olemassaoloon, tuntuu jotenkin amputoidulta, kun halua ei äkkiä olekaan. Ja kohdallani on kyse nimenmaan aivokemiasta eikä esimerkiksi siitä, että muuttunut keho tai alarekisteri vaikeuttaisi sänkypuuhia tai "äidin rooli" tekisi olosta jotenkin erilaisen. Eikä seksi ole esimerkiksi sattunut missään vaiheessa ja fysiikka kykenee nautintoon siinä kuin ennenkin. Ja yläpääkin on mukana sitten kun päästään asiaan, mutta en juurikaan ajattele seksiä arkielämässä. Voi olla, että jonkun toisen naisen libido on tällainen aina, mutta itselle nykytila tuntuu siltä, kuin vaimennuspedaali olisi jäänyt päälle. Olen päättäväisesti myös torjunut tätä oloani ja pitänyt mielessä, että jos seksielämä kuihtuu, kuihtuu parisuhteesta jotain aivan erityistä (se syy, miksi ollaan alunperin menty yhteen, osittain). Kuulun muutenkin siihen koulukuntaan joka uskoo, että kannattaa "antaa" silloinkin kun ei niin hirveästi tee mieli: yleensä antaminen muuttuu myös saamiseksi ja juuri seksuaalisuuteen kertyy valtavan helposti erilaisia möykkyjä, jos sitä ei vaali (tarkoitan tällä antamis-jutulla tietysti ihmissuhdetta, jossa vallitsee luottamus ja rakkaus, en tietenkään sitä, että pitäisi antaa kaikille noin ylipäätään, vaikka itseä ei haluttaisi). Haluaisin myös rintani takaisin: vaikka niistä ei ikinä tule samanlaisia, tuntoherkkyys on melko lailla kadonnut, olisi mukavaa nähdä ne muunakin kuin lapsen ruokintavälineinä.

En vain ihan tiedä, miten se imetyksen lopettaminen sitten sujuu. Päiväimetyksiä on helppoa korvata vähitellen kiinteillä aterioilla, mutta maidontuotantoni on vielä sen verran suurta, että rintani pakkautuvat aika täyteen, jos en moneen tuntiin imetä. Öisin sitä tisitystä sitten piisaakin: Lipsi alkoi hylkiä tuttia kun ensimmäinen hammas punkesi leuasta ulos ja nyt öisen rähinän rauhoittaa vain tissi. Tai siis tissi on se helpoin keino: voisin tietysti seistä selkä kyyryssä, lopen väsyneenä pinnasängyn ääressä ja silitellä raivoavaa vauvaa, mutta en öisin jaksa yhtään mitään, paitsi maata. Tietysti tällainen aktiivinen tassuttelu kantaisi piankin hedelmää, mutta vähän silti hirvittää. No, ainakin ensi yö on turvattu: olemme sopineet, että saan nukkua koko yön (patjalla olkkarissa) ja L hoitaa Lipsiä ja yrittää mahdollisuuksien mukaan tarjota räyhään muuta kuin maitoa.

13 kommenttia:

  1. Voi että tekis taas mieli siteerata joka toista lausetta ja sanoa, että samaa mieltä. Seksistä, tisseistä, yöheräilystä, julki-imettämisestä...

    Pakko myöntää, että minusta on tullut tisseineni aika julkea. Eikä nää hämäläiset ole ainkaan vielä tulleet protestoimaan. Lapsen nälkä aiheuttaa aika suoraviivauisen maidonpakkautumis-syöttämisreaktion ja IHAN SAMA, onko joku siitä jotain mieltä. Toki toimin niin, että rinta ei repsota paljaana. Tai jos se on pakko tehdä, niin käännän maailmalle selkäpuolen.

    Pikkis syö edelleen kahden tunnin välein, tosin eka pätkä on saatu ukkelia kääntämällä venymään kahteen ja puoleen - jopa kolmeen tuntiin. Tuntuu hyvältä kuulla, että heräät yöllä kolmesta kuuteen kertaan. Niin määki. Perhepeti palvelee ennen kaikkea mun mukavuuttani. En millään imettää öisin istuallani.

    VastaaPoista
  2. Rynnin taas tänne jakelemaan omia imetyskokemuksia. Nää ei ole siis mitään ehdotuksia tai neuvoja. Musta itestäni on aina huippukiinnostavaa kuulla, miten hommat toisilla menee, joten sit aina itekin olen suuna päänä.

    Mua rupesi imettäminen kyllästyttämään just kans noilla main, kun lapsi oli about yhdeksän kuukautta. Kiinteät tai mikään muukaan ei oikeastaan juur kelvanneet, ja aloin olla kyllästynyt meijerinä olemiseen. Mut pullo ei kelvannut myöskään, joten siinäpä sit kärvistelin. Yhtäkkiä ruuat alkoikin sitten upota ja imetystä pystyi vähentämään sen myötä reilusti. Silloin palasi yhtäkkiä myös seksihalut, kuukautiset ynnä muut, vaikka imetin siis edelleen muutaman kerran päivässä. Kokonaan lopetin imetyksen reilu viikko sitten, kun laps oli jo yli kuusitoista kuukautta. Siinä vaiheessa oltiin menty jo tosi pitkään vaan yhdellä imetyksellä, joka sekin alkoi pikku hiljaa jurppia, mut en halunnut aiheuttaa lisämuutoksia, kun oli hoitoonmenoa ynnä muuta. Aloin kumminkin loppua kohden havaita, että laps ei ollut enää ihan niin motivoitunut siihen imemishommaan kuin aina ennen, ja lopetus sujui sit ihan suit ja sait.

    Nukkumishommissa meillä autuuden ovat tuoneet (haiseva) unirätti ja etusormen imeminen, joista varsinkin jälkimmäinen on kai virallisesti perkeleestä, mutta meille ihan taivaallinen juttu. Mut unenlahjat on lapsella keskimääräistä paremmat muutenkin, eli sikäli ollaan päästy helpolla.

    VastaaPoista
  3. Hei, meillä on myös otettu unirätti käyttöön. Nupsulle maistuu edelleen tutti, mutta mun mutsi vinkkasi tuosta unirättijutusta. Mä koklasin ja huomasin, että vaavi näprää unirättiä (a.k.a pularättiä) tyytyväisenä ja se on aina yön aikana siirtynyt kädestä toiseen jne. Sama taktiikka päikkäreillä. Mä jotenkin kelasin sen niin, että kun poika jossain vaiheessa joutuu siitä tutista luopumaan, ja se tulee olemaan kova paikka koska muksu syö sitä ihan tosissaan ja melkein koko ajan (tosin nykyään nappaan lupsun veks, jos ei ole paha mieli), joten vieroitusvaiheessa tämä unirätti voi olla aika hyväkin juttu!

    Ja mitä tohon muuhun tulee: samaa mieltä. Kaikesta. Tosin mun tisitykset loppui jo kk sitten, mutta seksielämä loistaa poissaolollaan. Kuollutta seksielämää ei olekaan ihan helppo elvyttää, vaikka tekisi mielikin. Se on ikään kuin tapa jo, että sängyssä vaan nukutaan. Vittu, sille asialle on tehtävä aika vikkelästi jotain! Huomaan katselevani kaikkia nuoria pareja ihan kateellisena ja kuvittelen niille kaikille kiihkeän seksielämän, romanttisia yhteisiltoja jne... Hehe.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tässä oli hieno ja avoin kirjoitus! Itseäni joskus oikein SUUTUTTAA lapsen saaneiden naisten puolesta, kun kuulen kaikenlaista juttua.. Esim: yksi ystäväni sai lapsen. Sitten he säädetyn ajan kuluttua oli yhdynnässä ja tällä ystävälläni oli kipuja. Ja sitten taas, jo pitemmän ajan päästä. Tämä nainen oli puhunut asiasta neuvolassa ja se neuvolan KOTKA [sellainen aika vanha terkkari joka muutenkin oli kai koko ajan oli jotenkin kauhean kielteinen] oli vähän niin kuin suoraan sanonut, että tässä luulisi nyt olevan muutakin mietittävää kuin tuollaiset [seksi]jutut. Kaveri sanoi että hänelle jäi paha maku suuhun, koska tuli sellainen tunne kuin olisi joku NYMFO tai pervo. Vauvan pitäisi 'riittää', eikä seksiä pitäisi ajatella.

    Lääkäri oli sitten tutkinut tämän naisen ja vaikka asenne oli ollut parempi kuin terkkarin, niin silti hänen mielestään lääkäri otti asian liikaa sellaisena 'no, olet saanut lapsen ja kipu kuuluu asiaan, kestä nyt vaan'-juttuna.

    Tuntuu tosiaan kuin joidenkin mielestä seksi olisi edelleenkin VAIN vauvan saamista varten. Ja kun vauva on saatu niin sitten voidaankin seksihommat unohtaa, kunnes on aika saada nro 2. ;) Muu on riettautta. Oikeastaan tässä seksiasiassa on paljon samaa kuin vanhempien alkoholinkäytössä: siinäkin alkavat päteä ihan uudet lait sen jälkeen kun olet lisääntynyt. Tai siltä ainakin tuntuu, tai sitä ovat lisääntyneet itse puhuneet. Isiä tämä EI koske, mutta äitejä kyllä. Kohtuukäytön rajat tuntuvat kutistuvan vanhemmilla.

    Mun mielestä on hyvä, jos esiin astuu rohkeita ja sellaisia KOKONAISIA naisia, esim. kuten itse tässä postauksessa teet! Ei ole paha asia haluta seksiä.

    Tuo imetyspakko muuten kanssa joskus häiritsee mua! Kuinka ihmisiä syyllistetään, vaikka kaikki eivät oikeasti VOI imettää niin kuin 'pitäisi'. Joskus tuntuu vaan kuin vauvan saaneen ihmisen ruumis ei enää kuuluisi hänelle ITSELLEEN ollenkaan. Sillä on monta omijaa! :(

    VastaaPoista
  6. Jenni, jeh, ihansama-keloja mullakin on ollut jo pitkään. Että jos joku nyt ihan vakavissaan kuuntelisi mieluummin nälissään ränkkäävää ja lopulta ulvovaa pienokaista tai sitten saastuttaisi verkkokalvonsa mahdollisella nänninvilauksella, niin aika kreisi tyyppi täytyis olla. Ja sit sellanen, joka on sitä mieltä, ettei imeväistä saa roudata ihmisten ilmoille ylipäätään, on kans aika kreisi. Että jos sitä argumenttia niinku käyttäis julki-imetyskritiikissä. Pitkästä uimahalliharrastuksesta on muuten ollut paljon hyötyä oman häveliäisyyden selättämisessä: kun on tottunut näkemään eri kokoisia ja ikäisiä tissejä väh. kerran viikossa, ei oma paljastelu juur jaksa nolottaa.

    Pulla, kuulostaa hyvältä! Tuollaista imetystä olisin valmis jatkamaan vaikka kuinka kauan (tai siis yli vuotiaaksi :), jos libido, kuukautiskierto ja muu vastaava palaisi normiksi. Ihme touhua kyllä tääkin, että menkkoja voi olla ikävä, mutta niin vaan on: kun ensin oli 7 vuotta ehkäisyn takia menkaton ja sitten paksuna 9 kuukautta ja nyt imettää, on tipahtanut ihan kokonaan uusimmista tilketrendeistä. Kuukuppia en tule kyllä hommaamaan ikinä (en usko että episiotomian jälkeen tuntuisi kovinkaan kivalta) mutta nykyään on kaiken maailman ekositeitä, jotka näyttävät melkein yhtä veikeiltä kuin kestovaipat :D

    Pulla ja Gata, meillä on ollut eräänlainen unirätti jo pari kuukautta, herra Uni Koiranen, joka on siis samaan aikaan pieni rätti ja koiralelu. Se tuntuu tuovan lohtua, mutta olen ajatellut että unirätti voisi olla isompikin. Karibiassa ollessa Lipsi nukahti sängylle aivan epähuomiossa hipelöityään fleeceistä kylpyviittaa. Viitassa on harmillisesti juuri henkitorven kokoisia pampuloita, joten sen antaminen yöksi vähän arvelluttaa... ehkä voisin duunata pallerolle jonkun ison fleecepalan hiplattavaksi öisin?

    Monet tutut äidit, joilla on vähän vanhempia lapsia, on vakuuttaneet että kyllä se sexuaalielämä sitten palaa raiteilleen, erilaisena ehkä, mutta kuitenkin :)

    Suklis, aargh, ompa rasittava neuvolakotka ollut! Meillä perhevalmennuksessa painotettiin aika paljon seksielämän tärkeyttä ilmeisesti siksi, että niin moni pikkulapsiperhe eroaa just vauvavuoden aikana. Mutta se painotus oli jotenkin hassua: puhuttiin että seksin voi ikäänkuin korvata halimisella ja vauvan sydänäänten kuuntelulla... ja että miesten pitää nyt vaan kestää, kun naiset ovat turvonneita psykopaatteja raskaana. Ja sama sitten synnytyksen jälkeen lantionpohjatreeneistä valistettaessa: uskaliain läppä oli, että "teidän miehetkin tykkää kun lantionpohja on tiukkana." Ai miehet, no entäs me itte?

    VastaaPoista
  7. Ajatus imettämisestä jotenkin ällöttää. Mitä todennäköisimmin ja toivottavasti se on edessä... mutta ällöttää silti ajatuskin siitä. Tämä ällötys ainoastaan silloin, kun kuvittelen pienen nyytin roikkumaan omaan rintaani. Muiden tekemänä se näyttää ihastuttavalle ja olen aina ihmetellyt miten joku voi protestoida sitä, että äiti syöttää lastaan julkisella paikalla (mielummin näen lapsen syömässä, kuin huutamassa nälkäänsä). Itse en näe sitä eroottisena toimintona (mielestäni ja korostan sanaa mielestäni, niiden, jotka pitävät imettämistä julkisilla paikolla paheksuttavana on jollakin tavalla koettavana se eroottisena...), vaan lähinnä yhden pienen ihmisen ruokkimisena. Eihän siinä muutenkaan mutsi iske daisareita pöytään koko kansan nähtäväksi, vaan homma (ainakin omien havaintojeni mukaan) hoidetaan hienovaraisesti.

    Mitä tulee tuohon seksihaluttomuuteen... shit. Mikäli näin tapahtuu, mulla taitaa mennä koko identiteetti, itsetuntemus ja kaikki muu mahdollinen uusiksi.
    Pitäishän sitä nyt edes välillä haluta vähän melaa mekkoon:)
    Taas kerran voin vaan kysyä, että mihin mä olenkaan itseni laittanut...

    VastaaPoista
  8. Unirätti - check.

    Puhutaanpa seksistä (tyyiin Uma Aaltonen)! Hyvä, että voi olla sitä mieltä, että seksiä ei juuri nyt tarvitse haluta. Mutta olen kyllä Lupiinin kanssa siinä asiassa samaa mieltä, että ilman suurta hyrinääkin voi lähteä mukaan ja useinmiten aloitettuaan seksi on vähintään ok. On varmaankin helpompaa koettaa pitää yllä edes jonkinlaista seksielämää kuin aloittaa se uudestaan esim. 16 kuukauden täysseisauksen jälkeen...

    VastaaPoista
  9. Olga, näin olen itsekin tulkinnut, että julki-imettäminen koetaan nimen omaan rivoksi. Ja se on aika hassua koska mihin sen rajan sitten vetää: pelkästään lapsen ulkoilutus on rivoa, koska lapsen olemassaolo on useimmiten todiste siitä, että on harrastettu seksiä.

    Seksi on vähän kuten liikunta: jos ei aina aloittaessaan niin huvitakaan niin ainakin lopettaessa on hyvä mieli että rupesi :) Ja samalla tavalla zyykkiselle hyvinvoinnille tärkeää, sellanen ylläpito. Mutta samalla olisi tärkeää olla laskematta, ettei tule sellaista *voi kauheaa, ei olla oltu puoleentoista viikkoon*, laskeminen ja vertailu on lyhin tie helvettiin, sanovat viisaat.

    VastaaPoista
  10. Joo, neuvolan kiinnostus äitiin lopahti jotakuinkin noihin ekoihin, kriittisiin kuukausiin, vaikka ainakin itsellä kävi niin, että ekat kolme kuukautta tuli öpellettyä ihan oksitosiinipöllyissä, vähät unet riittivät ja siinä sivussa tuli esimerkiksi leivottua ja säilöttyä ja muuta kotirouvamaista. Univaje alkaa painaa kehoa ja mieltä viiveellä. Jännä tieto toi iho-oireilu, mulle on palanneet ns menkkafinnit, vaikka menkkoja ei vielä näykään.

    Mua on ärsyttänyt imetyshaluttomuuden leimaaminen psyykkiseksi jutuksi, kun kyse on kuitenkin ainakin kohdallani ihan selkeästi aivokemiasta. Jos kyse olisi vain psyykkisestä tilasta, olisi sitä varmaan ollut haluton jo raskaana? Ja sitten on näitä ihme neuvojia, jotka kehoittaa "kokeilemaan kakkosta" lääkkeenä synnytyksen jälkeisiin seksuaaliongelmiin. Ihan kuin nainen olisi mennyt venyttämään tavaransa ihan kiusallaan ja häpeäisi itsekin asiaintilaa niin, että ei haluaisi enää sänkyhommia ja ongelma ratkeaisi tiukemman paikan käyttämisellä... erityisen mukava idea naisille, joille on episiotomian sivutuotteena katkennut esim sulkijalihas.

    Jep, monien vauvakäytänteiden, joita ennen omaa lasta piti hiukan osoittelevana peikkomutsitouhuna, on havainnut nyt pohjautuvan helppoudelle ja mukavuudelle. Kuten nyt vaikka imetyksen tai perhepedin.

    VastaaPoista
  11. Löysinpä tämän huippupohdinnan hieman myöhässä, mutta pakko on silti osallistua hyvään keskusteluun.

    Ensinnäkin tosi hyviä kommentteja imetyksestä, seksistä jne.

    Toi julki-imettäminen onkin jännä juttu. Meillä on nyt kohta 5 kk ja itseasiassa mä en ole imettänyt missään noista paikoista, joistas keskustelette. En siksi, että kokisin asian jotenkin rivoksi tai miettisin muiden mielipiteitä vaan siksi, että kun imetys oli alkuun niin takkuamista, suunnittelin menoni niin, että Tipu oli ruokittu ja tyytyväinen. Nykyään mulla on ollut pullo mukana ja se pääsääntöisesti kelpaa. Tämä siksi, että Tipu on reagoinut niin voimakkaasti tisutteluun vieraassa paikassa, etttä siitä on tullut farssi. Ehkä hän on vaistonnut mahdollisen jännittyneisyyteni. Mutta hitto vieköön, ylpeästi se pitäisi saada sentään tehdä!

    Mitä seksiin tulee niin seksistä raskauden jälkeen puhutaan kyllä ihan liian vähän. Mutta itselläni on ehkä hieman toisenlainen tilanne, vaikka lähtökohtaisesti olen ihan samaa mieltä tuosta "välillä nyt vaan kannattaa antaa" tilanteesta. Niin, se oma tilanne. Meikäläisellä on imetyksen aikana ihme kyllä ollut halut kunnossa ja asia mielessä, mutta tämä arki vaan tuppaa viemään ajan ja välillä voimat niin että haluista huolimatta ei vaan jaksa. Tai aika on kortilla tai paikka. No, sama tilanne kuitenkin lopputuloksena.

    Mutta tuo syyllistyminen, erityisesti pienokaisen ruokkimisesta eli tästä imetyksetä, on kyllä ihan käsittämättömän iso juttu. Meillä imetys ei tule kestämään kovin pitkään, nyt mennään siis viittä kuukautta. Yksinkertaisesti siitä syystä, että se on tasaantuneesta tilanteesta (rintakumit, huono kasvu, maidon tulon riittävyys jne) huolimatta jäänyt minulle jonkinlaiseksi traumaksi. Vaikka kaikki sujuukin nyt hyvin ja Tipu syö tissiä noin 5-6 krt/vrk. Pidän imettämisestä, mutta silti tilanne on jotenkin alitajuisesti aina stressaava. Joten olen ajatellut, että parempi lopettaa pikku hiljaa 6 kk jälkeen, että voin olla täysipainoisemmin tyytyväinen äiti sillä tavalla, ettei se stressaa itseäni liikaa. Koska ajattelen, että tyytyväinen ja rento äiti on paras äiti lapselleen, tuli maito mistä tahansa. Mutta arvatkaapa mitä on sanoa, että harkitsee imetyksen lopettamista noilla kuukausilla..

    VastaaPoista
  12. Mama M, olen tässä oman vauvataipaleen aikana oppinut, että pullon kelpaaminen on niin mieletön siunaus, että oksat pois! Lipsillehän pullo kelpasi ihan alusta asti, mutta moni ystävä on ollut aivan väistämättä eri tavalla sidottu lapseen silloinkin kun olisi *pakko* päästä pois, kun pullo ei vaan ole passannut. Meidän julki-imettely rintakumin kanssa oli kyllä aikamoista sähläystä, muistan aina vähän jännittäneeni julkisilla paikoilla, että mitä jos vauva alkaakin äyhätä nälkäänsä ja sitten pitää yrittää liimata se kumi paikalleen yhdellä kädellä ja pidellä lasta toisella... joskus se kumi tippuikin ja sitten laukattiin hiki otsalla helmeillen vessaan pesulle.

    Itse olen kanssa niillä linjoilla, että etenkin lapsen lähennellessä puolta vuotta, imetyksen lopettaminen ilman mitään niin erikoisia syitäkään on erittäin ja totaalisen OK. Tisityksen suurimmat hyödyt on saatu ja lapsihan alkaa muutenkin syödä kiinteitä. Meillä imetys jatkui ja jatkuu lähinnä siksi, että kun se alkoi sitten jossain vaiheessa sujua (lisämaidon turvin ja rintakumin jäätyä jotenkin puolivahingossa pois), sujuminen muuttui totaaliseksi helppoudeksi. Ja nyt imetän lähinnä laiskuuttani :D

    Mutta hitto näitä äitien iänikuisia syyllisyyksiä. Niille on kyllä aina jotenkin altis, vaikka kuinka yrittäisi kasvattaa itsetunnon panssaria ja hokea itselleen, että on riittävän hyvä äiti.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!