lauantaina, maaliskuuta 03, 2012

Juhlaviikko

Juhlaviikko lähenee loppuaan. Mies oli talvilomalla ja kaikki oli aivan eri tavalla kuin yleensä. Miehen loma alkoi pienellä reissulla kavereiden kanssa ja sillä aikaa harjoittelimme ystävän kanssa lauluja toisen ystävän polttareihin ja hääjuhliin. Koska polttarilaulut ovat niitä samoja joita omissani aikoinaan hoilattiin, eli Junnu Vainion isojen poikien lauluja, oppi Lipsikin taas pari uutta tuhmaa sanaa. Se osaa niitä kyllä jo ennestäänkin, koska en ole vieläkään saanut lopetettua kiroilua. Mielestäni väite siitä, että kiroilu köyhdyttäisi sanavarastoa, on ihan paskaa. Päin vastoin, kiroilu höystää puhetta tarvittaessa mehevästi. Mutta ehkei kaksivuotiaan suussa.

Alkuviikosta kävimme Juhannuspojan kanssa värikylvyssä. Se kiinnostui kovasti mustikoista ja puolukoista, maisteli ja litisteli. Päähän lätkähtänyt maissivellitippa aiheuttikin sitten kovan vääryydenkokemuksen pienelle ihmiselle, mutta papiljottien tutkailu pelasti pakkasen puolelle painuneen mielialan. Kuulemma papiljotit ovat loistavia vauvanleluja: turvallisia, kevyitä, pinottavia ja halpoja, ärsyttelevät sopivasti suuta ja kieltä ja kehittävät siten suun motoriikkaa. Kuulemma niitä käytetään esimerkiksi suu-kitalakihalkiolasten kuntoutuksessa. Aina oppii uutta. Ostin meille sitten kotiinkin mustikoita, mutta homma meni ihan suttaamiseksi. Juhannuspoika ei liikkuvaisuutensa vastapainona osaa edelleenkään istua (liittynee ennenaikaisuuteen, en ole huolissani) joten isossa syöttötuolissa etenkin sormiruokailu muuttuu nopeasti rähinäksi.

Tiistaina olikin sitten oikeastaan tämän lomaviikon huippukohta, minun ja miehen ensimmäinen humputtelureissu. Vanhempani tulivat vahtimaan lapsia ja me lähdimme kotikaupunginosaan hotelliin ja syömään. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä, oli kivaa. Ja ruoka oli hyvää, vaikka en arvostakaan sitä kun keskellä talvea laitetaan jälkiruokiin mansikoita, koska Epsanjasta lennätetyt, sisältä ihonväriset mansikat maistuvat vedeltä ja hötöltä. Skumppanjaakin kului ja join minibaarista yhden oluen. Olen 33-vuotiaaksi asti inhonnut olutta, mutta kun Juhannuspojan syntymän jälkeen kittasin saavikaupalla kotikaljaa edistääkseni maidontuloa (vaavihan ei alussa jaksanut syödä tissiä vaan minun piti pumpata kaikki maito, ja pumpulle heruminen on aina konstikkaampaa, plus oli kova helle) ja siinä sivussa huomasin tykkääväni ihan kalja-kaljastakin. Oh sitä seitinohutta hiprakkaa, joka pullollisesta olutta tulee, pitkän tauon jälkeen!

 Palatakseni talvilomaviikkoon, seuraavanakin päivänä juhlittiin. Rakas ystävä meni naimisiin karkauspäivänä ja kävimme hääillallisella fine dining -ravintolassa, taas ilman lapsia. Itse hääjuhla on viikon päästä (ja polttarit huomenna, hehhee), syömässä oli lähipiiri. Morsian oli kaunis kuin kielo sodanaikaisessa morsiuspuvussaan ja sulhanen viihdytti porukkaa kertomalla menneisyydestään teknopiireissä. Nauroin melkein pissat housuun, oli ihan mahtavaa istua syömässä ammattilaisen tekemiä ruokia ilman että kukaan heittää raivostuneena pastaa lattialle tai alkaa kirkua, kun maissinaksu menee väärään kurkkuun. Eikä tarvitse itse tiskata!

Tapasimme serkkuvauvaa, se on jo yli kuukauden ikäinen, jättiposkinen punapää. Hurmaavaa, että lähipiiriin syntyy pullerovauvoja, kun omat ovat enemmän mallia pulkannaru. Lipsin ravitsemuksen ihmeellisyyksiä on alettu selvitellä, sen kakka-asiat ovat edelleen ihan poskellaan. Ainakin verenkuva näytti hyvältä, ei ole anemiaa eikä allergia paljastu verikokeella. Epäilen silti, ettei lehmänmaito ole ainoa allergisoiva juttu, vaan on muutakin. No, aika näyttää ja onneksi on lapsivakuutus. Lipsi on noin muuten sairastellut hyvin vähän, vakuutuksesta ei olla saatu missään määrin "omia takaisin", mutta otimme sen silti Juhannuspojallekin, koska eihän näistä koskaan tiedä. Ja käytyäni kerran toteamassa, millaista härdelliä Lastenklinikan päivystyksessä on, turvaudun jatkossakin yksityiseen. Hyvinvointivaltion kannattajana ja veronmaksajana käyttäisin mielelläni julkisia terveyspalveluja, mutta jos ne ovat ihan paskoja, niin minkäs teet.

 Tänään tulee ystäviä blini-illastamaan ja huomenna juhlitaan polttareita. Juhlaviikko siis senkun jatkuu!

4 kommenttia:

  1. Lipsi Lipsukkainen voi vaan myös luonnostaankin olla hoikansorttinen. :) Ei hän välttämättä ole sairas. Vaikka itsehän te vanhemmat sen paremmin tiedätte, vanhemmat ovat ne PARHAAT asiantuntijat oman lapsen suhteen, sitä ei pidä unohtaa! Kannattaa näissä jutuissa seurata sitä sydämen ääntä.

    Oli muuten harmi, kun et päässyt äänestämään pressanvaalissa. :( Onneksi Haaviston tappio ei ollut yhdestä äänestä kiinni. Pystyn kuitenkin tosi hyvin samaistumaan tuohon pettymykseen, itsekin pelkäsin, että entäs jos juuri silloin sairastun vaikka FLUNSSAAN! :) Mä tosiaan YRITIN ainakin hillitä sellaista yltiöpäistä intoilua ja omasta mielestäni (?) onnistuinkin.. mutta myönnän, että tunsin aika karvaan pettymyksen kun katsoin Niinistön valtaanottoa telkkarista. :( Ei kiva.. :(

    Olen muuten kuullut tuon myös muilta, että olueeseen voi 'opetella', tai 'oppia'! :) Itse en ole.. olen kyllä sitä maistanut.. mikähän siinä on, ettei mene.. Mies on meillä oppinut POIS siitä, kun opiskeluaikoina yhden ainoan kerran joi kaljaa niin paljon, että oksensi! Sen jälkeen hän ei ole voinut juoda oltta, tai tuleepi.. OKSU! :) Hassua.

    VastaaPoista
  2. Juu, ei Lipsin paino ole vauva-ajan jälkeen huolettanut laisinkaan! Lipsi tulee selkeästi isänsä sukuun, pitkäraajaisia ja hoikkia ihmisiä. Vaikka inhoankin kaikkea paino-diskriminaatiota sydämeni pohjasta, ajattelen usein, että onnentyttö, luonnostaan solakka, toisin kuin äitinsä. Samalla inhoan itseäni, kun ajattelen näin. Olen aika tarkka siitä, ettei Lipsin ruumiinrakennetta kommentoida hänen kuultensa, etenkin tytöille nämä ovat kovin arkoja asioita. Muutenkin haluaisin, että Lipsiä kehuttaisiin hänen fiksuutensa, hauskuutensa ja iloisuutensa takia, eikä ulkonäön takia. Vaikka tietysti kihara tukka on niin lumoava, että sitä on mahdoton olla kommentoimatta :)

    VastaaPoista
  3. Oiih, kiharapää! :)

    -Kyllä olen samaa mieltä sun kanssasi, että olisi kiva jos tytölle ei kasvaisi mitään sellaisia ulkonäkötraumoja.. mutta ymmärrän myös sen helpotuksesi, kun hän on luonnostaan hoikka! Vaikka kuinka yrittäisi olla poliittisesti korrekti, niin onhan se vain niin, että monesti hoikilla/normaaleilla lapsilla ON parempi itsetunto. :( Koska lihavia kiusataan tai syrjitään. Se EI ole oikein, mutta tiedän myös että mun mielipiteestä huolimatta sellaista lasten maailmassa tapahtuu. Kurjaa! Emmekä me aikuiset ole aina parempia toistemme suhteen, johan sitä sanotaan, ettei pyöreä työllisty niin hyvin kuin hoikka jne. Voi tätä maailmaa!

    VastaaPoista
  4. Minä olen jo kuukauden-kaksi miettinyt, ettei sun blogiin ole tullut päivityksiä pitkään aikaa, ja ollut harmissani tästä. No nyt huomaan, etten vaan itse ollut osannut käyttää bloggeria ja olin muninut seurannan jotenkin v*lleen.

    AH! IHANA! Joku muukin tunnustaa, että niitä hiivatin kirosanoja pääsee, vaikka kuinka yrittäisi olla sanomatta ja että jopa jo se 2v. osaa niitä toistaa, vaikka ajatus kuinka kamalalta kuulostaakin!

    Täytyy muuten todeta tässä vielä, että pidän tavastasi kirjoittaa. Tarinasi soljuvat sujuvasti.

    ps. Hurahdapas kunnon skottilaiseen viskiin, niin yhtäkkiä huomaat tykkääväsi niistä erityisen (mahahappoisista) humalaisista oluista! Kaikkea sitä!

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!