torstaina, marraskuuta 15, 2012

Tunnustus

Jee, sain yhdeltä suosikkibloggaajaltani, Pihalla kotona-Liisalta tunnustuksen elikkä haasteen paljastaa itsestä kahdeksan faktaa. Koska olen bronkiittisena ihan jälkijunassa ja pihalla, laitan haasteen eteenpäin kahdeksalle bloggajalle ihan myöhässä ja olette varmaan ehtineet saada tämän muualtakin, mutta täältä kuitenkin pesöö: Sininen keskitie, Rouvan ruuhkavuodet, Sekavuustila, Going Inside, Leijonalapsen kanssa, Leopardikuningatar, Pudonneita omenoita ja Jenny from the Bush.

1. Olen vähän pakkomielteisen rakastunut Kallion kaupunginosaan. Tämä rakastuminen alkoi 12-vuotiaana, kun ystävän isoveli pääsi Kallion ilmaisutaidon lukioon ja menimme tämän ystävän kanssa sinne jonain esittelypäivänä. En kyllä yhtään muista, oliko jommankumman äiti mukana, vaikeaa uskoa että oma äitini olisi päästänyt minua noin nuorena eri paikkakunnalle bussilla, äiti oli aika huolehtivaa sorttia. No enivei, olin samantien ihan myyty Kallion lukioon (siellä oli eräskin tyttö jolla oli peppiletit ja niissä siniset tekoruusut) ja koko kaupunginosaan, korkeisiin ankariin kivitaloihin, porttikongeihin ja ratikoihin. Tämä rakkaus oli hyvin kestävää sorttia. Muutaman vuoden päästä aloitin itse Kallion lukiossa, muutin sitä myötä helsinkiin ja lukion kolmannella ihan koulun viereen silloisen poikaystäväni kanssa. Elelin Kalliossa yhdeksän vuotta muuttaakseni pariksi vuodeksi Espooseen (!) ja sieltä taas takaisin Kallioon, samalle kadulle kuin viimeksikin. Olen siis asunut Kalliossa melkein puolet elämästäni. Kaupunginosa on muuttunut koko ajan parempaan suuntaan (sitä mukaa kuin omakin tukariuteni on lisääntynyt), luomukahvilat ja sushiravintolat ja design-putiikit ovat ihan yhtä yleisiä kuin pullapuodit ja kirppikset 90-luvun laman aikaan. Emme nytkään asu kaukana Kalliosta, kävelymatkan päässä, ja kyllähän siellä tulee edelleen viikottain pyörittyä, leikkipuistoissa ja Hakiksen torilla.

2. Minä olen ainoa perheemme jäsen, jonka nimi ei ole tuplakonsonantti.

3. Roikun Facebookissa aika tosi paljon. Jotenkin se sopii mediana tällaiseen hyppelehtivään pikkulapsielämään. Onneksi minulla ei ole vielä älypuhelinta, koska sitten tekisin samaa myös ulkona. Nyt viihdytän itseäni lukemalla kirjoja tai lehtiä, jos puistossa ei satu olemaan juttuseuraa.

4. Olen kokenut harmin ohella vapautumista, kun esikoinen "pesi" iPadin eli "tappelin" pari viikkoa sitten niin, että se meni rikki. Olen peräti ihan lukenut kirjojakin sen jälkeen. Luen parhaillaan mainion osuvaa ja tarkkanäköistä esseekokoelmaa nimeltään Vapaa nainen törmää todellisuuteen, suosittelen kaikille!

5. En ole varsinaisesti mikään romantikko, vaikka pidänkin kauniista eleistä ja sopivan pienistä yllätyksistä. Esimerkiksi se, että mies toi minulle äsken Geishan kaupasta, kun olen kipeä, oli mukava romanttinen yllätys. Tai kun hän toissa jouluna antoi minulle bonus-lahjaksi (olin raskaana) korvakorut, vaikka varsinaiset lahjat oli vaihdettu jo kotona. Sen isommista romanttisista elkeistä en sitten riehannukaan ja temperamentiltani jossain määrin varautuneena ihmisenä pidän näitä salamarakkaus-jutskia ihan hämmentävinä, etenkin kun niitä tapahtuu aikuisille ihmisille jotka dumppaavat harmillisiksi käyneet eksänsä Kaikennielevän Tunteensa takia. Viittaan tällä Jungnerin pariskuntaan, joiden eroilmoitus aiheutti minussa akuutin "hähää"-reaktion. Joku siinä, että aikuiset ihmiset suunnilleen ronkkaavat toistensa genitaaleja teeveekameroiden edessä ja viittailevat jatkuvasti räjähtävän kiihkeään seksielämäänsä, vaan kertakaikkiaan ällöttää. Että miksi sitä rakastumista pitää niin hirveästi vakuutella? Siksikö, että oikeasti ei ollakaan ihan satavarmoja asiasta?

6. Olen kerran haastatellut Janina Frostellia yhteen suhteellisen laajalevikkiseen lehteen. En ole toimittaja enkä ole kirjoittanut juuri muita artikkeleita tuon kyseisen lisäksi. Se oli tosi absurdi kokemus, mutta Frostell oli oikein mukava ja maanläheinen tyyppi.

7. Osaan määritellä aika tarkkaan vanhempien asuinpaikan, sosiaaliluokan ja kiinnostuksenkohteet katsomalla heidän lastensa vaatteita leikkipuistossa. Tämä on minusta tosi mielenkiintoinen sosiologinen leikki ja harrastankin joskus mielessäni "yhdistä lapset ja vanhemmat"-arvuuttelua. Tunnistan merkit, tyylit ja "yksilölliset" valinnat. Ja toteutan näitä itsekin vaikka suhtaudunkin ilmiöön asiankuuluvan pilkallisesti.

8. Olemme nyt kipeänä ollessani syöneet pelkkiä eineksiä ja totesin eilen miehelle spontaanisti "en tajua miksi näitä haukutaan, näähän on helvetin hyviä!" Eikä jää tiskiäkään yhtään samalla tavalla. Kirjolohilaatikkoa, tuorepastaa, kalakeittoa, pinaattikeittoa. Kun esikoinenkaan ei enää oirehdi lehmänmaitoa, on tämä aika helppoa. Mutta siirrymme kyllä takaisin itse tehtyyn heti kun tervehdyn, ruuanlaitto on nimittäin oikeasti tosi kivaa ja yksi juttu mistä kotiäitiydessä tykkään on, että ruokaa ehtii laittaa rauhassa ja pitkän kaavan mukaan ja suunnitella vilijonkkamaisesti, miten saisi eilisen tähteet mahdollisimman innovatiivisesti tämän päivän ruokaan piilotettua.


16 kommenttia:

  1. Vilijonkkamaisesti! Mekin luettiin Muumilaakson marraskuu ihan äsken! Tulin niin hyvälle tuulelle, että haluaisin halata sua, olit sitten kuinka varautunut hyvänsä :D

    Kiitos tunnustuksesta, se ilahdutti kauheast :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheasti, jopa. Typerä kännykkä.

      Poista
  2. Muumilaakson marraskuu on kyllä niin hyvä, se "turvonneen mustan metsän kuvaus" on ehtaa marraskuuta. Jee halaus! En oo yhtään halaus-varautunut, päinvastoin. Oon sellainen "saas nähdä mitä tästä tulee, kahtellaan"-henkisesti varautunut mutta toisaalta sit hyvinkin spontaani :)

    Sul oli tosi hyvä se synnytyskarkki-postaus mut olin niin keuhkotautinen etten kyenny kommaan mitään. Mut luin sen ja oon samaa mielt!

    VastaaPoista
  3. Nämä tunnustukset olivat juuri niin sinunlaisiasi, että! Kuvaus Kalliorakkaudesta oli niin mahtava. Kirjoittaisitpa kirjoja.

    Ja kiitos haasteesta, olen otettu!

    Minäkin hivelin Muumilaakson marraskuuta käsissäni. Taidanpa teidän innoittamana ottaa sen kirjahyllystä esille ja kokeilla haluaisiko esikoinen kuunnella sitä Pekka Töpöhännän jälkeen.

    Ja pikaista paranemista :)!

    VastaaPoista
  4. Haaste! <3 Mun blogilla on fani, jee :)

    Paneudun huolelliseen vastaamiseen viikonlopun aikana, lupaan! (Ellei sitten "se jotenkin jää" tms.)

    VastaaPoista
  5. Meidän lapsella on pihaleikeissä päällä mitä sattuu, yleensä meille kulkeutunutta, eikä varmasti muodikasta. Siitä voi varmaan vetää monenlaisia johtopäätöksiä :D

    VastaaPoista
  6. Bleue, kiitos! Olispa kiva kirjoittaa kirjoja, aina kadehdin niitä, joilla on siihen pitkäjänteisyyttä. Duuniaikoina listasin aina kaikissa kalvosulkeis-palavereissa (niitä oli helvetisti) hyviä novellinaiheita, minneköhän ne listat on hävinneet... :)

    Leijis, olepa hyvä, take your time :)

    VastaaPoista
  7. 7. !!!!! Nyt kerrot heti, että miten se menee!!!! Onko pop- ja ticket-ihmisillä eroa, vai kuuluvatko samaan porukkaan?

    VastaaPoista
  8. Liisa, no siis, mun nähdäkseni Polarn o. Pyretin haalareita näkee paljon Arabianrannassa ja Etelä-Helsingissä. Ihan näin perstuntumalta veikkaan, että esim Laru on kovaa PoP-aluetta. Sen sijaan Ticket to Heaven on ehkä jossain määrin enemmän lapsiperhelähiömerkki (meillä on nyt sattumoisin sen merkin talvivermeet vaikkei lähiössä asuta - käytettynä kun ostaa niin ostaa sit mitä eteen kipurajahinnalla tulee) esim. siksi, että niiden kuosit on keskimäärin sukupuolitetumpia ja värikkäämpiä. Veikkaan että maakunnissa PoP:ia näkee aika vähän. Ja sit on nämä Cupcaket ja muut, jotka on sellaista tanskalaisromanttista kamaa, jota ei juuri Stadissa näe mutta mammablogit on pullollaan.

    Mun molempia lapsia luullaan nyt pojiksi, koko ajan. Syy on se, että esikoisella on turkoosi haalari ja kuopuksella tummansini-turkoosi. Vaikka esikoisella on ryöppykiharat ja kukkahattu, ei auta, poika se on. Yleensä en viitsi oikaista, koska sukupuolestaerehtyjä menee aina ihan puihin ja alkaa vuolaasti anteeksipyydellä erhettään :).

    VastaaPoista
  9. Tunnustus annettu, myös yhdelle lempibloggaajalleni Lupiinille!

    VastaaPoista
  10. Heh, nää vaateasiat on niin hassuja. En ennen lapsen saamista ollenkaan arvannut, miten tärkeitä lastenvaatemerkit lasten äideille ovat.

    Polarn O Pyretiä varmaan käytetään aika paljonkin maakunnissa, koska sen menekki on niin huikeaa netin kirpparipalstoilla.

    VastaaPoista
  11. Töölössä oli aina välikausiasut popia ja sitten talvella ticketiä. Ei enää talvisin lapsia erottanut puistossa, kun kaikilla oli samanlaiset haalarit. Cupcaket on kyllä varmaan niillä tyypeillä, jotka asuu kartanotyylisessä uusvanhassa puutalossa ja on niitä kaikenlaisia fraaseja teipattuna seinille.

    Sukupuolet koodataan kyllä haalareiden perusteella. Vaikka on kuinka pinkkiä ja punaista hanskaa ja hattua, ei sillä ole mitään väliä. Meidän tytöt on aina sinisissä haalareissaan poikia.

    VastaaPoista
  12. Perunalastu, mielenkiintoista! Tuli taas osoitettua yksi vähän stadilais-peräinen ennakko-olettamus vääräksi. Tästä tuli mieleen, että olipa jännä tänään lukea Hesarista, että eräs satunnaisesti silmäilemäni, tyylikkään mustavalkoinen sisustusblogi on VL-äidin pitämä. Jotenkin mulla oli ihan eri kuvitelma siitä, millä viisiin lestadiolaiset kotinsa ja lapsensa pukee. Oppia ikä kaikki ja ennakkoluuloja on aina hyvä ravistella.

    Liisa, okei, se meni sillä lailla. Musta tuntuu että itäisessä kantakaupungissa, Kalliossa, Pasilassa, Käpylässä jne ihmiset oikein revittelee väri-ilolla, esim sitä ns homohaalaria näkee paljon (joka oli meilläkin esikoisella viime talvena), mutta sen sijaan kukkakuoseja ei juurikaan. Luulen että korrelaatio Cupcaken ja sen, että keittiönseinässä lukee kaunolla Gioia di Vivere on varsin suuri.

    Meillä on vielä lapsilla kengätkin mahdollisimman neutraalit, koska panostan niissä kestävyyteen eli pitäis mennä kummallekin lapselle. Toisaalta koska tykkään punaisesta, sitä löytyy paljon. Saas nähdä mitä käy, kun kuopusta aletaan luulla tytöksi, millaiset nolouskumartelut luulija siitä kehittää.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Lupiini, nyt vasta huomasin tunnustuksen! Täytyy kirjautua vakkarilukijaksi, niin olen vähän paremmin kärryillä.

    Mua nauratti tuo pop/ticket-analyysi. Ja joudun tunnustamaan, että mun 1 veellä on cupcake-toppahaalari! Ostin kirpparilta, kun halvalla sain. En tosin siitä oikein tykkää, koska väri on turhan vaalea ja pelkään, että rötväytyy kuralle het kättelyssä, kun poika menee tarhaan.

    VastaaPoista
  14. Hehee! Musta ne tähtikuvioiset Cupcaket on hienoja, mutta ne sydänjutskat on omaan makuun liian hempeitä. Esikoinen varmaan antaisi äitinsä sellaisesta haalarista :)

    VastaaPoista
  15. Mainioita tunnustuksia, tietenkin.

    Miten minäkin tarraan heti tuohon haalariasiaan. Nimittäin mites sitten kategorisoidaan, kun toisella on sitä kallista ruotsalaista ja toisella tosi halpaa ruotsalaista? Ehkä sama asuinaluelogiikka ei päde täällä maalaiskaupungissa?

    Mulla on nimittäin testimielessä Kakkosella H&M halpisversio, koska siinä on toimivia yksityiskohtia ja ajattelin, ettei tuon ikäinen vielä vaadi niin kulutuskestävää (lue, kallista) kamaa. No, sehän olis itseasiassa juuri vaatinut, kun konttasi pihalla pahimman loskakauden. H&M meni puhki, mutta eiköhän sillä sinnitellä talvi.

    En ole muuten nähnyt tyyliin kenelläkään ipanalla H&M-haalareita, ilmeisesti kaikki vannoon tässä asiassa supermerkkien ja tekniikan nimiin..

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!