Puhtaus on puoli whateva

Eilen taloyhtiön saunavuorolla käyty keskustelu:

Mies: Milloinkas Lipsin tukka on viimeksi pesty?
Lupiini: En kyllä muista. Olisko kesäkuussa? Juhannuksena siellä mökillä?
Mies:  En mä ainakaan pessyt.
Lupiini: No pitäiskö nyt, mulla on hoitsikkakin mukana.

Lopputulos: Minä pesen Lipsin tukan ja laitan siihen hoitoaineen. Sen jälkeen menen saunaan ja jätän lapset sikailemaan ja öpeltämään pesutiloihin. Kun tulen saunasta, mies laittaa juuri hoitoainetta Lipsin tukkaan. En viitsi kommentoida, että pesin sen juuri, koska päättelen, ettei tukka mene varsinaisesti pilalle tuplapesuista. Mies poistuu vuorostaan saunaan (lapsetkin tykkäävät saunoa, mutteivät ihan kovimmissa löylyissä) ja minä keskityn hauduttamaan omaa hamppukorpputukkaani aikuisten hoitoaineen jämillä.

Aloimme taas käyttää saunavuoroamme, kuukauden-parin kesätauon jälkeen. Saunavuoro on kiva perinne, torstai-ilta on siihen ihan paras ajankohta. Jonkinlainen illuusio siitä, että laittautuu viikonloppua ajatellen parhaimmilleen ja viettää samalla saunassa vähän perjantain aattoa, tuntuu hauskalta. Lapset saavat saunassa pillimehut ja mahdollisuuden levittää kaikki kylpylelunsa pitkin pesutiloja. Minä hoidan kasvonaamiot, kuorinnat ja karvanpoistot aina saunavuorolla. Hiusväritkin hoitaisin, jos jaksaisin vielä hennailla. Teolliset hiusvärit eivät tykkää saunan lämmöstä. Saunaan, joka sijaitsee talomme ensimmäisessä kerroksessa, lyhyen ja helpon matkan päästä kodistamme, pitää aina kylpylelujen, pillimehujen, vaihtovaatteiden, vaipan, Soda Streamerin pullon ja huppupyyhkeiden lisäksi raahata epälukuinen määrä kosmetiikkaa. Shampoot, naamanpesuaine, hoitoaineet, kuorintavoide, kasvonaamio, vartalonpesuaine, karvahöylä, ehkä myös naamarasva ja vartalorasva, jos lapsia pitää odotella ja iho alkaa kerjätä kosteutta. Reipas ja aikaansaava äiti muistaisi ottaa lapsille myös omat kosteusvoiteet mukaan. Ja vaikka yritänkin minimoida mukaan otettavan, kamaa on aina vähintään jääkiekkokassillinen. Joskus puuskahdinkin miehelle, että "tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen, sitä tämä elämä on".

Minä en kuitenkaan muista kaiken muun raahittavan ohella vielä jotain lasten voiteitakin ja näin kesäaikaan en edes kauheasti aiheesta huonoile. Olen omaa laiskuuttani, pihiyttäni ja myös ekologisuuttani minimoinut kaiken lastenkosmetiikan. En ihan tarkkaan ottaen hahmota, miksi lapset tarvitsisivat omaa kosteusvoidetta, ellei niillä ole kuiva iho? Tarkkaan ottaen en edes näe juurikaan tarvetta shampoolle, ellei tukassa ole jotain ulkoista likaa. Pienillä lapsilla kun ei ole vielä kovin havaittavaa hormonitoimintaa, ja ilman sitä kainalot eivät lemua eivätkä hiusjuuret kummemmin rasvoitu. Lipsin iho on talvisaikaan kuivahko ja rasvailen sitä apteekin voiteilla. Senkin suhteen teen lähinnä täsmäiskuja, hoidan niitä kuivia kohtia. Yleisesti ottaen pidän lasten ihonhoidon ohjenuorana jonkun antropologin kokemusta: hän muutti vaimonsa kanssa trooppiselle saarelle ilman mukavuuksia, kuten shampoota ja televisiota. Pariskunta peseytyi harvoin eikä taatusti meikannut koskaan. Kuulemma iho ja hiukset eivät koskaan voineet niin hyvin. Haluaisin itsekin kokeilla tuota joskus, mutta en koskaan vietä niin pitkää aikaa sivilisaation ulkopuolella, että voisin jättää esimerkiksi tukkani pesemättä viikkokausiksi.

Kun Lipsi syntyi ja aloin käyttää sillä kestovaippoja, olin aikani vaippailusta ja kaikesta oheissäädöstä innostunut. Hommasin lanoliinia hahtuvahousuja varten, riisipaperia kauhealla vaivalla, sappisaippuaa kakkatahroihin ja etikkaa huuhteluveteen. Ostelin vaippoja netistä, yhdistelin erilaisia imuja, tykkäsin vaippojen kokoamisesta. Jossain vaiheessa, viimeistään silloin kun Lipsi meni tarhaan, vaippasäätö lakkasi viehättämästä ja muuttui pakkopullaksi. Nykyään kestoilemme jonkin verran Juhannuspojan kanssa (hävettävän vähän) mutta kaikki vaippajutut ovat lakanneet kiinnostamasta. Pesen vaipat tavallisessa lakanapyykissä ilman huuhteluainetta, mutta en jaksa mitään etikkasäätöjä. Kahden lapsen jäljiltä vaippojen schmälleenmyyntiarvo on kuitenkin olematon. Tämä vaippoihin suhtautuminen on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten lapsiarki ja viimeistään se toinen lapsi muuttaa suhdetta materiahifistelyyn. Sitä alkaa arvostaa helppoutta, sujuvuutta ja nopeutta ja pyrkii aina minimoimaan krääsän määrän. Eikä jaksa lasten puhtaanapitovälineiden brändäystä oman egonsa jatkeena.

Lipsin ollessa vauva, sillä oli jotain ihan normaaleja univaikeuksia. Soitin väsyneenä MLL:n auttavaan puhelimeen jossa täti kyseli minulta, onko minulla tarpeeksi ystäviä ja olenko masentunut, ja muuta sellaista asiaan liittymätöntä ärsyttävää. Sitten täti sanoi, että "tehän tietysti kylvetätte vauvan joka ilta" ja mutisin siihen jotain ympäripyöreää. Koska emme todellakaan kylvettäneet! 20-luvun ihku-kaksiossamme kylpyhuone oli minimaalinen ja vessasta erillinen, kylpyamme piti asemoida hankalasti keittiön pöydälle ja levittää sanomalehtiä parkettia suojaamaan. Toki otimme sen klassisen ensikylpy-videon ja kylvetimme lasta aina sillointällöin, mutta mitään perinnettä tai rutiinia siitä ei syntynyt. Pesimme vaavin pyllyn keittiön lavuaarissa ja otimme sen silloin tällöin suihkuun mukaan, mutta emme pesemällä pesseet puhdasta pikkuvauvaa. Kumpikin lapsistamme on ollut vauvana ns easyclean-sorttia, eivät ole pulautelleet, eivät kakanneet erityisen usein, kummallakaan ei ollut karstaa päässä eikä oikeastaan tukkaakaan, ja kummallakaan ei ole ollut kovin vauvanpoimuisaa habitusta johon lika jäisi helpommin majailemaan. Kakkapyllyn pesu on riittänyt ja vähän jynssätty iho on kiittänyt, mitään vaippaihottumia ei kummallakaan ole ollut. En oikein tajua sitä vauvanpesupakkomiellettä. Miksi puhdasta pitää pestä? Miksi ihon luontaista kosteustasapainoa pitää horjuttaa ensin jynssäämällä siitä rasva pois ja sitten lisäämällä sitä keinotekoisesti? Intuitiolla olen ajatellut, että mitä vähemmän lasten ihoon puututaan, sen terveempänä se pysyy.

Täytyy kyllä myöntää, että tässä minimoimis-mentaliteetissa lasten kynsien leikkuuseen saattaa havahtua joskus pikkasen myöhään. Jatkossa pitää varmaan ruveta säntillisemmäksi, kun noiden päiväkotitaivalkin on alkamassa. Se onkin sitten ihan oma juttunsa. Ääk. Nimitarrat on liimattu, silitetty ja ähelletty paikalleen, vaatevarasto tsekattu ja päiväkotiaiheisia kirjoja luettu. Onneksi lasku on superpehmeä, ekat kaksi viikkoa harjoitellaan ja senkin jälkeen päivät lienevät aika lyhyitä.