perjantaina, tammikuuta 31, 2014

Muutosten tuulia

Meidän lapsethan menivät syksyllä päiväkotiin, ihan naapuriin. Hyvä sijainti, iso piha ja kiva pienten ryhmä. Ja lyhyet hoitopäivät oman työtilanteen takia. Valitettavasti vaan esikoinen ei missään vaiheessa ole oikein sopeutunut, enkä rehellisyyden nimissä minäkään. Arvostan päiväkodin työntekijöiden työtä todella paljon, kunnioitan äärettömästi minimiresursseilla venymistä, mutta jatkuvasti kaikki päivähoidon epäkohdat ovat hiertäneet aika pahasti.

Kuten mainitsin, kuopuksen ryhmä on kiva. Nuoria, asiastaan innostuneita naisia (jotka ovat tosin koko ajan raskaana tai lähdössä reppureissaamaan, joten henkilökunta vaihtuu), laululeikkejä, sirkusta, askartelua. Kuopus on ikänsä ja perusluonteensakin takia sopeutunut tarhaelämään helposti, mitä oli vielä vuosi sitten siitä äitiä vinkuvasta tissi-iiposta vaikeaa uskoa. Jos tuo kiva ryhmä pysyisi ja henkilökunta ei jatkuvasti vaihtuisi, oltaisiin ainakin kuopuksen suhteen hyvillä vesillä. Valitettavasti pienten ryhmä on pienten ryhmä ja kolmen vuoden maaginen rajapyykki killuu alle puolen vuoden päässä. Ja se isojen ryhmä... hurja määrä lapsia liian pienissä tiloissa, vaihtuvaa henkilökuntaa, riitoja, ulos unohtuvia lapsia, jatkuvaa hulinaa ja sähläystä, liukuhihnameinkinkiä jossa neljä- ja puolivuotias pakotetaan päiväunille. Ärsyttävä häirikkölapsi joka piinaa ja runnoo muita lapsia. Orastava ystävyyssuhde, joka kaatuu siihen, että toisen lapsen isä ei halua lapsensa leikkivän tytön kanssa. Oma suvaitsevaisuus on koetuksella, falski kulttuurirelativismini on rapissut huomattavissa määrin. 

Eniten väsyttää ja vituttaa omien vaikutusmahdollisuuksien pienuus. Reklamoin syksyllä päivähoidon suunnittelijalle ja päiväkodin johtajalle yli-isoista ryhmistä ja henkilökunnan vaihtuvuudesta. Törmäsin käsienlevittelyn ja epäoleellisuuksien muuriin. Turhauduin, jossain vaiheessa väsyin ja tympäännyin. En jaksanut alkaa organisoida vanhempaintoimikuntaa, koska koko ajan oli tunne, että ei me tähän voida jäädä. 

Olin jo opetellut näkemään päiväkodin hyvät puolet ja kirskuttelemaan hampaitani huonoista puolista kun saimme äkkiarvaamatta tietää, että lapsille järjestyisi poikkeuksellisesti kesken vuoden paikat Montessori-päiväkodista. Kävimme tutustumassa ja ihastuimme. Mieheen nörttinä ja minuun taiteilijana (hehheh) vetosivat ihan kympillä kaikki ihanat opetusvälineet, yleinen rauhallisuus, luonnontiedehenkisyys ja värikylläisyys. Ja se, että lapsi otetaan huomioon yksilönä. Ja se, ettei henkilökunta jatkuvasti vaihdu. Ja se, että lapset pääsevät samaan ryhmään. Ja se, ettei päiväkodissa noudateta viidakon lakeja. Mietimme asiaa viikonlopun yli, laskimme kustannuksia, pohdimme tarhamatkaa (ei ole kauhean lähellä) ja teimme päätöksemme, että kyllä! Haluamme lapsemme tuohon ihanaan päiväkotiin. Emme enää halua ahdistua esikoisen itkuista ja jatkuvista henkilökuntavaihdoksista. Tingimme muusta. Kun kerran tälle lastenlaittolinjalle lähdettiin, niin kyllähän ne tulevat prioriteettilistalla itsestäänselvästi ykkösenä. 

Tottahan toki tällaisena punavihreänä hyvinvointivaltion kannattajana ahdistun elitismistä ja eriarvoistumisesta. Haluaisin kovasti kunnallisen päiväkodin, jossa eivät toteudu ne viidakon lait eikä mennä jatkuvasti siitä, mistä aita on matalin. Tiedän, että näitä päiväkoteja on olemassa. En kuitenkaan enää jaksa heittää random-arpaa ja repiä lapsia paikasta toiseen. Montessoriin on tällä hetkellä vahva luottamus. Se tuntuu vastaavan meidän käsityksiämme laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Vertailun vuoksi täytyy vielä todeta, että kävin viime talvena tutustumassa suht lähellä kotiamme sijaitsevaan (valtavan suosittuun ja jonotettuun) Luonnossa kotonaan -päiväkotiin. Paikka tuntui tosi viehättävältä ja arvostin kovasti heidän filosofiaansa. Samalla huomasin, kun itseäni tarkastelin, että tuo ei ehkä ole aivan meidän paikka. Olemme, kuten sanottua, nörtti ja taiteilija (tai siis "taiteilija"), kaksi työkseen koneella nysväävää ihmistä, jotka pitävät kyllä luonnosta kunhan se sijaitsee metromatkan päässä ja sisältää komeita istutuksia. Mutta emme vähimmässäkään määrin ole mitään eräilijöitä ja ulkoilukin on usein puolittain elämäntilanteen pakottamaa. Että tuntuisi ehkä hassulta jos omia lapsia koulittaisiin jatkuvaan soilla miihailuun kun itseä huvittaa eniten pyöriskellä Hakaniemen torilla tai omalla siirtolamökkipalstalla. 

Ja se toinen suosittu oman viiteryhmän vaihtoehto, Steiner-pedagogiikka on tällaisille rokotemyönteisille ateisteille ihan nounou, vaikka kasvisruokailu ja mehiläisvahaliidut viehättävät. Itse asiassa olen tosi yllättynyt siitä, kuinka moni tuttu ei halua nähdä Steinerin ikäviä puolia vaan laittaa sinne lapsena. Itselleni ne pahimmillaan vapaamuurarimaiset, hämärät antroposofiset filosofiat, henkilökultit ja vaihtoehtoiset väriopit ovat suoranainen punainen vaate. 

Mutta joka tapauksessa: kahden kuukauden päästä meidän kersoista tulee Montessori-kersoja. Jännää jännää! 

11 kommenttia:

  1. Onkohan tää vähän epäkorrektia sanoa mutta mua hieman helpottaa että muidenkin lapsilla on niitä surullisenkuulusia sopeutumisvaikeuksia (ja vanhemmilla samoja ärsytyksenaiheita) - jokaiselle lapselle toivoisi sujuvaa solahtamista päiväkotiin, mutta suurin osa tutuista äideistä palvoo päiväkotia ja olen saanut epäsuoraa kummastelua siitä mikä on vikana lapsessa kun se ei viihdy.

    Mähän oon käynyt Steinerissa eskarin ja ensimmäiset 5 luokkaa ja oon varmaan planeetan pahin Steiner-vastustaja (ja kävin 3 eri Steinerissa paikkakunnan muutoksen takia joten PERSPEKTIIVIÄ ON!). Montsasta ei ole kokemusta, meidän lähellä toimii parikin ja kovin ovat kehuttuja - voitaisiin harkita jollei esikoinen rakastaisi kerhoaan ja sitten jonot yms.

    Toivon teille oikein menestyksekästä vaihtoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tajuan, vertaiskokemukset helpottaa huomattavasti. Mulla on itselläni pahoja Steiner-antipatioita (en yleensä edes kehtaa niitä kauheasti luukuttaa, olen mm somessa suututtanut erään kansanedustajan (!) topakoilla näkemyksilläni.) Koen, että mullakin on hieman keskimääräistä enemmän perspektiiviä tähän asiaan: vietin nimittäin parikymppisenä vuoden Snellmann-korkeakoulun väri- ja muoto -linjalla (en ollut päässyt Taikkiin tms ja vuosi piti kuluttaa jotenkin, hoh) ja kypsyin todella pahasti eurytmiaan, pseudotieteeseen, sielunvaellukseen, herra Steinerin henkilöpalvontaan kaikkine omituisine historiavääristelyineen sekä aivan hämäriin kristalli-homeopatia-häröilyihin. Tyypeillä oli jotain penergiser-kyniä joka "energisoi hanaveden" ja sitten sen hörhöyden ohella tosi konservatiivisia, homouden ja abortin vastaisia näkemyksiä. Mua myös huolestutti Steinerkoulun opettajien linjan löyhyys ja ylimalkaisuus, kouluun pääsi käytännössä kuka tahansa jolla oli varaa maksaa lukukausimaksu ja tiedän monen toimivan tällä hetkelläkin opettajana, vaikka aikoinaan opiskeluajat vietettiin pajauttamalla läheisessä kommuunissa eikä opinnäytetyötä koskaan saatu valmiiksi. Plus nämä rokotekohut: mun lapsuudenystävän lapset on juuri tässä vapaakoulussa, jossa lapset pistettiin karanteeniin tuhkarokkouhan takia. En tajua tuota rokotusvastaisuutta, ja kaikkein eniten kavahdan tosi-antrojen filosofiaa siitä, että lastentaudit ovat paybackia edellisen elämän synneistä. Tokihan kaikki steineriläiset eivät näin kelaa, mutta minä en silti pistäisi omia eurojani tukemaan koululaitosta, jonka taustalla on noin kipeitä keloja.

      Meidän Montsa on muuten siinä teidän kaupunginosassa :). Onneksi miehen duuni on siellä myös, hoituu transportaatio ainakin osittain sitä kautta. Voipa olla että törmätään näissä kuvioissa ja sijainneissa jossain vaiheessa :).

      Poista
  2. Montessori kelpaisi varmaan minullekin (Steiner-meininkejähän en halua harjoittaa muuten kuin käymällä läheisen Steiner-koulun myyjäisissä ja ihmettelemällä juuri sitä samaa, miten myönteisesti Steineriin suhtaudustaan, vaikka taustat on mitä on).

    Mutta onneksi lapsemme päiväkotipaikka vaikuttaa hyvältä ja pieni näyttää viihtyvän mainiosti. Muuten varmaan tuntuisi itsestäkin tosi hankalalta, kun lapsi on kuitenkin vain 1,5-vuotias ja on nakattu sinne kunnallisen päivähoidon armoille kuudeksi tunniksi päivittäin.

    Henkilökunnalla on kyllä iso merkitys. Ei minusta todellakaan olisi päiväkodin tädiksi, mutta hyvä, että on niitä, jotka jaksavat sitä hommaa tehdä jopa innostuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äiti käy kanssa sen teidän lähi-Steinerin myyjäisissä ja kirppareilla.

      Kivaa kun teillä on käynyt noin hyvä munkki tarhapaikan suhteen. Musta tuntuu, että toi 1,5-vuotiuus on hyvä ikä aloittaa, tuntuu että moni just sen ikäinen on sopeutunut tosi hyvin, ja sitten taas vähän vanhemmat paljon konstikkaammin. Ja päiväkodissa merkkaa eniten se henkilökunta. Rispektit niille! Kun taistelen omien lasten jalkaan talvisaappaita ja lahjelenkkejä, mietin aina, että kyllä noille tarhan työntekijöille pitäisi maksaa ihan eri tasoista palkkaa, on se vaan niin rankkaa duunia!

      Poista
  3. Hei, onnea uuteen ja toivottavasti kumpikin tottuu uuteen paikkaan :). Nuo vaihtuvuudet on tosi ikäviä, voi mitenhän noitakin työoloja tehtäisiin mielekkäämmiksi...

    (ja ihan ot:kokeilkaa Maunon maja kirjaa tai Maunon kaupunkia! Ihan jotenkin tuntuu siltä, että sinä saattaisit tykätä :), taiteilijaäitinä :)! -Tapola, Louhi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Nämä on niin tuskastuttavan isoja kysymyksiä, rakenteellisia. Toivottavasti uusi varhaiskasvatuslaki jotenkin ratkoisi asioita paremmalle tolalle. Vaan Helsingissä ollaan ilmeisesti pienentämässä kunkin lapsen neliömäärää eli lisäämässä lapsiryhmien kokoja entisestään, huoh.

      Ja kiitos kirjavinkeistä, mainiota! Sulta tulee kyllä aina ihan parhaat lastenkirjaideat :)

      Poista
  4. Anonyymi10:56 ip.

    On kyllä niin ankeaa, että julkisella puolella on tollaisia ongelmia, jotka olisi aika pitkälti ihan vain rahalla hoidettavissa. Ja sitten mä olen taas niin kiitollinen siitä, että omat lapset on siellä yksityisessä ranskalaisessa, jossa yksi toooosi iso plussa on henkilökunnan pysyvyys - kun eihän niillä ole mitään muuta duunia täältä saatavissa, hehe. Mutta Suomessa toimivista vaihtoehtopedagokiikoista mä tykkään kyllä ehdottomasti eniten Montessorista, se ihana hiljaisuus ja lasten omatoimisuus vetoaa muhun kovasti.

    Tsemppiä muutokseen, ja etenkin tarhamatkoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin just tänään teitä kun menin (luullakseni) sen ranskalaisen ohi. Että on siinä kans jonkun verran reissaamista ja säätämistä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi omien lastensa hyvinvoinnin eteen. Montessori on viehättänyt mua jo tosi pitkään, kauan ennen kun sain lapsia. Muistan surffanneeni Montessori-kouluja jo joskus parikymppisenä, heh. Tällainen Kallion lukion kasvatti on näemmä aina kallellaan kaikkeen erikoismeininkiin :P.

      Poista
  5. Kaikkein parasta teidän hommassa on se, että teillä on oikeasti VAIHTOEHTO huonoksi havaitun tilalle. Ryhmäkoot on hanurista ja kyllä niistä taatusti kärsii sopeutuvat tai kaikkeen tyytyväiset ipanat, oli siellä pysyvää ja kuinka pätevää ja viriketaitoista hoitajaa tahansa.

    Mä en tiedä, mikä olisi se oikea tapa vaikuttaa. Päiväkodin porukka on taatusti vanhempien kanssa samoilla linjoilla, ottaisivat lisäkäsiä ja vähemmän lapsia, jos voisivat ja joku sen maksaisi. Tai siis näin ainakin meillä. Koen, että meidän päiväkodin johtaja haluaisi rakentaa toimivaa paikkaa ja hyvää hoitoa, mutta resurssit sanelee kaupunki. Valitettavasti on myös päiväkoteja, joissa muutos tai "laatuasiat" eivät edes kiinnosta.

    Mahtavaa on se, että kun päiväkodista on selvitty, voikin alkaa tappelemaan siitä, kuinka vanhanaikainen, lapsien erilaisuutta kunnioittamaton ja tasapäistävä on peruskoulu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kun tietää, että ei ylityöllistetty päiväkodin henkilökunta tai päiväkodin johtajakaan tykkää nykyisestä tilanteesta. Heti ekoina päivinä, kun tarha-arkena harjoiteltiin, yksi kuopuksen ryhmän lastenhoitajista avautui mulle ja kehotti ottamaan yhteyttä päivähoidon suunnittelijaan. Sama hoitaja jäi sittemmin äitiyslomalle. En ihmettele, tuossa ammatissa tunnutaan pitävän pitkiä hoitovapaita ja tekevän lapsia aika paljon. On varmasti miellyttävämpää niistää omien kersojen nenää kuin kahdenkymmenen vieraan...

      Olen miettinyt, että äänestämällä voi vaikuttaa jonkin verran, kunnallisvaaleissa ainakin. Äänestän nykyään nuoria lapsiperheellisiä naisia (hahhah, ennen lapsia mun prioriteetti oli että ehdokkaalla EI ole lapsia tai ne ovat niin vanhoja ettei se mainitse niitä agendassaan) koska tiedän, että heitä koskettaa ihan sama kuin mua. Olen itse asiassa tehnyt duunia yhdelle päivähoitoasioista päättävälle "oman puolueen" (en ole kovin puolueuskollinen mutta käytännössä se on kuitenkin aina se sama vihreänvärinen puolue) naiselle, pitäisi vähän kuumotella sitäkin.

      Joo, peruskoulu... ja lähikouluproblematiikka. Sitä tahkoamista odotellessa :D

      Poista
  6. Anonyymi11:12 ap.

    Tää kouluasia on kyllä kamala. Meillä täällä Pohjanmaan per*lävessä on vaihtoehtoina ylisuuri luokka lähikoulussa, josta on juuri lopetettu myös erityislasten pienryhmät, tai sit Steiner, jossa on pienet luokat. Tai on täällä kyllä myös kristillinen koulu jossa on pienet luokkakoot, mutta sitä en edes harkitse. Laps menee vasta eskariin ens syksynä, joten ehtiihän tässä vielä miettiä, mutta kun tiedän, miten huonosti meidän lapsi sopeutuu isoon lapsiryhmään oli opettaja vaikka millainen superihminen, niin kovasti kallistun Steinerin suuntaan... uskon ja toivon, etteivät Geothen värioppi, eurytmiat ynnä muut sekopäisyydet ahdista ja uuvuta lastani yhtä paljon kuin koko koulupäivän viettäminen kädet korvilla ja pulssi katossa totaalisen aistiyliannostuksen vallassa. Paskat fiilikset kun muita vaihtoehtoja ei oikein ole, olis niiiiiiiiiiin kiva jos vois vaan niks naks valita lapselle koulun ja olla sit siihen kaikin puolin tyytyväinen.
    t. jospa

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!