Tämä asia jaksaa aina askarruttaa. Että missä kulkee hyväuskoisuuden suhteen se raja, jonka toisella puolella on terve luottavaisuus ja toisella puolella haitallinen naivius? Olen miettinyt tätä monelta kantilta, esimerkiksi sitä kautta, että tunnen aika paljon ihmisiä ja aika paljon vähän hörhöyteen kallellaan olevia ihmisiä. Ammennan positiivisesta maailmankatsomuksesta voimaa. Joskus taas pyörittelen silmiäni ja mietin, miten vietävissä jotkut voivat olla. Ja miten vietävissä oleminen pahimmillaan täräyttää naamaan niin isolla kartulla, että entisestä enkelin silmin maailmaa katselleesta tulee pahimman luokan kyynikko.
Minulla on muutama tuttu, jotka nuorempana rakastuivat aika usein esoteerisiin mulkkuihin. Esoteerisella mulkulla tarkoitan itserakasta, itsekästä ja itsekeskeistä, yleensä komeaa ja karismaattista tai ainakin karismaattista miestä, jolla on omasta mielestään joku kosketus ylempiin voimiin, kolmas silmä tai muita henkisiä tai hengellisiä ominaisuuksia. Yksi tällainen esoteerinen mulkku moitti ystävääni epänaiselliseksi ja epäseksuaaliseksi ja pyysi tätä aina väliin poistumaan omasta kodistaan, että ”saisi olla karmansa kanssa kahden”. Toinen väitti näkevänsä naisten katseesta, onko heille tehty abortti. Kolmas sai narrattua naisen naimisiin ja äidiksi asti ja laiminlyö nyt perhettään parhaansa mukaan, koska oman itsen kehittäminen ja henkisyys on tärkeämpää. Eräälle huorissakäyminen oli osa henkistä kehitystä.
Vaikka olen monessa mielessä keskeneräinen, höhlä ja keski-ikäiseksi naiseksi näemmä vieläkin toistaiseksi aika vaiheessa monen oman minuuden rakentumiseen liittyvän jutun suhteen, tässä kohtaa olen aina ollut aika varmoilla vesillä. Iskunkestävä paskanilmaisimeni on aina hälyttänyt samantien, kun olen kohdannut esoteerisen mulkun. Itserakas, hengellislähtöinen karisma ei ole uponnut minuun koskaan piirun vertaa, ja minun on ollut hyvin vaikeaa samaistua naisiin, jotka rakastuvat tällaisiin miehiin. Eikä tarvitse olla edes hengellinen tyyppi kyseessä. Taannoin seurailin vähän sivummalta, kun muuan nahkahousuinen runoilija niitti naisia kuin Jim Morrison konsanaan. Minusta runoilija oli semialkoholisoituneelta vaikuttava, tympeyksiä mumiseva naisvihaaja, jonka charmille olin täysin immuuni. Onnittelen itseäni aina muistaessani, että juuri tässä kohtaa satun olemaan aika ehjä ja kokonainen - en ole koskaan rakastunut renttuihin (paitsi nuorena ihastunut) vaan aina enemmänkin sellaisiin turvallisiin potentiaalinen isä -miehiin.
Joo, niin. Hyväuskoisuus vs kyynisyys? Tässä kohtaa olen yrittänyt itse ottaa askeleita takaisin hyväuskoisuuden suuntaan. Olen nimittäin usein ihan turhankin skeptinen ja huomaan, että luonnontiedeuskovaisuus on uskovaisuutta sekin, eikä Hesarin tiedesivuilla aina kerrota totuutta, vaikka siellä onkin otettu linjaksi ampua alas kaikki hörhöltä kalskahtavat ravitsemus- jne teoriat. Uskonhan itsekin nimittäin toisaalta moniin valtavirrasta poikkeaviin käytänteisiin, kuten vaikka pitkään imetykseen, siihen, ettei lapsia tarvitse erityisesti kouluttaa nukkumaan yksin ja öö… kaikki ei-valtavirtanäkemykseni taitavat pääosin liittyä lapsiin. Kasvissyöntikin on niin yleistä nykyään, ettei siitä taida kovin radikaaliksi identiteettijutuksi olla. No, huomaan kuitenkin, että ahdistun myös sellaisessa skepsiläisessä ”pilkataan kaikkien pyhiä juttuja ja nauretaan niiden suunnattomalle tyhmyydelle” assburger-ilmapiirissä, etenkin kun siihen liittyy hyvin herkästi tietyntyyppinen naisvihamielisyys. Okei, inhoan rokotevastaisuutta enkä kestä mitään ”soija on ihmisravinnoksi kelpaamatonta” -kohkaamista, mutta en myöskään jaksa, että FB-uutisvirrassani jatkuvasti keskitytään pilkkaamaan väärässä olevia ihmisiä. Tämän takia erosin Skepsiksen FB-ryhmästä. Erosin muuten myös feministiryhmästä… kaikki ryhmässä olleet varmaan ovat huomanneet, että siellä on aika, hmmm, tiukat kriteerit.
Joo, eksyin taas sivuraiteelle, enkä enää ihan tarkkaan muista, mikä alkuperäinen punainen lankani oli. Kuopus kärttää toista aamiaista ja esikoinen melskaa muutenvaan. Menen siis jatkamaan kesälomaa lasten kanssa, moro!
Mulla on ihan samanlainen kusipäätutka. Kerran teininä haksahdin ja silloin oli pudotus niin raju, että päätin ettei se tule toistumaan koskaan. Mulla tosin toimii tuo tutka sukupuolesta riippumatta, en vaan jaksa tuhlata aikaa kusipäihin.
VastaaPoistaMä olen vanhemmiten huomannut itsessäni ihan samaa. Siis sellaista tietynlaisen mustavalkoisuuden, jyrkkyyden, jopa ylimielisyyden pehmentymistä. Esimerkkinä: Olin ns. kovan linjan ateisti vuosia, pilkkasin uskovaisia ja harrastin mielelläni uskonnollisia väittelyitä. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että mitä väliä sillä on mihin toinen uskoo tai ei usko, ei se ole multa pois jos joku löytää lohdun uskosta. Vastaavia esimerkkejä löytyy koko joukko muitakin. En tiedä onko tämä iän mukanaan tuomaa viisautta vai mitä. Olen varmempi omasta kannastani ja samalla ymmärtäväisempi toisten suhteen. En todellakaan enää näe mitään mieltä pilkata ketään mistään syystä. Ehkä se mustavalkoisuus ja hillitön palo kuuluu nuoruuteen, mikään ei ole niin palavan mustavalkoinen, jyrkkä ja äärettömän epävarma kuin teini.
Joo, se on kyllä tosi kiva ja hyvä, että ikääntyminen vähentää mustavalkoisuutta. Vaikka uskonnollisuus onkin musta tavallaan aika pöljää usein, on tosi epäkohteliasta ja alentuvaa tuoda sitä esiin. Mulla on mielipide esimerkiksi lapsen kastamisesta, mutta se on ihan selvästi monelle tärkeä traditio itsessään, eikä tyypit mieti sitä kauhean diipisti välttämättä. Tää on tietysti toinen juttu joka mua joskus riipii vähän liikaa, kun huomaan, että ihmiset ottaa monet asiat itsestäänselvyyksinä. Huomaan joskus, mennessäni oman välittömän kuplani ulkopuolelle kohtaavani jähmettynyttä tuijotusta ja kiusaantuneisuutta ottaessani esille esim lastenvaatteiden sukupuolittamisen.
PoistaLintunen, onko sulla blogia? Mua uteloittaa myös kovasti, mikä on ala jolta ei löydy töitä? Oon itsekin vähän siinä tilanteessa aina väliin, tai on niitä töitä vaihtelevasti, mutta joskus väsyttää tosi tosi paljon se jatkuva tappeleminen niistä ja taloudellinen epävarmuus.
Näh, mulla ei ole omaa blogia, jotenkin tuntuu että sanottava ei riitä ihan siihen. Mä sitten huutelen aina toisinaan toisten kommenttiboksissa suuria viisauksiani ;-) Nimimerkki on kyllä ollut sama "aina" eli mä se oon muissakin blogeissa samalla nimimerkillä.
VastaaPoistaMä olen vienti/logistiikka-alalla, tällä hetkellä työllissyystilanne on tosi surkeaainakin täällä missä nyt asutaan (ei pk-seudulla). Viimeksi haastattelussa päiviteltiin kun lapset on vielä kovin pieniä (kotiäitivuodet oli kuitenkin parempi selitys kun neljän vuoden haahuilu) enkä sitten saanut sitä paikkaa. Kovasti yritin selittää ettei ne lapset sinne töihin ole tulossa ja niillä on btw isäkin, jos sairauspoissaolot mietityttää... Toisilla työnantajilla vaan edelleen on kovin aataminaikaiset käsitykset tässä(kin) asiassa: toki se on äiti joka jää lasten kanssa kotiin kun ne on kipeenä :-/ Toistaiseksi ollaan pärjätty taloudellisesti melko ok, mutta into töihin on kova, olin viime kesänä kesätöissä ja se oli ihanaa. Onneksi mulla pää kestää kotonaolon, kaikilla ei, ymmärrettävää kyllä kestä.
Mä muistankin hyvin Lintusen! :)
PoistaJoo, se on kyl vaikeeta, vakuuttaa työnantaja siitä, että perheenäitiys ei haittaa työntekoa. Perheenisyyshän ei selvästikään haittaa, joissain pomopiireissä on jopa statusjuttu, mitä enemmän lapsia on...