Aika aikaansa

Ratikkamatkalla Hakaniemestä kotiin ovat kaikki haikeuden ja nostalgian elementit äkkiä läsnä. Keskisillalla on kolme vauvaa äiteineen, yksi vauvoista koomailee tyytyväisenä kantoliinassa, selkä pyöreänä ja posket pulleina. Yksi äideistä hakee arkaa kontaktia kahteen muuhun, ihan kuten minäkin silloin joskus, esikoisvauvan äitinä. Tuolla näkyy Karhupuisto, tuolla vanha keltainen kotitalo. Aurinko paistaa, lehmuksenlehdet lepattavat, vauvat jokeltavat ja minä istun ratikassa yksin, tyytyväisenä. En kaipaa sitä mitä oli, muuta kuin hyvällä, nostalgisella tavalla. Kotiäitiaikojen muistelu ei enää itketä, kuten se viime syksynä teki. Nyt eletään uutta aikaa, työn ja täyttyvän kalenterin aikaa, oman yrityksen aikaa. Stressaavaa ja ärsyttävääkin, mutta itsetuntoista, huikaisevan ilon hetkiä sisältävää aikaa. 

Samaan aikaan olen kaivanut pääni takapuolestani kaiken vanhemmuus-natseilun suhteen. Esimerkiksi tämä pahamaineinen "virikehoito". Minua ei suoraan sanoen kiinnosta muiden hoitoratkaisut, eikä etenkään niiden arvostelu. Eikä yksittäisen perheen tehtävänä ole ratkaista päivähoidon ylikuormittunutta tilannetta antamalla paikkaansa "enemmän tarvitsevalle". Kaikki tapaukset ovat omiaan. Ja imetys: Itsehän olen varsinainen veteraani-imettäjä ja tissihippi, mutta uskon tässäkin asiassa äitien osaavan arvioida oman perheensä kokonaistilanteen. Näin tässä taannoin erittäin hippeisessä perhekerhossa naisen, joka antoi tuttipulloa pikkuvauvalleen. Nainen on ammatiltaan lääkäri ja taustaltaan varsin vaihtoehtoinen, kasvissyöjä ellei vegaani. Koko tuttipulloruokinnan näkeminen ei herättänyt minussa muita tunteita kuin "oho miten staili pullo, onkohan se Life Factorya", vaikka joskus aiemmin olisin varmaan pyöritellyt päässäni syitä ja vaikuttimia sille imetys-jutskalle. Ja entäs sitten kotihoto uber alles -fanatismi? Vaikka päivähoitotilanne on tosiaan ylikuumentunut, henkilökuntaa on liian vähän ja muuta ikävää, en todellakaan näe ratkaisuna, että esimerkiksi isovanhemmat tai muut sukulaiset ottavat hoitovastuun lapsista, koska kotihoito-nyt-vaan-on-parasta. Itse asiassa isompien lasten kohdalla pidän jonkun väsyneen mummon hoitoa huomattavasti virikkeettömämpänä ja haitallisempana vaihtoehtona kuin päiväkotia. Perhepäivähoitokin on vähän komsii komsaa, käytän aina itseäni esimerkkinä siitä, miksi perhepäivähoito ei ole mikään paras hoitovaihtoehto. Päiväkodeissa on sentään koulutettua henkilökuntaa, virikkeitä ja ohjattua tekemistä, runsaasti ulkoilua ja hyvää perusruokaa. 

Mutta odotan kyllä innolla kesäkotiäitiyttä ja puistoreissuja lasten kanssa. Olen laatinut osa-aika-anaaliseen tapaani kesähoitolaukku-listan. Ja vaikka olenkin jo vierottunut jonkin verran sijaiskuluttajuus-kiimasta, mietin silti innokkaasti, millaisen juomapullon hankkisin esikoiselle? Niin ylevää puritaania minusta ei kai koskaan tule, ettenkö ajoittain saisi suuria kiksejä kuluttamisesta ja vertailusta.

Ja nyt on ehkä tullut se aika, jolloin rohkenen palkita itseni keltaisella nahkalaukulla. Olen löytänyt Lumille halvemman vaihtoehdon, mutta pitkitän vielä nautintoa. Ai että sitä laukkua, on se vaan toista kuin kirppikseltä ostettu vihreä Henkkamaukka! Ai että on kiva ajatus törsätä itseensä, eikä esim jonkin lastenkenkiin!