Joulu meni jo, kohta on uusi vuosi. Bloginkirjoitusmotivaatio on hakusessa. Mitään ei tapahtu ja tapahtuu paljon. En ole vuosiin erikoisesti lämmennyt uuden vuoden lupauksille, mutta se muutos, joka päässäni on pidempään myllertänyt, alkaa manifestoitua. Olen yrittänyt päästä eroon ylimielisestä kyynisyydestäni kaikkia projekteja ja elämäntaparemontteja kohtaan, koska sellainen on nyt ihan vakavasti suunnitteilla.
Muutokselle on tilausta, olen perin juurin kyllästynyt nykyiseen asiaintilaan ja sallinut itselleni kaikkia tosi banaaleja inspiraationlähteitä, kuten Raxun ja sitä rataa. Koska banaaliudesta viis, pääasia, että inspiraatiota on. Miehen nelikymppistarkastus, vaikka hyvin menikin, lukuun ottamatta lievää kolesterolin nousua, toimii motivaattorina. Haluamme olla reippaita, jaksavia, lapsia liikkumaan kannustavia vanhempia, emmekä läskejä sohvaperunoita jotka autoilevat turhan usein ja valitsevat aina sen mukavamman vaihtoehdon. Ei se ole meidän juttu. Ei voi olla niin, että meillä on päässämme jonkinlainen ideaali elämäntapa ja vanhemmuus, mutta emme viitsi toteuttaa sitä vaan naureskelemme väljäkätisyydemme ja jatkamme lusmuamista.
Elämä ei ole aina mukavaa. Ja samalla kaikki tämä muutos tähtää mukavuuteen - hyvään oloon. Mielummin pistemäinen kärsimys ja yleinen mukavuus, kuin pistemäinen nautinto ja yleinen epämukavuus. Oma nelikymppisyyskin kolkuttelee oven takana, haluan viettää sen paljon fressimpänä ja hyvinvoivampana kuin mitä nyt olen. Ulkonäköasiat eivät kauheasti hetkauta, kyöpelinvuoren alarinteellä tässä hiihdellään muutenkin, mutta olisihan se siistiä mahtua siihen nättiin vihreään villakangastakkiin, jota käytin ennen raskauksia. Koko perheen ruokaremontti on suunnitteilla, vaikka olemmekin ruuanlaitosta nauttivia, luomuun mieltyneitä pesco-vegetaristeja, näemmä sitä on ihan turhan helppoa lepsuilla kaiken maailman muroilla ja makuviileillä eikä aina jaksaa tarjota niitä täysjyvätuotteita ja aitoja makuja. Natsiksi minusta ei ole näissäkään jutuissa, mutta korjausliike pitää tehdä.
Otsikko ei liity varsinaisesti aiheeseen. Siinä on säkeitä yhdestä suosikkijoululaulustani, Kaj Chydeniuksen säveltämästä Seimen lapset -nimisestä biisistä. Taistisfani on taistisfani joululomallakin!
Ajankohtainen aihe meilläkin! Isot pojat harrastaa säännöllisesti mutta me aikuiset on lipsuttu tosi pahasti viime aikoina. Mä en ole muuton jälkeen (eli lähes kolmeen kuukauteen, apua!) harrastanut mitään liikuntaa koska en yksinkertaisesti ole jaksanut. Vaikka nimenomaan se liikunta auttaa jaksamaan. Siippa käy epäsäännöllisen säännöllisesti salilla ja juoksemassa mutta on se hänelläkin hiipunut . Perheen yhteisistä harrastuksista en edes aloita... en edes muista koska oltaisiin viimeiksi käyty uimassa.
VastaaPoistaLasten säännöllinen harrastus takaa sen että he liikkuvat. Ja mä olen ainakin ihan omakohtaisesti huomannut että kun vanhemmat myös liikkuvat niin se motivoi ja tukee jokaisen perheenjäsenen liikuntaharrastusta. Kaikki jaksaa paremmin, kaikki on paremmalla tuulella. Ryhtiliike olisi tarkoitus tehdä jahka flunssa on selätetty mutta joku motivaationlähde pitäisi saada. Vaikka tiedän että olo parantuu ja elämä on moninpaikoin helpompaa kun liikkuu niin ei motivoi yhtään aloittaa. Mua jaksaa aina ihmetyttää näiden liikkataukojen jälkeen että miten se aloittaminen onkaan niin vaikeaa. Vaikka tietää että se on se muutama kerta ja sitten sen huomaa miten paljon siitä on apua. Niin aina se lähteminen on kuitenkin yhtä vaikeaa.
Vuoden eka päivä on jo pitkällä! Missä viipyy Lupiinin perinteinen vuosikatsaus???
VastaaPoistaHeini
Joo, alottaminen on se vaikein! Mut sit kun kone lähtee käyntiin, se rullaa. Jotenkin pitäis vaan pilkkoa kaikki ylivoimaisilta tuntuvat jutut pieniksi palasiksi, niin olis helpompaa. Heini, ääk, niin joo! Pitääpä ryhdistäytyy :)
VastaaPoista