lauantaina, kesäkuuta 01, 2013

Krapulassa leikkipuistossa

Hitto vie, kun tämä päivitystahtini aina harsuuntuu ja väljenee. Se johtuu ainakin osittain siitä, että haluaisin koostaa jokaisesta kirjoituksesta jotenkin koherentin, tiettyä aihetta käsittelevän hieman kolumnimaisen paketin, jolla on alku, keskikohta ja loppu. Näiden odotusten kanssa paine kasvaa helposti liian suureksi, päädyn puuskahtelemaan päivänpolttavia Facebookiin ja listailemaan sinne sun tänne hyviä Lupiini-ideoita. Tälläkin hetkellä mulla on taas joku Siirtolapuutarha-lehden takakansi, johon on töherretty "äiti älä kiusaa ipaa" ja "lapsiperheen neliöt". Lapsiperheiden asuminen kaikkine kompromisseineen on minusta tavattoman kiehtova aihe ja lupaan kirjoittaa siitä heti joskus.

Nyt olen vähän krapulassa, sellaisessa hyvässä ja luovassa vapaan assosiaation fiilistelykrapulassa. Kuuntelen Chydeniuksen veljeksiä ja teen thaikkuruokaa, lapset ovat pihalla isänsä kanssa. Eilen oli rakkaan ystävän häät, ihanat, liikuttavat, iloiset, hauskat ja loppuillasta aika humalaiset häät. Ilman lapsia, mikä oli aivan parhautta. Merimelojien majalla on ihana kesäterassi, näkymä suoraan merelle ja matalat kaiteet. Olisin koko illan vahtinut Juhannuspoika-apinaa ja kuumotellut sen tipahtamista, nyt saatoin keskittyä kukkien laitteluun ja syömiseen ja juomiseen ja jutteluun ja vähän tanssimiseenkin. Häissä olisi tilaisuus bondata myös niiden vähemmän tuttujen tyyppien kanssa, tutustua paremmin niihin mukavan oloisiin naisiin polttareista ja sitä rataa. Itse kotiäitinä tapaan sen verran uusia ihmisiä ja luon tietoisesti verkostoja arjessa, että yhtäkkiä tuntuikin kaikkein parhaalta kellua turvallisesti oman ydinporukan kanssa, jumittaa punkkulasi toisessa ja tupakka toisessa kädessä (poltin jotain askin eilen, yök), jauhaa lapsuudesta, lestadiolaisuudesta, maahanmuuttajuudesta, uskovaisuudesta ja kaikesta muusta päähän pälkähtäneestä eikä yrittääkään solmia suhteita uusiin tai puolituttuihin ihmisiin. Tykkään sosiaalisesta ja suvereenista minästäni ja nautin kovasti uusista ihmisistä, mutta joskus on vaan ihan parasta olla niiden kanssa, jotka tuntevat minut munaskuita myöten, ja päinvastoin. Ruoka oli vegaanista, morsiuspari halusi kaikille sopivat ruuat, alkoholia oli vähintäänkin riittävästi, puitteet olivat merellisen kesäiset, siunaus todella koskettava ja henkilökohtainen.

Tänään olikin sitten krapula, enemmän henkinen kuin fyysinen. Morkkistelen aina kankkusessa, mietin puhuinko kuinka tyhmiä ja kuinka kovalla äänellä, vaikutinko tuhannetta kertaa "mamma vapaalla"-kännääjältä. Toisaalta olo on morkkiksen ohella krapulassa myös lennokas, hilpeä ja tosiaan sellainen vapaan assosiaation leikkisä mielentila, jolloin pikkuasiat näyttäytyvät merkityksellisinä, sekä hyvässä että pahassa. Lähdimme ystävän ja tämän lapsen kanssa leikkipuistoon, istuimme varjossa puiden alla ja annoimme lasten öpeltää vapaasti. Kolmevuotiaat riisuivat alushousunsa ja keräsivät tupakantumppeja (ihan hanurista että ihmiset röökaavat leikkipuistossa, todella weeteetä meininkiä, hyi) ja tekivät muuta koirankuria. Me istuimme, komensimme lapsia kauempaa, koska väsytti, juttelimme läpi ainakin miljoona aihetta ja menimme lopulta jätskeille. Krapulassa leikkipuistossa voi tuntea sellaista dekadenttia huono äiti -morkkista, naureskella omalle päätöskyvyttömyydelleen ja sille, että imettää silkkaa laiskuuttaan kun ei jaksa ottaa mukaan eväitä. Kun tietää, ettei oikeasti ole mikään juoppo lasten laiminlyöjä, omalle mörrimöykky-päivälle voi nauraa itseironisesti.

14 kommenttia:

  1. Sataprosenttista samaistumista!
    Paitsi mä oon siis ollut krapulassa viimeksi kauan sitten ja häissä Merimelojien majalla viime kesänä, mutta kuitenkin - osuu ja uppoo, kuvailet hyvin koko skenaariota, lisää vaan tälläistää, antaa palaa! (Vähän tälläistä cheerleader-tason kommentointia mutta oli niin samaistuttavaa, etenkin toi kännimorkkis siitä kuinka pahasti on avautunut, halannut maailmaa tai ollut muuten vaan "mutsi vaihtaa vapaalle"-vaiheessa).
    Ihana sä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kesäviinit ja kesäkrapulat. Odottelen jo seuraavaa mahdollisuutta, tosin ehkä ilman krapulaa, koska mulle iskee siitä nähtävästi monen päivän daunerit :/.

      Poista
  2. Itsekin jään kelailemaan niinä harvoina kertoina, kun olen ottanut enemmän kuin pari, että kuinkas sitten kävikään. Viikko sitten vietin ilmaisen viinan iltaa työkavereiden kanssa. Maantieteellisistä syistä johtuen en ollut edes tavannut kaikkia työkavereitani enkä niitä tuttujakaan tosi pitkään aikaan, niin tuli esto päälle, ja käyttäydyin melkein asiallisesti, koska jos joku on noloa, niin typerä kännilänkytys työkavereille, joita joutuu heti maanantaina katselemaan selvin päin. Huh! Kerrankin osasin ottaa joka toiseksi juomaksi veden tai limun. Vanha koira oppii uusia temppuja, ha!

    Illan päätteeksi tapasin vanhan ystäväni, jonka kanssa jatkettiin rivakalla skumppalinjalla pikkutunneille (ja röökiä kanssa, kun nyt oikein oltiin irti). Ja vaikka seuraavana päivänä oli fyysisesti huono olo ja vähän morkkis (tai semmoinen, että pitäskö olla) lähinnä tästä työkaveriskenestä, niin oli vieläkin mieletön ilo siitä vapaudesta, kun sai hummata ilman lapsia ja vieläpä viettää krapulapäivääkin aikuisseurassa, että kyllä noilla bileillä jaksetaan porskuttaa taas pitkään!

    Kyllä äitienkin pitää joskus olla vähän krapulassa, ne on irrottelunsa ansainneet!

    Täydelliset hääjuhlat taisi olla sulla: vanhat kaverit, punkku ja kesäilta = parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahaa, kännilänkytys työkavereille! Yhden mun kaverin ex-työpaikalla tyypit aina päätyi samaan sänkyyn (tai jonnekin lattialle) dokailuillan päätteeksi, siinä kyllä punasteltin jälkikäteen. Hitsi kun muistaisi tuon joka toinen juoma limua-jutun!

      Kyllä tosiaan se vapauden huuma kantaa hyvinkin seuraavaan päivään, voi oikein hykerrellen muistella kuinka hauskaa oli. Vaikka sit vähän krapula :)

      Poista
  3. Hei, pakko kommentoida. Toi on niin totta toi krapulamorkkendaali. Nuorempana mä kelasin aina, et meninkö paljastaan sille jolle kulle ihanalle liikaa tunteistani tai puhuinko muuten ohi suuni, mutta nykyisin pelkään ihan vain sitä perinteistä "rakastan maailmaa / kaikki tuntuu just tosi merkittävältä / olis kiva tutustua paremmin, kun meillä näyttää synkkaavan / munkin lapsi sitä ja tätä / meidän seksielämässä sitä ja tätä" -äitikänniääliöilyä. Oon huomannut, että se tapahtuu todella helposti, oikein kiepsahtaa sille höl(n)öasteelle. No, mut, sou. Ei se oo ehkä pahin maailmassa kummiskaan ja sitä paitsi ei oo toista samanlaista tunnetta kuin krapulamorkkis - eikä myöskään yhtä liitelevän luovaa tilaa kuin hyvä krapula. Jee krapulalle ja jee alkoholille! (Korkkasin just siiderin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seksielämästä puhuminen kännissä, varma morkkisaihe. Kaikkihan, kuten Jungnerit,ei tarvii siihen hommaan edes alkoholia :D

      Onneks krapulapäivissä on se hyvä puoli, että yleensä luultavasti muutkin seurueen jäsenet hikoilee kotonaan ja miettii mitä tuli mölistyä.

      Poista
  4. Whoa. Mä en muista, koska mulla ois ollut jotenkin luova tai iloinen krapulatila. Voi olla krapulamorkkis tai IHAN KAUHEA krapulamorkkis, mutta siinäpä ne vaihtoehdot sitten ovatkin.

    Tuossa ylempänä joku sanoi, ettei ole toista sellaista tilaa kuin krapulamorkkis, mikä on mun kannalta ihan hyvä. Jos kelluisin sellaisessa sumentavassa ahdistuksessa koko ajan, menisin metrokiskoille makaamaan.

    Sorry, ei ollut tarkoitus masentaa kaikkien muiden krapuloita. Olen vaan vähän ehkä jopa kade - multa on humaltuminen jäänyt viime vuosina pois lähinnä siksi, että se morkkis on kuin joku olisi syönyt auringon. Hurjaa touhua.

    Mä oon myös miettinyt lestadiolaisuutta viime päivinä. Mummoni aikanaan ahdistui Pudasjärvellä kun siellä oli hänestä jotenkin ahdasmielinen meininki. Taisi olla ateisti jo tuolloin. (Mulle tämä kaikki on vähän epäselvää kun en ole isäni suvun kanssa kauheasti tekemisissä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mullakin sit valitettavasti nousi se morkkis ja yleinen melankolia. Huh, voin vaan kuvitella miltä niistä, jotka kostean kesän jälkeen menee katkolle, tuntuu. Niillä on oikeastikin hävettävää plus aivokemiat ihan witurallaan.

      Lestadiolaisuus on kiinnostava aihe! Mua huvittaisi kirjoittaa joskus lestadiolaisista ja muslimiäideistä, mutta pelkään sen olevan liian kontroversiaali aihe. On taas viime aikoina nähty miten blogeja voidaan lukea kuin piru raamattua ja ruotia niitä sit jossain vauvan av-palstalla :/

      Poista
  5. Mulla on ikävä krapulaa. Tai tää on nyt oikeasti varmaan joku romantisoitu homma koska oikeasti mun krapulat on sitä mä kuolen-settiä mutta edellisestä krapulasta on niin kauan että joku kaipuu on. Tai ei oikeastaan sitä krapulaa ole ikävä mutta sitä, mikä tuottaa sen krapulan. Ja mitä enemmän näitä lämpimiä päiviä on niin sitä enemmän mä huomaan ikävöiväni justiinsa tollaista mitä tässä on useampikin kuvaillut. Kyllähän mä sujuvasti otan yhden silloin ja toisen tällöin mutta humala... hmm muistan olleeni uudenvuoden aatonaattona vuonna 2011 sellaisessa mutta en muista oonko sen jälkeen ollut. Enkä mä ihan totaalista känniääliöintiä kaipaa mutta sitä että päässä tirisee, tanssituttaa, haluaa kävellä kesäkaupungissa paljain jaloin, kikatuttaa, rakastaa maailmaa.

    No on tässä yksi pussikaljoittelu Alppipuistossa jo lähes sovittuna. Kyllä mä sen krapulan vielä saan. Ja varmasti morkkiksenkin. Ja sen että lapset ei sääli tasan yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, krapulaa voi tosiaan romantisoida. Mä romantisoin joskus flunssaakin, sitä, että saisi maata peiton alla, juoda kuumaa ja olla kerrankin rauhassa. Oikeesti se on sitä että yskii kylkiluunsa ruvelle jääkylmässä leikkipuistossa...

      Kesä ja helle kutkuttaa niin paljon bilejalkaa! Tekis mieli istua kuoharilasin kanssa viltillä ilta-aurinkoisessa puistossa, aaah! Just Alppari on hyvä sellaiseen, ihanan pitkään sinne paistaa aurinko ja puitteet on komiat.

      Poista
  6. Krapulat on iän myötä tulleet musta pelottaviksi. On ihan kauhee morkkis kun päivä menee tukka kipeänä ja sydän pamppailee kurkussa ja aistit pettää just silleen pelottavasti. No harvoin niitä on tässä lasten aikoihin tullut hankittuakaan, kiva pikkuiltahuppeli toimii riittävän rentouttavasti. Ja kesäksi olen luvannut itselleni salaröökiaskin palkkioksi että olen jaksanut. Itseasiassa maistoin sikaria yks ilta ja se kyllä tyydytti röökifantasiat hyvin. Oli vielä semmoinen Kekkoskoon sikari ja laadukkaampi joka ei aiheuttanut kurkkutuntemuksia eikä ees krapulaa. Kaikkea sitä oppiikin nautiskelemaan ajan myötä, kuohuvastakin on alkanut tulla aika kiva kesäjuoma. Mutta kesällä kyllä viinin pitää olla valkoviiniä! Mutta mutta röökiaski illassa voisi kyllä kaataa sen puun puistossa minun päähäni, hui :D!
    Ihana teksti taas taas taas :)))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh,salaröökiaski :). Meitä kreba-tupsuttelijoita taitaa olla aikamoinen joukko :D. Mun mies polttaa sikareita ja piippua, silleen satunnaisesti. Se poltti nuorena ihan säännöllisesti mutta pystyi downshiftaamaan sen sellaiseks konjakkilasin kanssa tehtäväks satunnaistoiminnoks.

      Mun lempikesäjuoma on jotain rutikuivaa kuohuvaa. Punkku on tosiaan vähän raskas helteellä... sangria on kanssa hyvää. Tein aikoinaan aina mun synttäribileisiin sangriaa. Mmmmmmmmm. Kesä ja alkoholi :D

      Poista
  7. Mulla ei ole ikävä krapuloita, koska ne sisälsi joko yleistä pahaa oloa tai 24/7 oksentelua, ja joka tapauksessa ne oli niin mustia päiviä, että toivoin, että serotoniinia myytäis alepassa. Ja sitähän herkkua kesti useita päiviä, yleensä kaks. Kahdehdin todellakin niitä luovia krapuloita! Mä en niitä morkkiksia vaan pääse karkuun eikä ne lopu vaikka alkoholi verestä häviääkin.

    Käytiin tuossa viime kesänä porukalla ulkona juuri sillä idealla, että nyt otetaan ilo irti, kun kerta taas voidaan. Mä ...jänistin. Join kyllä, mutta vaihdoin jo hyvissä ajoin hitaammalle vaihteelle. Taluttelin kaveria ja hänen (narikassa odottanutta) pitsaansa taksiin, ja polttelin kyllä sitä röökiä keuhkot paukkuen. Kaikkien muiden mielestä oltiin kaikki ihan hirveessä kännissä ja mites se nyt sillai. Mä olis salaselvä. Ei vieläkään kaduta :)

    No en sentään ruvennu absolutistiksi, vaan pistin alkoholinkäyttöni ihan uuteen uskoon. Tai siis näin on päässyt käymään. Tissuttelen nykyään todella usein ja vieläpä marttatyyliin sesongin mukaan. Enpä tiedä, onko tää nyt yhtään sen parempi ja kenen kannalta. Plussaa on se, että olen aina seuraavana päivänä toimintakykyinen ja että alkoholi on todellakin nykyään enemmän nautintoaine kuin ennen. Miinusta lievästä addiktoitumisesta, kaloreista ja omatunnontuskista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikuriina, joo, toi serotoniini on munkin ongelma. Yks kaveri sanoo, että "alkoholin tuoma ilo on lainaa tulevaisuudesta" (oon quotannut sitä varmaan miljoona kertaa) ja niinhän se on. Kaikille ei kyllä tule näitä kankkusangsteja, mutta jos on muutenkin ahdistuneisuuteen taipuvainen, kuten minä, sitä kyllä sit makselee niistä känneistään.

      Mäkin panostan nykyään tissutteluun. Juon tässä just parhaillaan punaviiniä. Huomenna on aktiivipäivä lasten pihajuhlineen kaikkineen ja tää tahti ei salettiin vaikuta mitenkään :). Mut kalori-juttu on kieltämättä perseestä. Oon kyllä onnistuneesti korvannut herkuttelun tissuttelulla... tai siis, onkohan se nyt niin onnistunut treidaus kuitenkaan :D

      Poista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!