Lupiinin miljoonalaatikko

Seuraavanlaisia asioita on mielessä tällä kertaa:

Sörnäisten metroasemalla on karkkikauppa, joka on yleisen terveys- ja itsehoitobuumin siivittämänä alkanut myydä kaikenlaista superfoodia: MSM-jauhetta, Macaa, Goji-marjoja. Toisella seinustalla on atsovärjättyjä, liivatteisia, valkoisella sokerilla ja e-koodeilla ryyditettyjä kirjavia namuja ja toisella näitä terveyttä edistäviä ja soluja nuorentavia tuotteita. Ostaakohan jengi kumpaakin samalla kertaa, toiset lauantai-iltaan ja toiset maantaiaamuun? Aina vähän hymyilyttää kun kävelee siitä ohi, vähän kuten joissain ruokakaupoissa vierekkäin olevat kortsut ja raskaustestit. No, meillä ei oikein käytetä mitään noista edellämainituista, paitsi joskus karkkia. Kortsua en muista avanneeni tällä vuosikymmenellä kertaakaan. Sen sijaan muistan ostaneeni 90-luvulla Kondomeriet-nimisestä hihhihhii-seksikaupasta erilaisia makukortsuja, joita myytiin isoissa laareissa kuten karkkia. Sitten hukkasin kännissä lompakkoni, johon olin tunkenut näitä makukortsuja odottamaan tilaisuutta (poikaystävä oli, mutta hän oli sivarikoulutuksessa Vaasassa). Sitten, monta kuukautta myöhemmin kouluun soitettiin, lompakko oli löytynyt jostain Puotilasta kaikki rahatkin tallella. Kun kävin hakemassa lompsan juopahtavalta pariskunnalta, olivat kaikki makukortsujen kääreet auenneet kosteuden takia, ja lompakko pursusi kosteaa kumia. Nolotti. Olin kuitenkin kaikesta huolimatta aika kiltti tyttö.

Sitten mietin tänä aamuna sellaista, että kun nämä kotihoito uber alles -ninamikkoset vetoavat usein siihen, että lapsia voisi päiväkodin sijaan hoitaa esimerkiksi isovanhempi, niin tajuavatkohan he oikeasti yhtään, mistä he puhuvat? Asia tuli mieleeni, kun näin taas kerran eläkeikäisen naapurimme, joka kärräsi lapsenlasta ylös lumista katua. Hän siis mitä ilmeisimmin hakee lapsen joka arkiaamu ihan toisesta kaupunginosasta, hoitaa tätä koko päivän ja palauttaa sitten vanhemmilleen. Asiaintilaa on jatkunut havaintojeni mukaan ainakin puolitoista vuotta ja lapsi näyttää kokonsa perusteella vähintään kaksi- ja puolivuotiaalta, ehkä vanhemmaltakin. Toivottavasti vaari saa palkkaa hommasta! Ja toivottavasti ei ole aivan kuormittunut. Omat vanhempani ovat ikäisekseen virkeitä ja jaksavia, mutta en voisi kuvitella heidän hoitavan lapsiamme kahdeksaa-yhdeksää tuntia putkeen edes satunnaisesti, saati joka ikinen arkipäivä. Siihen on syynsä, miksi ihmislaji ei pysty lisääntymään vaihdevuosien jälkeen. Lasten hoitaminen on raskasta työtä, raskaampaa kuin kevyt sisätyö tietokoneella. Sekä fyysisesti että henkisesti.

Hesarissa oli sunnuntaina juttu tyhjenevistä taloista ja kylistä, siitä, miten asuntokauppa on lähes halvaantunutta monissa muuttotappiokunnissa. Esimerkkinä käytettiin Kemijärveä. Sieltä katoavat työpaikat ja palvelut, asunnot ovat kaupan vuosikausia, kerrostaloja puretaan kysynnän puutteessa. Ison ja komean perheasunnon saisi Kemijärveltä alle kymppitonnilla. Olen joskus surffannut ajankuluksi Oikotien halvimpia asuntoja, pieniä kerrostaloasuntoja Valtimolla, viehättäviä funkis-kerrostalokoteja kuolleessa kaivoskylässä, kummallisia, alkeellisia mökkejä kaukana asutuksesta. Pohtinut, miten eri tavoin Suomessa asutaan, ne omat standardit lämpimästä kraanavedestä, pesutuvasta, taloyhtiösaunasta ja liiketunnistimella varustetuista rappuvaloista eivät ole mitenkään yleisiä edes kotimaassa.

Vaikka elämässä on paljon hyvää, joku yleinen huoli ja raskaus kulkee aina harteilla. Oman alan uranäkymät näyttävät aika karmivilta. Eikä muillakaan mene sen paremmin. Ennen vanhaan maisterit ja tohtorit saivat töitä ja hyvää palkkaa ja kunnioitusta, nyt he saavat paskaa palkkaa, pätkäduuneja, huonoa kohtelua, yllätyspotkuja. Asunnot menettävät arvonsa, ihmisiltä katoaa perusturva. Yritän olla onnellinen siitä, että miehellä on hyvä ja vakaa työpaikka, hyvä palkka ja vähän ylimääräistäkin rahaa. Minulla kun sitä ei juuri ole, pienyrityksen kulut juoksevat, laskutan milloin laskutan, teen paljon ilmaistyötä verkostoituakseni. Yksinhuoltajana olisin syvällä kusessa, onneksi on tuo elämäni peruskallio. Olisi vaan kivaa, jos sitä massia olisi itselläkin, etenkin kuin nuo 50-lukulaisen pikkurouvan hommat eivät itseltä koskaan ole kummoisesti sujuneet.